maaginensademetsä

Viidakon taikaa sademetsän kätköissä

Sukau, Borneo

"Into the forest I go, to lose my mind and find my soul" -Unknown-

Verkko kiristyy Borneon orankien ympärillä. Malesialaisen kansantarinan mukaan maailman suurin puussa elävä eläin pystyi aiemmin kulkemaan Borneon valtavan kokoisen saaren päästä päähän laskeutumatta kertaakaan maahan. Sademetsien tuhoutumisen myötä tämä on tullut mahdottomaksi. Laittomat hakkuut, öljypalmuviljelmät, kaivostoiminta ja metsäpalot ovat tuhonneet ja tuhoavat oranssisävyisen ihmisapinan kotia surullisen ahtaaksi. Lisätietoa orangeista, tai jos tunnet haluavasi auttaa noita suloisia otuksia, klikkaa tästä

Luonto on ollut mulle lapsesta asti tärkeä. Trooppinen Borneo on luontomatkailijan paratiisi ja siksi se onkin pitkään ollut omalla toivelistalla. Tähän väliin voisin kyllä sanoa, että pari viikkoa oli auttamattomasti liian lyhyt aika, mikäli olisin halunnut koluta ja tutustua valtavan kokoiseen saareen ihan kunnolla. Olisin helposti voinut viettää koko seitsenviikkoisen pelkästään Borneolla. Mutta jäipähän syy palata sinne joskus uudelleen.

(Pixabay)

Borneon sademetsät ovat eläin- ja kasvilajistoltaan yksi maailman monimuotoisimmista alueista. Se saattaa hyvinkin olla maailman tärkein suojelukohde. Jos saaren metsien hyväksi ei välittömästi tehdä jotain ratkaisevaa, menetämme muutakin kuin orangit. Sademetsien tuhoutuminen kiihdyttää ilmastonmuutosta, ja sitä kautta myös ihmiskunnan tuhoutumista.

En halua synkistellä tämän enempää, vaikka jonkinlaista suurta ahdistavaa tunnetta koinkin matkustaessani bussilla silmänkantamattomiin ulottuvien öljypalmuviljelmien halki. Kuoppaisella tiellä bussin kyydissä körötellessäni omin silmin sain (jouduin) todistaa, miten ainutlaatuisen rikasta ja kaunista sademetsää tuhotaan häikäilemättömästi. Surun ja voimattomuuden tunteen lisäksi koin myös sellaista myötähäpeän tunnetta kuulua ihmislajiin, joka pelottavan kovaa vauhtia tuhoaa upeaa maapalloamme. Omaa kotiplaneettaamme.

Viisautta olisi muistaa, että me emme perineet maapalloamme esi-isiltämme. Me lainaamme sitä lapsiltamme.

Rakastan myös tähän sopivaa metaforaa; "Jos koet olevasi liian pieni vaikuttamaan, yritäpä nukkua samassa huoneessa hyttysen kanssa". 

Palmuöljyn uskotaan olevan ilmastovaikutuksiltaan jopa fossiilisia polttoaineita huonompi vaihtoehto, sillä sademetsien raivaaminen öljypalmuplantaasien tieltä aiheuttaa runsaasti kasvihuonepäästöjä ja kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Lyhyt tietoisku ennen kuin jatkan reissutarinaani: Kookospalmu on täysin eri kasvi kuin öljypalmu. Öljypalmuviljelmien pinta-ala kasvoi viime vuosisadan loppupuolella 43% maailman laajuisesti, pääosin juurikin Indonesiassa ja Malesiassa. Palmuöljy on yksi maailman laajimmin käytetyistä kasviöljyistä, ja sitä käytetään lähes kaikissa tuoteryhmissä polttoaineesta elintarvikkeisiin ja kosmetiikkaan. Sen tuotantoon liittyy loputon ongelmallista. Koska sitä tungetaan lähes kaikkeen, on sitä myös vaikea boikotoida. Onneksi moni iso yritys on sitoutunut käyttämään vastuullisesti tuotettua RSPO-sertifioiutua palmuöljyä. Lisätietoja halutessasi tästä.

