Olen muutamassa aikaisemmassa postauksessa jo kertonutkin, miten talven reissullani sain kokea aivan mielettömän paljon kaikkea upeaa, josta riittää ammennettavaa täällä Suomen kevään räntäsateissa tarpoessa. Seitsemän viikon reissusta kolme viimeistä vietin paikassa, josta nettisivujen pikaisen silmäilyn lisäksi en tiennyt etukäteen mitään. Se olisi kaukana kaikesta ja sinne olisi hieman hankala matkustaa.
Muistan miten kasvoilleni levisi erityisen iso hymy jo kertoessani muille tapaamilleni reissaajille, että loppureissun tulen viettämään Una Unalla. Kukaan ei ollut kuullutkaan siitä. Mulla oli jo etukäteen sellainen vahva tunne, että se olisi jotain erityistä.
Alkulomasta olin jonkinlaisten wifi-yhteyksien päässä, ja kirjoitin WhatsApp-viestin Una Una Sanctumin sivuilla olevaan puhelinnumeroon. Tiedustelin, olisiko heillä majapaikkaa minulle helmikuun puolivälin jälkeen. Pian sain WhatsApp-puhelun istuessani aamiaisella Ko Kutin saaren rannalla aamiaisella. Puhelimessa oli jo linjojen läpi hyvää energiaa säteilevä suomalainen ihana Emmi, Sanctumin äiti.
Mulle tuli jo tuossa ensipuhelussa sellainen tunne, ihan kuin olisin jutellut hyvän ystävän kanssa. Uhkasin Emmille jo puhelimessa, että mä saatan jäädä heidän saarelleen ikiajoiksi! En osannut sanoa heille varmaa päivää milloin saapuisin, mutta maksoin pienen "käsirahan" etukäteen heidän suomalaiselle tilille, saadakseni pitää sellaisen avoimen varauksen.
Mmmmmm... Una Una, hidden paradise, palanen taivasta maan päällä ❤️
Matkanteko paratiisiin
Helmikuun puolivälissä olin jo ehtinyt kiivetä Borneon Kinabalu-vuorelle ja seikkailla viidakossa. Katsoin kartalta, että Indonesian Sulawesi ja määränpääni Una Una ei olisi kovinkaan kaukana. Yritin epätoivoisesti löytää mahdollisimman sopivaa lentoa sinne eri hakusivujen kautta. Una Unan Sanctumin nettisivuille Emmi on ihanan selkeästi opastanut vaihtoehtoisia matkustusreittejä, (myös suomeksi), miten saarelle pääsisi. Mikäli harkitset reissua Unalle, katso matkustusvinkit sieltä.
Sain todeta, että vaikka kuinka hullulta se kuulostikin ja vaikka kartan mukaan olisin jo melko lähellä, oli minun silti lennettävä Borneon Sandakanista Kota Kinabaluun, takaisin Kuala Lumpurin kautta Jakartaan, ja sieltä vielä kahdella eri pikkukoneella (Jakarta-Palu-Ampana) päästäkseni kahden venematkan päähän kohteesta.
Tämä voi kuulostaa hieman haastavalta, mutta lupaan, että se todellakin on kaiken "vaivan" arvoista. Ja tiedättekö, juuri tämä on se salaisuus, että saari on säilynyt rauhallisena ja kauniina, eikä ole turismin pilaama. Suomesta suoraan matkustettaessa parasta on etsiä lennot esimerkiksi Singaporeen tai Kuala Lumpuriin, josta sitten jatkaa.
Elämän matka on ainakin mun mielestä värikkäänä ja tapahtumarikkaana niin paljon mielenkiintoisempaa. Miten paljon saammekaan kerätä elämän kokemusreppun ainutlaatuisia aarteita, ja oppia seikkaillessamme maailman äärissä. Myös paikasta toiseen siirtyminen noissa maissa on kokemus. Paikallinen lautta, tai ollessasi ainoa länsimaalainen koko kylässä tai veneessä on kokemus. Ihana kokemus.
Ilman kaikkea maailmalla kokemaani, mä en olisi mä. Miten kiitollinen olenkaan kaikesta kokemastani. Ja ihmiset noissa maissa on niin valtavan avuliaita. Yhteistä kieltä ei välttämättä ole, mutta ei se haittaa. Hymyllä ja iloisella luottavaisella asenteella selviää kaikesta. Ja miten mahtavia ihmisiä saatkaan kohdata reissatessa maailmalla yksin ja sydän auki.
