Lifestyle

Paras aika elämässä - mietteitä aikuistumisesta

Täytin eilen kolmekymmentä vuotta. Juhlin syntymäpäivääni (tai viimeistä viikonloppuani 29-vuotiaana) jo hieman etuajassa, koska jostain kosmisesta syystä tärkeät päivämäärät eivät aina osu viikonlopuille. Olin odottanut eilistä hieman kauhunsekaisin tuntein, koska kyseiseen ikään liittyy kaikenlaisia odotuksia, osa yhteiskunnan ja kulttuurimme suunnalta, ja osa vain omasta päästä. Olennaisin kaikista on tietenkin se, että nyt pitäisi olla aikuinen.
 


Mitä aikuisuus sitten tarkoittaa? Eri ikäisten ihmisten näkökulmasta varmasti hyvinkin monia asioita. Teini-ikäisen mielestä aikuisuus koittaa kun ajokortti lätkäistään kouraan tai yökerhon ovimiehelle voi ylpeänä esitellä omaa henkilöllisyystodistustaan. Tekaistut tai lainatut henkkarit eivät kuulu aikuisuuteen.

On kuitenkin fakta, että aivomme kehittyvät 25-vuotiaiksi asti, joten tieteen valossa tarkasteltuna aikuistumisen rajapyykki menee jossain niillä main. Kuitenkaan mitään maagista "Download complete"-kilahdusta ei korviemme välistä kuulu silloinkaan, osa aikuisuuden kynnyksellä keikkuvista jatkaa vielä huolentonta nuoruuttaan (toiset niin kauan, että siirtyvät suoraan keski-ikään).


Voiko aikuisuuden sitten määritellä niin, että huolettomuus loppuu? Pitää alkaa olla huolissaan asioista? Ehkä ei, koska se tarkoittaisi mielenterveysongelmien huomattavaa kasvua, joka taas on ollut yhteiskuntamme kompastuskiviä viimeistään siitä asti, kun unohdettiin mitä ennaltaehkäisevä terveydenhuolto tarkoittaa. Ennemmin aikuinen ihminen erottaa huolestuttavista asioista ne olennaiset, eikä yritä kantaa harteillaan kaikkea löytämäänsä maailmantuskaa.


Mitä aikuisuus sitten tarkoittaa minulle itselleni? Olen pohtinut sitä viime aikoina. Tietyn iän saavuttamisen lisäksi hyväksyn sen, maailma ei ole enää avoinna samalla lailla kun se oli vielä kymmenen vuotta sitten. Varsinkin meillä naisilla on tietyissä osissa vartaloa parasta ennen- päivämäärä, joka huomattavasti rajoittaa "mikä minusta tulee isona"-venkoilua. Asian voi käsittää kovin negatiivisesti, mutta sitä ei ole pakko nähdä niin. Sillä kun käsittää, että elämä on nyt, ja oikeastaan on jo aika iso, voi rauhoittua ja alkaa elää jatkuvat sitku-ajattelun sijasta. Ja jos oikeasti kokee tehneensä paskoja valintoja koko elämänsä ajan, on riittävän rohkea tekemään täyskäännöksen, oli ikää sitten kolmekymmentä tai viisikymmentä. Aikuisuus on vähemmän numeroita ja kalenterivuosia, ja enemmän vastuuta itsestään ja muista. Ymmärrystä siitä, että on tärkeä osa ympäröivää maailmaa, ei sen napa.

Tai sitten voi vain katsoa peiliin, se kertoo kyllä totuuden.

comments powered by Disqus