Meinasipa mennä tietopainotteiseksi. Netti on pullollaan lisätietoa, mikäli jokin sivuamani aihe kiinnostaa enempi. Viime postauksessa kerroin Kinabalu-vuoren valloittamisesta. Vuoristosta suuntasin viidakkoon. Ensimmäiset tunnit kuluivat kauniissa maisemissa serpentiiniteillä. Maata pitkin matkustaessa näkee maisemia hienosti, vaikka se onkin hitaampaa.

Kerroin bussiin noustessani iloisesti hymyilevälle kuljettajalle "Sukau junction" (Sukaun risteys), ja uskoin tulleeni ymmärretyksi. Matka maksoi muutaman euron. Näissä maissa reissatessa tulee vaan luottaa, että pääsee perille. Minkäänlaista järjestelmällistä systeemiä, kiveen hakattua matkareittiä, merkittyjä pysäkkejä tai minuutin tarkkaa aikataulua ei ole olemassa. Mutta aina, ihan aina, olen päässyt perille. 

Universumi kyllä kannattelee, kunhan uskaltaa. Uskaltaa olla avoin, heittäytyä, päästää irti ja luottaa.

Vuosia sitten eräällä reissulla tapaamani Balilla asuva ystävä oli vinkannut minulle Osman -nimisestä viidakkoekspertistä, kuultuaan minun olevan Bornessa. Osman ja hänen vaimonsa Yanti asuvat perheensä kanssa Sabahin osavaltion itäosassa sijaitsevassa Sukaun maakunnassa, Kinabatanga -joen rannalla. Heillä on siellä Osman Homestay -niminen pienimuotoinen yritys.

Ystäväni suositteli matkustamaan heidän luo, mikäli haluaisin pysytellä kauempana turistimassoista, ja kokea palasen ainutlaatuista sademetsää parhaan paikallisen asiantuntijan avustuksella. Ja Osmanin huikean huumoriluonteen parissa ei kuulemma tulisi myöskään olemaan tylsää. Hän oli oikeassa, naurua todellakin riitti.

Joen rannalla asuvaan perheeseen ei kuitenkaan saa yhteyttä suoraan minkään nettisivuston tai sähköpostin kautta. Facebookista löytyy puhelinnumero, johon soitin. Sovimme puhelimessa ajankohdan, jolloin suunnilleen saapuisin. Vaimo Yantilla oli käytössään Whatsapp, ja sen kautta pystyimme keskustelemaan. Siis silloin kun itse löysin jonkinlaisen nettiyhteyden. Olin antanut kehoni palautua reilun vuorokauden verran vaativasta vuorelle kiipeämisestä ja valmis uusille seikkailuille.

Noin viiden tunnin bussimatkan jälkeen kuljettaja vinkkasi minulle, että olimme saapuneet Sukaun risteykseen. Joku tulisi kuulemma sinne vastaan. Matkan viimeiset tunnit olivat kuoppaisaa, mutta lähes suoraa tietä öljypalmuviljelmien keskellä. Kinabatanganin tulvatasangon suojeltu alue on 260 neliökilometrin laajuinen osa Sabahin suojelualueverkostoa. Eläimet on pakotettu ahtaalle. Jäin pois bussista. 

Risteyksen tuntumassa hieman kauempana näin paikallismiehen nojailevan jo parhaimmat päivänsä nähneeseen pakettiautomalliseen minibussiin. Päättelin tämän olevan jatkokyytini. Pian tuo vaalea-asuinen mustatukkainen mies jo vilkuttikin iloisena, kun rinkka selässä lähestyin autoa. Mies: "You go Osman?" Minä: "Yes, I go Osman". Hymyillen kömmin pakettiauton osittain irtonaiselle penkille.

