hyvääminulle

Tarina tähtitaivaan alta

Lapsena synttärit olivat yksi vuoden odotetuimmista päivistä. Siskoni 4- ja 6-vuotiaiden lasten kanssa on nykyään vaikea sopia yökyläilystä, kun kaverisynttäreitä on lähes joka viikonloppu. Ja eihän niitä tietenkään voi jättää väliin. Tähän ikään ehtineillä, ainakin itsestä tuntuu siltä, ikääntyminen ei ole enää... Hmmm, no, se ei ole mitenkään supersiistiä.

Keho ei olekaan enää niin kaiken kestävä ja särkymätön, söpöt naururypyt alkavatkin olla hieman syvempiä uurteita, ja  hyvässä kunnossa pysyminen vaatii aiempaa enemmän työtä ja huolenpitoa. Valvomisesta tai kovasta treenistä palautuminen vie pidempään.

Mutta tietysti eletyt vuodet ja kokemukset ovat muokanneet datan sisältöä ja sydäntä niin paljon rikkaammaksi ja viisaammaksi. Elämä on oikeasti paljon kivempaa, kun on mistä ammentaa. Nuoremmat, uskokaa tämä - vanhemmat, tiedättehän mistä puhun?

Old enough to know better. Young enough not to care. Experienced enough to do it right.

Kolmekymppisten jälkeen en ole varsinaisesti juhlistanut synttäreitäni ja rehellisesti myönnän, ettei yhtään haittaisi, jos ikääntymisessä voisi muutaman vuoden ajaksi painaa pause-nappulaa. Vuoden päästä kolkuttaa virallinen aikuisuus, tai keski-ikäisyys, ja snadisti se kyllä ahdistaa. Mutta miksi? Ikä on lopulta kuitenkin vain numeroita, eikä sillä loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, mitä passissa lukee syntymävuoden kohdalla. Joka aamu herään kiitollisena elämästä, ja pyrin muistamaan elämän ainutkertaisuuden. 

Age is a matter of feelings, not of years.

- George W.Curtis-

Pari viikkoa sitten perjantaina koululta kotiin ajellessani, aurinko paistoi ihanasti. Australian vaihto-oppilasvuoden äitini lähetti minulle syntymäpäiväonnittelut, ja kehotti hemmotelemaan itseäni oikein kunnolla. Siinä auringon ihanasti häikäistessä ajellessani kohti Helsinkiä pohdin, mitä mä haluaisin tehdä juuri nyt eniten? Tässä ja nyt. Tässä hetkessä. Mistä mä nauttisin eniten?

Perinteisemmät hemmotteluhoidot tai shampanjaillalliset ravintolassa eivät oikein nosta mun intohimokertoimia. Tänään olisi mun päivä. Vaikka en synttäreitä haluakaan juhlia ainakaan tavallisella tavalla, haluan silti tehdä jotain erityisen ihanaa. Jotain mun näköistä, jotain, mikä saa mun silmät säteilemään ja sydämen hymyyn. 

Niinpä ajoin Varustenetin pihaan ja kävin ostamassa itselleni lahjaksi kauan haaveilemani teltan. Ehtoina unelmieni teltalle oli keveyden ja helposti pystytettävyyden lisäksi se, että se olisi tarpeeksi avoin. Sellainen, että siellä maatessa näkisi tähtitaivaan. Olin lukenut arvosteluja ja suosituksia, ja koe-nukkunut muutamia. Matkaani lähti MSR Hubba Hubba NX -teltta

Nyt kun mulla vihdoin oli taas auto jolla kulkea, valitsin mennä nukkumaan tähtien alle Porkkalanniemen kallioille meren äärelle. Jouduin hengittelemään erityisen syvään stadin liikenneruuhkissa ja ajamaan nopeusrajoituksia uhmaten ehtiäkseni etsimään täydellisen nukkumapaikan ennen pimeää. En todellakaan ollut ehtinyt tehdä uuden koulutukseni mukaista retkisuunnitelmaa, saati tutustumaan yhtään tarkemmin, mihin olin edes menossa.

Mutta universumi taisi olla mukana suunnittelemassa mun näköistä synttäri-iltaa. 

Jätin auton parkkiin erään niemen kärkeen, ja kiipesin rinkan kanssa korkealle kalliolle. Auringonlasku oli kauneimmillaan. Lumouduin taivaan sävyistä, luontoäidin maalaamasta taideteoksesta meren ylle. Kallioilta kohoavat käkkäräiset männyt ja arvokkaat kelopuut kehystivät merimaisemaa kauniisti. Taivaan sävyt heijastuivat meren pintaan. Happy Birthday to me!

Meet me where the sky touches the sea.

Ei tarvinnut kulkea tai etsiä yhtään pidempään. Jokin johdatti minut kiipeämään juuri sille kalliolle, jonka päällä oli aivan täydellinen telttapaikka. Hymyilin.

Uusi teltta oli helppo ja nopea pystyttää yksin. Halusin jättää sadesuojan kokonaan pois, jotta saisin nukkua tähtitaivaan alla. Usein hieman lämpimämmällä nukunkin taivasalla kokonaan ilman telttaa. Mutta nyt oli tulossa pakkasyö, ja meri lisäisi kosteutta. Teltan reunat keräävät kosteutta itseensä, eikä siten kaikki kerry makuupussin pintaan.

Saapuessani kalliolle, en nähnyt ketään muita missään. Luonto esitti privaattinäytöstään ja sain olla VIP-katsomossa. Istuin myrskylyhdyn kanssa ja ihastelin ainutlaatuista hetkeä. Kylmä meren äärellä toki oli, mutta eräjormailu on opettanut pukeutumaan oikein. Merinovillaa ja kerrospukeutumista. 