Difficult roads often lead to beautiful destinations; tällä kertaa kirjaimellisesti. ❤︎❤︎
Vietin yön Ampanassa, eräässä pienessä kaupungissa Keski-Sulawesilla. Sulawesi on isojen Sundasaarten kolmanneksi suurin saari Indonesiassa ja päiväntasaaja kulkee Sulawesin läpi. Minun oli itse asiassa tarkoitus ainoastaan kulkea ainoastaan Ampanan läpi, mutta myöhästyin päivän ainoasta veneestä lennon ollessa hieman myöhässä. Olin lähes ainoa länsimaalainen tässä kylässä, ja olo oli kuin rokkistaralla siellä liikkuessa. Haha.
Ihmiset olivat aivan liikuttavan ystävällisiä ja tarjosivat kaikkialla apuaan. Moni tuli juttelemaan myös saadakseen harjoitella englantia. Ja lähes jokainen puhelimen omistava halusi ottaa selfien länkkärin kanssa. Mua nauratti. Mutta tietysti suostuin.
Paikallisten ihmisten hyvyys, sydämellisyys ja aito auttamisen halu on uskomattoman hienoa. Sellaista, josta me yltäkylläisyydessä elävät länsimaalaiset voisimme oppia niin paljon. Kunpa vaan osaisimme.
Nämä ovat sellaisia kokemuksia ja kohtaamisia, jotka menevät syvälle tunteisiin.
Ampanasta matkasin paikallisten kanssa veneellä Wakai-nimiseen kylään, ja sieltä jo Emmin (Sanctumin) porukat olivatkin minua vastassa. Enää noin 1,5 tunnin venematka pienellä moottoriveneellä, ja olisin perillä Una Unalla.
Perillä nimenomaan. Ensihetkestä alkaen mulla oli sellainen ihmeellisen ihana tunne, että sydämeni oli saapunut kotiin.
Perillä
Pitkän laiturin päässä oli kaksi tuulessa hiljalleen heiluvaa riippumattoa. Lisää niitä oli meren päälle rakennetun puisen chillailupaikan luona. Ja ruokailurakennuksen terassilla. Ja jokaisen huoneen omalla terassilla.
Siellä täällä oli ihania käsin tehtyjä kylttejä, joihin oli maalattu pohdiskelevia mietelauseita. Jokaisessa huoneessa oli omansa. Minun huoneen taulussa luki "Sometimes you just have to go with the waves". Hymyilin. Paikan tunnelma oli kietonut minut välittömästi sellaiseen onnellisuuden, rauhallisuuden ja hyvän olo kaapuun.
Suomalainen Emmi on miehensä Andriyn kanssa perustanut lähes autiolle saarelle Indonesian Keski-Sulawesin Togeanille ekohenkisen resortin, yksityisen lämminhenkisen pienen sukelluskylän. Paikan, jossa sielu lepää.
Yksinkertaiset kauniisti sisustetut huoneet, rauhallinen tunnelma, vehreä kasvillisuus ja satumaisen kirkkaat vedet. Paratiisi. Monellakin tavalla. Aikaisemmin pariskunta asui ja pyöritti sukelluskeskusta samoilla suunnilla, mutta huomasivat palaavansa aina sukeltamaan Una Unalle. Niinpä he rohkenivat rakentaa kaukaiselle tuliperäiselle Una Unan saarelle Sanctumin.
Una Unan saarella on kaksi pientä kylää, Cololio ja Una Una. Kukaan ei tiedä saaren asukkaiden tarkkaa lukumäärää. Muutamalta paikalliselta kysyin, ja sain vastaukseksi noin 200 miestä. Saaren pääuskonto on islam, mutta minulle jäi tunne, että paikalliset uskovat enemmän henkien voimaan.
Saarella ei ole autoja, eikä oikeastaan edes tietä. Kapeaa metsäpolkua pitkin paikalliset ajavat skoottereillaan kahden pienen kylän väliä. Paikalliskoulussa suloiset lapset ahkeroivat koulupuvuissaan. Isommilta saarilta haetaan ruokatarvikkeita, joita oma saari ei pysty tuottamaan. Lähin suurempi kaupunki on Gorontalo, jonne kulkee paikallislautta muutaman kerran viikossa.
Kävimme patikoimassa myös saaren aktiivisella tulivuorella, Cololla. Viimeisin purkaus oli vuonna 1983, jolloin kaikki saaren asukkaat jouduttiin evakuoimaan. Tuolloin tulivuori menetti korkeimman huippunsa ja saaren peitti musta tuhka, mutta kukaan ei onneksi kuollut. Maan uumenista höyryää edelleen vaarallista rikkikaasua.