Etupenkillä istui nuorempi kasvohuntuun pukeutunut malesialaisnainen, jonka jalkatilassa vaaleassa kangaspussissa liikkui jotain. Pian kuulin kotkotusta. Perheelle ruokaa siis, päättelin. Nainen jäi pois matkan varrella olevan, ränsistyneen mutta kauniin värikkään, palkkien päälle rakennetun talon pihalla.

Automatka joen varrelle kesti noin tunnin. Rannassa minua oli vastassa veneensä vierellä virnuileva mies, joka osoittautui Osmaniksi. Tuleva isäntäni ja oppaani muutaman päivän ajan. Hän selkeästi eli elämäänsä rennon iloisella asenteella, hyvänlaista pilkettä silmäkulmassa.

Osman puhui melko hyvää englantia, ja ensivaikutelmasta päätellen tiedossa olisi hauskoja päiviä. Hän kertoi toimineensa oppaana joella ja majoittaneensa satunnaisia turisteja kotiinsa jo usean vuoden ajan. Hänen kolme aikuista lastaan opiskelivat kauempana, ja kolme nuorempaa asuivat vielä kotona. 8-vuotias tytär kertoi ylpeänä harrastavansa jalkapalloa.

Suurimman yllätyksen koin saapuessamme Osmanin perheen talolle. Uusi ystäväni Zak, jonka kanssa olimme muutamia päiviä aikaisemmin kokeneet huikean seikkailun vuoristossa, istui siinä Osmanin pihatuolissa odottamassa minua. Halasimme ja nauroimme. Harvoin kukaan saa minua sanattomaksi. On tämä elämä vaan hienoa!

Osman ja hänen kotitalonsa Kinabatangan- joen rannalla, Borneon Sabahissa. Meillä oli hänen talossaan omat pienet huoneet. Yanti kokkasi kolmesti päivässä ihania herkkuja meille.

Zak oli lentänyt Kota Kinabalun kaupungista Sandakaniin samana aamuna, ja sieltä oli enää lyhyt matka Osmanin tilalle. Olin toki vuorella hänelle hehkuttanut mahtavalta kuulostavaa paikkaa viidakon keskellä, jossa saisi maistaa elämää sademetsän keskellä joen varrella, ja johon aioin suunnata seuraavaksi. Olipa ihana yllätys! 

Kävimme venesafarilla kauniilla elämää täynnä olevalla joella monta kertaa päivässä, Osmanin toimiessa oppaana. Nuo hetket olivat kuin upeimmasta luontodokumentista. Aamuisin lähdimme matkaan ennen auringonnousua. Yanti oli pakannut meille kahvia termariin. Kiipesimme veneeseemme omalta laituriltamme. Koimme olomme kovin onnekkaiksi, että saimme ihastella luonnon ihmeitä niin yksityisesti ja niin läheltä. Ihmeellistä, aitoa luontoa, kaukana arjen hälinästä. Rauhallista ja kaunista. 

Sain elää yhtä unelmaani ❤️ Kiitos Luontoäiti

Saimme kokea aivan huikeita luontoelämyksiä jokisafareillamme. Joesta haarautui pienempiä sivujokia, ja vierailimme entisestä joenmutkasta syntyneellä järvelläkin. Ne viidakosta kantautuneet äänet. Vihreän eri sävyt. Tuoksut (toisinaan hajut). Hetket. Sademetsän maaginen tunnelma. Olin yhtä hymyä.

Aamun valjettua eläimet heräilivät aamupuuhiinsa veden äärellä, ja ennen auringonlaskua joen varsilla hakeuduttiin yöpuulle. Rakastin etenkin aamun tunnelmaa. Kohtasimme monta apinaperhettä aamutoimissaan. Osman muotoili monen asian hauskasti. Useat eri rotuiset apinaperheet olivat aikaisin aamulla joen lähellä, söivät aamiaista ja laittautuivat, ihan kuin me ihmisetkin. Heidän tukkansa ojennukseen laittoi puun oksalla vierustoveri, ja aamuäreyttä oli havaittavissa pienimuotoisissa sisarusten välisissä kiistoissa. 