Pimeä laskeutui ja taivaalle syttyi tähdet. Voi miten kirkas tähtitaivas olikaan. Linnunratoja ja miljoonia säkenöiviä kauniita tähtiä. 

Mulla ei ole tähän sopivaa objektiivia tai kuvaustaitoja, siksi kuva Pixabaysta. Mutta tällainen kattona sain nukkua.

Sen verran viileä kuitenkin oli, että päätin tehdä tulet läheiselle tulipaikalle. Otsalamppu päähän, ja eväät reppuun. Istuskelin, nautin dinneriä ja fiilistelin nuotiolla. Olin suunnitellut valvovani pidempään. Koska tähtisade. Oli ennustettu, että Orionidien meteoriparvi saavuttaisi maksiminsa sinä viikonloppuna. Olosuhteet olivat suotuisat, koska kuun valo ei häikäisisi ja taivas oli tavallista pilvettömämpi. 

Nykyisin, yövuoroja tekemättömänä, unimatti alkoi kutsua jo varhain. "Mummoilin", ja kömmin makuupussiini jo ennen kymmentä, ja ihastelin tähtitaivasta siinä maatessani. Kuuntelin hiljaisuutta. Hetki oli kaunis, vaikuttava ja mieletön. Sanoinkuvaamattoman upea. 

Kuvituskuva Pixabay. Tunnelma ja maisema sama.
(Pixabay)

Porkkalanniemen kalliot on myös valokuvaajien ja tähtibongareiden suosittu paikka, ja niinpä syvä hiljaisuus rikkoontui pariksi tunniksi, kun muutamia harrastajia saapui kallioille. Onneksi hekin olivat luonnon hiljaisuutta kunnioittavia ja rauhallinen fiilistely sai jatkua. Ja he poistuivat tunnin, parin kuluttua. 

En olisi millään malttanut nukahtaa, mutta raskas kouluviikko ja kaikki muu painoivat silmät kiinni. Yö oli melko kylmä. Olin onneksi hankkinut Marmotin kolmen vuodenajan makuupussiini sellaisen lämmittävän sisäpussin, joka oli ensimmäistä kertaa testissä. Se oli älyttömän hyvä. Valmistaja lupaa Reactor Extreme sisäpussilakanan nostavan makuupussin comfort-lämpötilaa jopa 15°C. Voin suositella. Kesäkäytössä voi halutessaan nukkua pelkästään sillä. Kosteutta keräämään olin asettanut makuupussin päälle vielä ohuen fleece-huovan. Sekin kikka toimi hyvin. 

En ollut laittanut herätystä lainkaan, koska ajattelin, että tietysti luonnossa heräisin aikaisin. Raotin silmiä ensimmäisen kerran seitsemän aikaan, huomatakseni hyvin sankan merisumun leijailevan meren yllä. Päätin torkahtaa vielä hetkeksi, ja seuraavaksi heräsinkin vasta hieman ennen yhdeksää joutsenten jutteluun. Heräsin onnellisena. Teltan reunoja päällysti paksu kuurakerros. 

Heräsin sakean merisumun peittämään maisemaan. Taianomainen tunnelma.
Heräsin hymyillen ja onnellisena.

Laitoin Trangia-keittimen porisemaan telttani edustalle kauniille näköalapaikalle. Nautin aamiaista hitaasti ja nautiskellen. Sumu hälveni vasta kymmenen jälkeen, ja päivästä tuli aurinkoinen ja kaunis. Muutamat päiväretkelle tulleet ihmiset hämmästelivät, miten nainen uskaltaa nukkua yksin metsässä. Mua aina jotenkin vähän huvittaa nuo ihmettelyt. Paljon suuremmat riskit jollekin ikävälle tapahtumalle on keskellä keskustaa esimerkiksi Helsingin yössä.

Telttaa päällysti aamulla paksu kuurakerros. Eikö olekin kuin satumetsässä?
Aamiaista ja merisumua
Huomenta uusi päivä. Miten ihana aamu!
Aurinko alkoi lämmittää sumun hälvettyä
Pakkasyön jälkeen auringonsäteiden syleilyssä.
Kiitos Luontoäiti, kiitos kaunis maailma <3

"Täydellisimmillään elämä on niinä hetkinä, kun tuntuu siltä, että kaikki aistit ovat auki intensiiviselle kokemukselle siitä, mikä on. Täyteläinen hetki tuo kokemuksen huolettomuuden ja keveyden. Ja tuo täydellinen ja taianomainen hetki on olemassa koko ajan ulottuvillamme, jos ehdimme pysähtyä sen äärelle. Se on onnen tyyssija, " kirjoittaa Hidasta elämää -sivuston ja hyvinvointiverkkomedian perustaja, Sanna Wikström. 

Eikö olekin tavallaan hassua, miten nykymaailmassa lepäämisestä on tullut erityinen, jopa opeteltava taito? Kuljemme helposti läpi elämän kiireen hallitsemana, ja automaattiajatusten ja -toimintojen ohjaamana. Meidän täytyy oikein opetella hidastamaan. Liian usein meidät pysäyttää vasta jokin ikävä tapahtuma, jokin kriisi elämässä tai loppuunpalaminen. Silloin työsarkaa on jo paljon.

Haastankin sinut tekemään tässä pimeässä marraskuussa jotain sellaista, joka tekee sinulle erityisen hyvää. Jotain sellaista, joka tuottaa sinulle iloa, onnellisuuden tunnetta ja hyvää oloa. Merkkaa kalenteriin treffit itsesi kanssa, äläkä tee kiireen tai minkään syyn takia ohareita!

Instassa voit seurata matkaani. Melko pian muuten taas trooppisempia kuulumisia!

Halaus sinulle <3

Kristiina