One of those nights

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö... No ei oikeasti. Olen vain aina halunnut kirjoittaa sen johonkin :D

Nyt kun poliittinen vääntö tulevista leikkauksista on kovimmillaan, en voinut vastustaa kiusausta kirjoittaa pientä koostetta tyypillisestä työvuorostani. Taustaa sen verran, että tämänhetkinen työpisteeni on keskussairaalan tehovalvontaosasto. Ei siis teho-osasto, mutta vähän kuin siitä hyppäys kevyemmälle hoidolle, esimerkiksi potilaamme hengittävät itse ja ovat sen verran tajuissaan, että ainakin kipuun reagoivat. Hoitajien kanslia on potilaiden kanssa samassa tilassa lasisella seinällä erotettuna, joten meillä on näköyhteys jokaiseen. Kirjoituksen potilaat ovat fiktiivisiä, mutta edustavat tyypillistä potilasainestamme.

Aloitan vuoron joko kahdeksalta tai yhdeksältä illalla, riippuen siitä ovatko päivävuorolaiset "pitkässä" päivässä vai kahdessa vuorossa. Töihin saavuttuani luen ensimmäiseksi raportin potilaistani, jos tilanne sallii eli ei ole mitään akuuttia ongelmaa, johon pitäisi välittömästi puuttua. Ei ole mitenkään harvinaista, että luen raportin sitten myöhemmin kun olen ensin hoitanut potilasta hiukan samalla tärkeimpiä asioita iltavuorolaiselta kysellen. Tänä iltana saapuessani paikalle kolme hoitajaa on yhden potilaan, Sakke Sekavan ympärillä. Sakke kuuluu siihen kymmenykseen, joka käyttää alkoholia yli puolet kansalaisten kokonaiskulutuksesta. Menossa on kaunis toimitus nimeltä lepoliivien laitto eli suomeksi sänkyyn sitominen. Näen, kuinka yksi hoitajalle tarkoitettu nyrkinisku menee ohi maalistaan. Hyvät refleksit ovat eduksi tässä työssä. Alan siis suoraan hommiin, raportti voi odottaa. Otan lääkkeet huolehtiakseni ja vien ruiskullisen suonensisäisesti annosteltavaa diapamia hoitajalle. Teen Sakelle valmiiksi lääkeinfuusion, jonka pitäisi rauhoittaa hänet kevyeen uneen. Pitäisi siksi, että kaikille se ei ikävä kyllä toimi. Mutta suurimmalle osalle kuitenkin. Tällä kertaa nukahtamiseen menee aikaa kaksi ja puoli tuntia. Se on pitkä aika repiä siteitä ja hikoilla itseään väsyksiin. Sydämen syke nousee Saken levottomuuden vuoksi vaarallisen korkeaksi, ja lääkitsen sitä hitaammaksi. 


Samalla perehdyn toisen potilaani, Hilma Hengitysvajauksen asioihin. Hilma on vastikään lonkkaleikattu, ja kirurgisella osastolla ollessa henkeä oli alkanut ahdistaa. Hän on tullut meille sydämen vajaatoiminnan (sydän ei kierrätä verta tarpeeksi tehokkaasti, jolloin nestettä kertyy kudoksiin ja keuhkojen verisuoniin) hoitoon. Avustamme hänen hengitystään ylipainemaskilla, joka on potilaalle hieman epämiellyttävä mutta tässä tilanteessa välttämätön, jotta keuhkot saadaan tuulettumaan kunnolla. Illan aikana Hilman vointi on hieman huonontunut, hänelle on noussut kuume sen verran korkealle, että veren bakteeriviljely on aiheellista katsoa. Näytteenoton jälkeen on määrä aloittaa suonensisäinen antibioottihoito. Hilma on tullut sairaalaan kotoa, joten hänet viedään tarvittaessa jatkohoitoon teho-osastolle. Toistaiseksi kuitenkin tilanne on muuten vakaa, mutta verenpaineen kanssa voi helposti tulla ongelmia, koska se on potilaalla muutenkin matalahko. Tämän vuoksi anestesialääkäri on tulossa jo ennakoivasti laittamaan potilaalle valtimokanyylin, jonka kautta näemme verenpainelukeman reaaliajassa monitorista. Lisäksi sen kautta saa näppärästi näytteet otettua.