Nenäapina on myös erittäin uhanalainen apinalaji, jonka suurin uhka orangin tavoin on elinympäristön tuhoutuminen.

Kohtasimme kuningaskalastajia, noita kuvan kauniita sateenkaaren eri sävyihin pukeutuneita lintuja. Useita sarvinokkia (hornbill on lintuheimo, jonka tunnistaa etenkin hauskanmuotoisesta kirkkaasta nokasta), jalohaikaroita, käärmekauloja, sundankalahuuhkajia, erilaisia haukkoja ja kotkia, sekä ison liudan muita lintuja, joille en suomalaista käännöstä edes löytänyt. Näimme nenäapinaperheitä, erilaisia makakeja, töyhtölangureja, borneonjuovaoravia, käärmeitä, useita suistokrokotiileja, lepakoita, gekkoja, liskoja, sammakoita, varaaneja ja perhosia. Kamerassani ei ollut tarpeeksi hyvää objektiivia ikuistamaan näitä kaikkia. Ilman kameraa pystyy myös olemaan paremmin läsnä.

Kerran kävimme yösafarillakin. Trooppisen lämmin silkinpehmeä ilta laskeutui yllemme. Täysikuu valaisi taivaalla pilvien lomassa. Kuuntelimme mystisiä viidakon ääniä veneen moottorin sammuessa. Yhtäkkiä Osman, joka tunsi joen ja viidakon kuin omat taskunsa, nappasi käteensä vedestä jotain. Hän antoi sen minulle. Hihkuin pienen lapsen lailla samanaikaisesti innosta ja hämmästyksestä, kun sain pitää kädessäni (ja kevyesti pussata) pientä suloista krokotiilin poikasta. Osman neuvoi pitämään sormilla kevyen napakasti kiinni sen leuoista. Nopean tervehtimisen jälkeen laskin sen takaisin jokeen. Eihän villissä luonnossa eläviin eläimiin tietenkään saisi koskea, mutta Osman pääsi yllättämään. Emme kuitenkaan vahingoittaneet pientä millään tavalla.

Apinaperhe poikasineen ylitti joen heille rakennettua omaa siltaa pitkin. Pienimmät poikaset kulkivat selässä tai sylissä, ja hieman vanhempia nuoria apinoita isommat odottivat toisessa päässä.
Kävimme myös Osmanin perheen kanssa läheisessä kylässä markkinoilla. Olimme Zakin kanssa ainoat ei-paikalliset. Elämän kokemuspankin saldo kasvoi taas huimasti muutaman päivän aikana. Kippis upeille hetkille!

Muutamia kertoja toivoin, että olisin voinut liikkua joella äänettömästi veden pinnassa hitaasti lipuvalla kajakilla. Osman kuitenkin palautti minut haaveistani todellisuuteen, kun ihastelimme lähietäisyydeltä salaperäisesti liikkuvia yli nelimetrisiä suolavesikrokotiileja. Usein Osman bongasi aluksi pelkän kuplavanan, jota lähdimme sitten seuraamaan. Pimeällä oli jännittävä tunne, kun silmäpari kirjaimellisesti kiilui Osmanin osoittaessa valollaan joen uomassa veden pinnassa lepäävää korkotiilia. Kunnioitettava eläin.

Joen kuningas sameassa vedessä.

Ikumuistoinen kohtaaminen

Uhanalaisia orankeja ihminen yleensä nykypäivänä pääsee ihailemaan ainoastaan eläintarhassa. Borneo on kuuluisa useasta niiden "hoivakodista", johon orvoiksi jääneitä orankeja on pelastettu niiden kotien tuhouduttua. Olin suunnitellut vierailevani yhdessä niistä. 

Koska en ollut uskaltanut edes villeimmissä unelmissani toivoa näkeväni niitä niiden luontaisessa elinympäristössä. Seisoin silmätysten villin uhanalaisen orangin kanssa. Universumi tarjosi luontoa rakastavalle parasta. Onnellinen tyttö.