Sanctumin lemmikkikoira Bon Bon seurasi meitä uskollisesti koko matkan, kun ensin ajoimme skoottereille noin 10 km matkan vuoren juurelle. Lämpohalvauksen partaalla ollut läkähtymäisillään oleva koiraparka oli peloissaan huipulla, kun kiehuvan kuuma vesi virtasi maan alla, sieltä täältä purkautuen myös maan pinnalle. Onneksi meiltä löytyi turvallisia sylejä.
Retki oli mielenkiintoinen ja upea, vaikkakin kuumuudessa myös uuvuttava. Uimme purkautuneen huipun kohdalle muodostuneessa järvessä, otimme päikkärit baananipuumetsässä ja opas kiipesi meille palmusta kookoksia ravinnoksemme. Ilman niitä en olisi selvitynyt, kun emme ymmärtäneet ottaa ruokaa mukaan. Eikä Bon Bon.
Vesipullot saimme täytettyä virtaavasta vedestä. Koko saaren juoma- ja käyttövesi tulee tulivuorelta. Se oli joka päivä hieman eri väristä ja -makuista. Kehuinkin ennakkoluuloisimmille turisteille, että mineraalit ovat vain hyväksi meille. Vaihtoehtona olisi toki ollut ostaa pullotettua vettä saaren pienestä kaupasta, mutta itselläni ei käynyt mielessäkään.
Vietin saarella kolme viikkoa. Joku ihmetteli, miksi en vaihtanut saarta tai käynyt muualla. Tietysti saarihyppelyä on mahdollista tehdä, ja alueella on muitakin saaria. Olen joillain aikaisemmilla reissuillani vaihtanut paikkaa 2-3 päivän välein, ja toki saanut tepastella eri rantojen hiekalla, herätä eri resorttien huoneista ja tavata uusia ihmisiä päivittäin. Mutta se on myös aika stressaavaa pakata ja purkaa matkatavaroita edestakaisin jatkuvasti.
Silloin lomasta menee paljon aikaa myös siihen paikasta toiseen siirtymiseen, eri kyytien odottamiseen, majoituspaikkojen etsimiseen, ja suunnitteluun. Jos aikaa on puoli vuotta ja on nimenomaan reissaamassa, silloin sellaiselle on toki aikaa. Vuonna 2013 tekemälläni puolen vuoden reppureissullani tein sitä, ja sen voi toisinaan sanoa käyvän ihan työstä. Lyhyemmillä lomilla itse nautin enemmän siitä, että löytäessäni paikan jossa on hyvä olla, vietän siellä pidemmän ajan.
Mun kolmiviikkoisen päivät Una Unalla eivät kauheasti poikenneet toisistaan. Rakastin sitä tunnetta, ettei ollut pakko tehdä mitään. Sain keskittyä olemiseen ja tein juuri sitä mikä hyvältä tuntui. Aamuisin herättelin kehoa joogaillen auringon noustessa pitkän laiturin päässä. Sukelsin yleensä joka päivä kaksi (joskus kolmekin) kertaa.
Joogaharrastuksen positiivista vaikutusta voin sukeltamisen yhteydessäkin ylistää. Nykyisin dyykeilläni osaan käyttää ilmaa paljon säästeliäämmin, ja sitä kautta olla pinnan alla kauemmin.
Perussukellukseni tavallisella noin 200 baarin tankilla kestää jopa 100 minuuttia. Keskimäärin jokainen dyykki (syvemmätkin) oli vähintään 70 minuutin mittainen, vaikka vielä muutama vuosi sitten jouduin 45 minuutin jälkeen kyttäilemään milloin mittari putoaisi 50 baarin kohdalle. Lämpimästi suosittelen joogaa ja hengitysharjoituksia myös sukeltajille. Vietin pinnan alla noin 2400 minuuttia kolmessa viikossa. Toivoin, että minulle olisi kasvanut merennneidon pyrstö ja olisin voinut jäädä kalojen valtakuntaan. Haha!
Sukellusten välissä makoilin riippumatossa, leikin paikallislasten kanssa, fiilistelin elämän ihanuutta, ihastelin merta ja kaunista luontoa. Luin kirjoja. Nollailin ja pohdiskelin elämää. Nautin kookoksia. Sain kohdata ihania uusia ihmisiä ja kuulla heidän tarinoitaan. Muutaman kanssa varmuudella tavataan uudelleekin. Iltaisin osa porukasta jäi juomaan pari bisseä ja pelailemaan bilistä. Mä mummoilin ja menin aikaisin nukkumaan. Hah. Arvotin aamuviiden herätykset itselleni tärkeimmiksi.