Toisella yövuoron hoitajalla on myös kaksi potilasta, mikä tarkoittaa sitä, että meillä on kaksi potilaspaikkaa vapaana. Toinen potilaista, Paavo Pneumonia, on keuhkokuumepotilas, jolla on samanlainen hengitystä avustava laite kuin Hilmalla. Paavon kädet ovat sidottuina sängyn laitoihin, koska hän ei anna maskin ja letkujen olla paikallaan. Sekavuus on tyypillinen ongelma iäkkäillä ihmisillä sairaalaan joutumisen yhteydessä.  Paavon sairautta monimutkaistaa jo lähtökohtaisesti heikompi keuhkojen toiminta, sillä hän on tupakoinut vuosikymmeniä. Diagnoosia ei ole, mutta alustavasti epäillään keuhkoahtaumatautia. Toinen kollegani potilaista, Heikki Hyponatremia, tuntee oluet. Hänellä toistuu muutaman kuukauden välein sama ongelma; alkoholi poistaa nesteiden ohella kivennäisaineita elimistöstä, joten veren suola-arvo laskee vaarallisen alas ja Heikki pääsee meille hoitoon. Suola-arvoa nostetaan varovasti komplikaatioiden välttämiseksi, joten Heikistä otetaan verinäytteitä kahden tunnin välein ja tarvittaessa tiheämminkin. Hoitaja reagoi tulokseen anestesialääkärin antamien ohjeiden mukaisesti.

Koska vuoron alku on ollut kiireinen, aika hurahtaa nopeasti lähelle puoltayötä, jolloin tiputtelemme lääkelistalla menevät antibiootit ja laskemme potilaiden nestetasapainon. Vähennämme siis nautituista nesteistä ulos tulleet (mittaamme potilaiden diureesia eli virtsaneritystä kerran tunnissa kestokatetrien kautta). Olen tyytyväinen, kun hommat ovat aikataulussa. Sakke kuorsaa, ja verenpainetaso laskee hieman. Tiputan lääkeinfuusion nopeutta "ylläpitotasolle". Hilmakin nukkuu, mutta olen hänestä huolissani. Verenpaine käyttäytyy odotetusti eli laskee liian matalaksi, joten nostan hänen jalkansa koholle ja laitan lisää nestettä tippumaan. Jos tämä ei auta, aloitan verenpainetta nostavan lääkeinfuusion. Heikki kyselee kollegaltani voisiko päästä tupakalle. En pysy enää laskuissa mukana, kuinka monetta kertaa hänelle selitetään, ettei tehovalvonnasta poistuta tupakalle. Purkkaa ja laastaria on tarjolla. Nälkäkin alkaa pikkuhiljaa olla. Olen oppinut kantapään kautta, että koskaan ei saa tulla nälkäisenä töihin. Kiireessä tauko venyy helposti aamutunneille.