Villin orangin kohtaaminen luonnossa oli koskettava hetki, joka meni syvälle tunteisiin. 

Luontoa rakastavalle tämä hetki oli yksi elämän top-vitosesta. ❤️ Liikuttava. Koskettava. Pysäyttävä. Huikea. Kiitos.

Sain kohdata älykkäitä oranssiin karvaturkkiin pukeutuneita ihmistä muistuttavia eläimiä niiden aidossa elinympäristössään yhteensä kolme kertaa. Onnellinen sademetsän vierailija. Nuo kaikki olivat yksineläviä uroita. Englanninkielinen sana, "orang-utan", tulee malajin kielestä ja tarkoittaa metsän ihmistä. 

Älykkyydestä hauskana esimerkkinä kerron eräästä kohtaamisesta pienen tarinan. Satoi kaatamalla. Osman bongasi korkealla puussa orangin ja seurasimme sen puuhastelua sammakkoperspektiivistä kiikareiden avulla. Isokokoinen punaturkkinen metsän ihminen oli ruokailemassa. Sen sateessa kastunut tukka oli tavallista enemmän pörröinen, ja sojotti joka suuntaan. Siinä syödessään se samanaikaisesti keräsi isoja lehtiä ja asetteli ne taitavan tiiviisti päänsä päälle suojautuakseen rankalta sateelta. Clever guy!

Uskalla matkustaa sinulle uuteen

Borneo on yleensä suomalaisille vieraampi kohde, koska sinne järjestetään vain vähän valmismatkoja. Itse en suosi enkä suosittele pakettimatkoja mihinkään, mutta etenkään Borneoon en niitä suosittelisi.

Tuolla monimuotoisella rikkaan luonnon saarella riittää niin valtavasti nähtävää, että olisi typerää viettää koko loma yhdessä ja samassa hotellissa. Sellaisen löhöloman voi viettää lähempänäkin sijaitsevan uima-altaan reunalla. Tätä ajatusmallia sovellan kyllä itse ihan aina reissatessani, ja haluan rohkaista muitakin kokeilemaan.

Omatoimimatkailu on nykyisin internetin aikakaudella helppoa. Jos rohkeutesi ei vielä riitä lähtemään ihan yksin, tai täysin omatoimisesti, järjestää Suomessa esimerkiksi Kontiki.fi -niminen matkatoimisto reissuja myös Borneoon. Kirjoittelen omatoimimatkailusta joskus yksityiskohtaisemmin. Voit lähettää minulle kysymyksiä halutessasi blogin kommenttikenttään.

Look deep into nature, and then you will understand everything better. -Albert Einstein-

Hetken ainutlaatuisuus

Toista täysin samanlaista hetkeä ei tule koskaan uudelleen. Lapset osaavat luontaisesti elää hetkessä. He sallivat jokaisen hetken olla juuri sellainen kuin se on. Aito ja kaunis. Ainutlaatuisen ihmeellinen ja herkkä. Meidän aikuisten täytyy ottaa ottaa mallia lapsilta, ja muistaa avata aistimme. Murtaa arjen kiireiden ja velvoitteiden uumeniin kahlittu kyky olla läsnä. Nähdä ja tuntea ne hetket.

Sellaisia mystisen ihania hetkiä on olemassa. Kaikilla ja kaikkialla. Niitä on voi olla paljonkin. Siinä sinunkin ympärilläsi ja ihan lähellä. Ei anneta elämän mennä pikakelauksella ohi. Muistathan, että sinä itse piirrät oman elämäsi aarrekarttaa. Piirrä sinne myös timantteja.

Sanna Wikström kirjoitti Hyvän elämän reseptit -kirjassaan viisaasti; "Elämä on täydellisimmillään niinä hetkinä, kun tuntuu siltä että kaikki aistit ovat auki intensiiviselle kokemukselle siitä, mikä on. Täyteläinen hetki tuo kokemukseen huolettomuuden ja keveyden. Ja tuo taianomainen hetki on olemassa koko ajan ulottuvillamme, jos ehdimme pysähtyä sen äärelle. Se on onnen tyyssija." 