Oli ihanaa kun tuolla saarella voit tehdä juuri niin kuin itse haluat. On ajankohdasta ja myös tuurista kiinni, millaisia muita matkailijoita siellä sattuu olemaan samaan aikaan. Mun kohdalleni osui suurimmaksi osaksi aivan huikeita persoonia ja kauniita sieluja, ja osan kanssa tapaamme varmuudella uudelleenkin.
Una Una on kuitenkin paikka rauhallisuudelle, rentoutumiselle ja sukeltamiselle. Sanctum on rennolla tunnelmalla varustettu ekohenkinen edullinen resortti, jossa kunnioitetaan luontoa ja ollaan osa sitä. Siellä on helppo olla läsnä, elää ilman älylaitteita, riisuuntua kiireen kahleista ja kokea luonnon harmonia ja yhteys.
Mikäli kaipaat biletystä tai viiden tähden luksushotellin palveluita, tämä ei ole sinun paikkasi. Jos haluat mennä kolmen ruokalajin dinnerille korkokengissä ja tilata värikkäitä sateenvarjoin koristettuja drinkkejä, valitse joku muu paikka. Huoneissa on toisinaan isojakin hyönteisiä, ja keittiössä loikoilee suloisia kissanpentuja. Aamulla herätessäsi saattaa lehmä olla patiosi edessä mutustelemassa puun lehtiä. Juomavesi tulee tulivuorelta, vuohia, kanoja ja kukkoja pyörii jaloissa, ja koirat ja kissat ovat osa perhettä. Sähkön ollessa päällä, on suihkussa juoksevaa (ja lämmintä) vettä, ja rajallinen wifi-yhteys on tuolloin mahdollinen päärakennuksessa. Mulle suurinta luksusta oli yhteys luontoon, itseen ja paikan rauhallisuus.
Emmi ja Andriy, sekä muu Sanctumin henkilökunta ovat huikean vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Kukaan ei ohita sinua hymyilemättä. Tunnet ensimmäisestä hetkestä alkaen olosi tervetulleeksi. Sukelluskeskuksen asiantunteva henkilökunta vaihtuu jonkin verran, kuten kaikkialla, mutta ovat ammattitaitoisia ja täynnä hyvää energiaa. Emmi ja Andriy ovat itsekin molemmat kouluttajia, ja paikan pyörittämisen ohella myös he ehtivät viedä vieraitaan pinnan alle.
Una Unan vedet ovat sukeltajalle todellinen paratiisi. Eri muotoisia ja värisiä koralleja ja kaloja on enemmän kun ehdit rekisteröidä mieleesi. Meri voi täällä vielä hyvin, eivätkä turistimassat ole vielä pilanneet luonnon monimuotoisuutta. En ole missään aiemmin nähnyt yhtä paljon tervettä korallia.
Alueella on bongattu myös miekkavalaita, jonka kerrotaan olevan ainoa trooppisissa vesissä elävä parvi. Tästä on todistusaineistoa. Halutessasi katso video Una Una Sanctumin facebook-sivuilta. Olipa lähialueilla tavattu moneen kertaan myös valashai. Kelvinin kanssa laiturilla hengaillessamme näimme myös riuttahainkin (black tip). Ja saarella ei tietenkään ole pakko sukeltaa. Pelkästään snorklaamallakin Sanctumin edustalla voit kohdata vaikka mitä.
Tein kolmesta viikostani vartin koosteen videopätkänä Youtubeen. Minun on vaikea löytää sanoja kuvailemaan saaren tunnelmaa. Ehkä videon avulla (jota ähelsin päiviä), saat parhaiten kiinni saaren ainutlaatuisesta tunnelmasta. Jos sinulle herää kysymyksiä saaresta tai omatoimimatkailusta ylipäänsä, kirjoita kommenttikenttään, niin vastailen mielelläni.
➢➢ Hyppää mukaan matkaani videossani. Join my journey. Amazing Una Una -video by Kristiina
There is a pleasure in the pathless woods. There is a rapture on the lonely shore. There is society, where none intrudes. By the deep sea, and music in its roar: I love not man the less, but nature more. ~ Lord Byron ~
Yksi elämäni parhaista reissuista. Una Unalle palaan varmuudella takaisin. Jätinhän sinne palasen sydämestäni. Näitä on mahtava muistella harmaan hunnun peittäessä Helsingin taivasta.
Jos sinä mietit omatoimimatkailua, tai sitä että osaatko ja uskallatko, kysy rohkeasti kommenttikentässä lisää.
Uusimmat postaukset ja muut kuulumiseni, Facebook ja Instagram
Iloista päivää sinulle!
❤️: Kristiina
