unelmiakohti

Uuden aika

Rakas eilinen, kiitos kaikesta. Rakas huominen, olen valmis.

Sunnuntaiaamuna suljin työpaikalla pukukaapin oven viimeistä kertaa, ainakin toistaiseksi. Kyyneleet valuivat haalaria riisuessani. Viimeinen yövuoro oli monella tapaa tunteikas. Sain vuoron aikana onneksi törmätä moneen loistotyyppiin, ja kaikki rakkaat kollegat kannustivat ja iloitsivat puolestani. Lähtöni tuli yllätyksenä lähes kaikille. Olen kyllä valtavan ylpeä meidän sinisestä joukkueesta, vaikka niskaamme oksennetaankin aina se kaikki paha. 

Mietin, miten onnekas olen, kun olen saanut 12 vuotta tehdä mielenkiintoista työtä. Elämän raadollisen puolen kohtaaminen ja surulliset ihmiskohtalot ovat opettaneet paljon. Jatkuva kuoleman parissa työskentely on opettanut nöyremmäksi elämän edessä, ja muistan kunnioittaa sen ainutkertaisuutta paremmin.

Osaan olla aiempaa kiitollisempi elämän hyvästä. Vuodet ovat opettaneet vahvemmaksi, herkemmäksi, rohkeammaksi ja olen saanut oppia erilaisia sävyjä ihmismielen syvyyksistä. Toivon, että edes muutaman asiakkaan elämään olen osannut antaa jotain positiivista.

Viimeisen yövuoron viimeisellä keikalla pinkaisin juosten pakenevan rosvon perään. Kilpajuoksu päättyi poliisin voittoon. Hymyilin itsekseni ja mietin, että tähän on hyvä lopettaa. Pyöräilin kotiin silmät kyynelistä sumeina, mutta samalla onnellisin mielin ja intoa täynnä tulevasta.

Kyllä tämä sininen viitta on melko tiukasti kietoutunut harteilleni ja miekkaleijona tatuoitu mielen päälle. En ole irtisanoutunut vaan opintovapaalla. Mutta nyt on ainakin tauon paikka. Lähden tutkailemaan tätä kaikkea etäisyyden päästä, fiilistelemään elämän toisenlaisia polkuja ja oppimaan uutta.

Olen jo jonkin aikaa ollut hieman eksyksissä elämässäni. Tai mulla on ollut sellainen tunne, että omassa arjessa ei ole ihan täysin hyvä. Tiesin, että haluan tehdä jotain muutoksia, mutta en yhtään tiennyt mitä. Jossain vaiheessa turhautuminen valtasi mielen, kun tuntui, etten saa kiinni kunnolla mistään.

Kuluneen vuoden aikana olen tutkiskellut omaa mieltäni, itseäni, intohimojani ja oman elämän flowta syvällisemmin. Mitkä ovat asioita, jotka saavat minun elämän liekin roihuamaan kirkkaana? Missä olen onnellisimmillani? Mitkä ovat minun vahvuuksiani? 

Kirjoitinkin eräässä postauksessa, miten keväällä osallistuin Pilots Helsingin järjestämään Design your roadmap -valmennukseen, jossa saimme hyviä valmiuksia oman elämän pohtimiseen. Kurssi itsessään ei tietenkään anna valmiita vastauksia kenellekään, mutta ehdottoman hyviä työkaluja oman mielen sisällön tutkiskeluun.

Alkukesästä aloin miettiä, olisiko minulla taloudellisesti mahdollista lähteä opiskelemaan. Mitä sitten haluaisin opiskella? Osaisinko kaikkien näiden työvuosien jälkeen edes palata koulunpenkille? Olisinko valmis luopumaan poliisin työstä?

Minullahan on varma ja hyvä työpaikka, pidän työstäni, olen hyvä työssäni, haluan auttaa ihmisiä, meillä on usein mielenkiintoisia työpäiviä, hyvä porukka ja toisinaan jänniäkin keissejä. Silti koin, että jotenkin junnaan paikallani. Valtion isossa organisaatiossa ei kuitenkaan ole mahdollista olla kovin luova tai toteuttaa omia ideoita. Moni tyytyy valittamaan vuosikymmeniä, eikä silti tee mitään muutoksia elämäänsä. En halua kuulua siihen joukkoon.

Edelleenkään en tiedä tarkalleen, mitä haluan tehdä "isona". Kurssilla opin erään lohduttavan ja kannustavan asian. Ei tarvitsekaan tietää. Tärkeintä on uskaltaa ottaa se ensimmäinen askel. Määränpää ei tarvitse olla kirkkaana mielessä. Matkareittiä voi aina muuttaa itselle suotuisammaksi matkan edetessä. Kunhan ei jää makaamaan sellaiseen, jossa ei ole täysin hyvä olla. 

Kuten varmaan olette blogia lukiessanne huomanneetkin, luonto on mulle rakas ja tärkeä. Siellä olen onnellisimmillani ja haluaisin voida jakaa tuota hyvää oloa muillekin. Keväällä otin yhteyttä muutamaan luonto- ja eräopaskouluun. Suurimpaan osaan oli hakuaika jo päättynyt. Päättäväisenä luonteena halusin silti yrittää.

Kirjoitin pitkät sähköpostit itsestäni ja unelmistani kertoen. Ollessani juhannuksen aikaan Lapin tuntureilla vaeltamassa, puhelimen kuuluvuusalueen reunamilla, soitin vielä eräälle koulutusvastaavalle. Sain kuin sainkin opiskelupaikan Eerikkilän opistosta. Mieleen piirtyi se kliseinen "meant to be".

Lapista kotiin palattuani aloin selvitellä käytännönasioita. Uskon vahvasti siihen, että kun itse uskaltaa tehdä päätöksen, asioilla on sen jälkeen vaan tapana järjestyä. Niin tälläkin kertaa näyttää tapahtuneen. Elämä <3

Today I close the door to the past, open the door to the future, take a deep breath, step on through and start a new chapter in my life.

Olen onnellinen ja innoissani uudesta. Kyllä mua myös jännittää. Olen kiitollinen vuosien opettamasta tavasta katsella maailmaa realistisemmin. Haluan myös tutkailla, vaikuttaako jatkuva synkkyyden parissa työskentely mieleen ja ajatusmaailmaan. Ja mitä pitkä irtiotto mahdollisesti tekee. 

Haluan osata kokea elämän positiivisen kautta, kyynisyyden ja katkeruuden sijaan, vielä vuosienkin päästä. Pohdinkin näitä juttuja enemmän blogissani taannoin. Olen iloinen rohkeudesta uskaltaa levittää siivet. Vanhat tavat eivät avaa uusia ovia.

Päätin kuunnella sydämen ääntä ja vastata metsän kutsuun. 

Lupasin viime postauksessa kertoa Lapin reissustani, mutten malttanut olla kertomatta näitä kuulumisia ensin. Toivon myös, että tulevan vuoden säännöllinen unirytmi pitää aivosumun poissa ja ehdin taas kirjoitella useammin.

Onnellisia hetkiä kesäänne! Instagramistani voitte seurailla mun fiilistelyjä.

Onko teillä unelmia, joiden toteuttamiseen vielä keräilette rohkeutta?

Kristiina