Tuo Sannan kirja tulisi löytyä jokaisen kotoa. Siihen on hyvä palata aina vain uudelleen, ja oivaltaa paremmin.

Toivon, että myös sinä osaat löytää ne sinun elämäsi hyvät hetket. Sellaiset juuri sinulle tärkeät, iloa ja hyvää oloa tuottavat jutut. Niiden ei tarvitse olla isoja. Joskus ne voivat vain olla hieman kiireisen elämän peitossa. Mutta silti löydettävissä. Hengitä. Uskalla. Ole auki.

Ensisijainen aikomuksesi tulee olla tämänhetkinen tajunnantilasi. Aikomuksesi tulee olla tämänhetkinen yhteys sydämeesi.- Eckhart Tolle-

Kiitos kaunis Borneo

Borneo tarjoili viiden tähden luontoelämyksiä, jotka säilyvät muistoissa pitkään. Matkustaminen on ainoa asia, jota ostamalla voit rikastua. Käsittääkseen tätä maailman elämysten tarjoamaa rikkautta, tunnelma vuorilla ja viidakossa tulisi voida fiilistellä paikan päällä. Sanojen ja kuvien kautta voin jakaa ainoastaan pienen pintaraapaisun. Mikäli rakastat luontoa, voin lämpimästi suositella Borneon saarta reissukohteeksi.

Matkani jatkuu

Viidakosta suuntasin "sivistyksen pariin" pariksi päiväksi läheiseen Sandakanin kaupunkiin. Tarvitsin verkkoyhteyksiä voidakseni ostaa jatkolentoja. Reppu selässä reissatessa tekee välillä kuitenkin hyvää hengähtää ja levätä vähän paremmassa hotellissa.

Viidakko- ja vuoriseikkailun jälkeen on taivaallista saada käydä lämpimässä suihkussa, jossa vesi tulee paineella. Nukkua hyvässä sängyssä, jossa on muhkeat tyynyt ja peitot. Käydä kenties jossain hemmotteluhoidossa tai hieronnassa, pulahtaa uima-altaaseen ja herkutella aamiaisbuffetissa. Lomalla reissun keskellä. Haha! Aidot elämykset koetaan seikkaillen enempi extreme-tyylillä ja offroadilla, mutta rauhoittuminen ja lepo tekevät lomalla tietysti myös hyvää. Minullekin.

Olin alunperin suunnitellut Sandakanissa vierailua orankien tarhaan. Pohdittuani asiaa, halusin kuitenkin tallentaa muistini kovalevylle tuon ainutlaatuisen kohtaamisen villin orangin kanssa viidakossa. Ja säilyttää sen sellaisenaan. Villi oranki oli toki kaukaisella katseluetäisyydellä korkealla puussa. Mutta uskon, että sydämellä näkee parhaiten. 

-Pedro Calderon de la Barca-

Sandakanissa sain suunniteltua reissuni toista puoliskoa, jonka vietin Indonesian Sulawesissa. Fiilistelin elämää kolmen viikon ajan merenneitona kaukaisella tuliperäisellä saarella, turkoosin meren ympäröimänä. Löysin sellaisen paikan, jossa tunsin sydämen saapuneen kotiin. Tästä kerron seuraavassa postauksessa. Muutamia kuvia paratiisista löytyy jo instagramistani.

☀️☀️☀️

Keväällä on (itseni lisäksi) meinannut olla pieniä käynnistymisvaikeuksia, vaikka viime viikolla jo nautinkin vuoden ensimmäisen ulkolounaan omalla parvekkeella. Mikä ihana tunne! Yritetään malttaa kärsivällisenä odottaa. Kyllä se aurinko pian tulee hemmottelemaan meitä oikein kunnolla. Ja hiljalleen se meidänkin kaunis luonto heräilee talviunesta.

Onko sinulla reissusuunnitelmia kesäksi? Ihanaa kevään odotusta. 

❤️: Kristiina