Kello on kaksi, ja haen eväsrasiani kansliaamme. Voisin halutessani syödä myös hoitajien kahvihuoneessa, mutta koska vihaan hotkimista niin syön mielummin niin että voin samalla pitää potilaitani silmällä. Toisin sanoen en halua jättää kollegaani yksin potilaidemme kanssa niin pitkäksi aikaa. Toista lusikallista suuhun viedessäni puhelin soi. Tuo ääni nostaa aina henkistä valmiustilaa yhden pykälän. Päivystys ilmoittaa meille potilaasta. Nuorison edustaja tästä vielä puuttuikin. Inka Intoksikaatio on käyttänyt alkoholia ja lääkkeitä sekaisin. Tarina ei ole aivan selkeä, mutta hän on ottanut ainakin bentsodiatsepiineja ja Lyrica-kauppanimellä kulkevaa pregabaliinia. Valmistelemme paikan ja syön muutaman lusikallisen lisää. Hetken kuluttua hissin ovet avautuvat ja ensiavun paarit työnnetään ovesta sisään. Siirämme Inkan sängylle siirtolevyn avulla, koska hän nukkuu. Herättelemme häntä ja kohtalaisella ravistelulla silmät avautuvat. Inkan suunympärys on musta, koska hänelle on juotettu hiilijuomaa ambulanssissa. Hoitaja ojentaa potilaan vaatekassin, ja kertoo sisällön olevan virtsasta märkiä. Kollegani ottaa Inkan hoitaakseen, koska minulla on Hilman kanssa niin paljon tekemistä. Onneksi Hilman tajunta on varsin hyvä muuhun vointiin verrattuna, ja hän osaa myös itse kertoa jos olo muuttuu hankalammaksi. Virtsaakin tulee, joten tilanne voisi olla huonompikin. Verenpainetta nostava lääke toimii hyvin. Kolmospaikan monitori alkaa hälyttää; Sakke on herännyt. Nostan lääkeinfuusion nopeutta ja annan vähän diatsepaamia lisärauhoitteeksi. Sakke on saanut otteen kestokatetristaan, ja virittelemme kollegani kanssa hänen käsiään napakammin kiinni, jotta hän ei ylettyisi satuttamaan itseään. Omin päin pois revitty virtsakatetri tekee ikävää jälkeä.

Istahdan alas ja syön evääni loppuun. Onneksi se oli valmiiksi kylmää, muuten se olisi jäähtynyt jo ajat sitten. Joku voi tässä kohtaa miettiä, enkö pidä ollenkaan kahvitaukoja. En juo kahvia, mutta jos joisin, hakisin sen työpisteelleni. Minulla on kahvikupin paikalla vesipullo. Loppuyö sujuu tällä kertaa ilman suurempia ongelmia, ja aamuvuoro saa tulla (melkein) rauhalliseen valvontaan uutta päivää aloittamaan. Vain Saken rauhaton ääntely ja monitorin hälytysääni rikkoo hiljaisuuden. Samassa puhelin soi, ja aamuvuoron hoitaja vastaa. Osasto ilmoittaa potilaasta. Kiitän työtoveriani yöstä ja lähden kävelemään kohti pukukoppia. Yöstä jäi hyvä mieli, vaikka potilaiden vointi ei paras mahdollinen ollutkaan.

Sellainen on yöhoitajan tavallinen työvuoro. Jätin tarkoituksella listaamatta tiheästi toteutuvia rutiinihommia, koska kirjoitukselle tuli muutenkin niin reippaasti pituutta.
Lopuksi lähetän arvoisalle pääministeri Sipilälle tovereineen terveiset: Sari Sairaanhoitaja ei saa liikaa palkaa. Oikeasti hän ansaitsisi palkankorotuksen, tai vaihtoehtoisesti vaarallisen työn lisää altistuessaan työssään sekä fyysiselle että henkiselle väkivallalle. En usko julkisen puolen menoleikkausten olevan niin hyödyllisiä kuin olette antaneet ymmärtää. Palkkojen aleneminen vaikuttaa suoraan kulutukseen ja sitä kautta työllisyyteen. Nykytilanne vaatii rohkeita tekoja, mutta ehkä sellaiset voisivat vaihteeksi olla kepin sijasta porkkanoita? Elintasosairauksen hoito maksaa. Voisiko arvonlisäveroa säätää muillakin tavoilla terveellistä ruokavaliota suosivaksi, kuin nostamalla karkkiveroa? Toivon teille, arvoisa pääministeri, rohkeutta tehdä poliittisia päätöksiä pidemmällä tähtäimellä kuin yhdeksi vaalikaudeksi kerrallaan.

comments powered by Disqus