Kauneus

Uusi kosmetiikkasarja: Mossa

Sokos yllätti jälleen positiivisesti lanseeraamalla vastikään Suomeen saapuneen Mossan (näin suomalaiseen korvaan sarjan nimivalinta olisi voinut olla elegantimpikin). En ole saanut kosketusta tuotteisiin muuten kuin perinteisen kämmenselkähoidon merkeissä, mutta koska sarja vaikuttaa niin mielenkiintoiselta, en malttanut olla kirjoittamatta siitä jo etukäteen. Tarkempia tuotearvioita kerron sitten, kun jos hankin niitä kotiin saakka. Uskon, että sarja kiinnostaa monia jo ihan hinnoittelunsa vuoksi, sillä sarjassa ei nopealla vilkaisulla ole yhtään tuotetta, joka maksaisi yli kaksikymppiä! :)

Mossaa tuo Suomeen Natural Goods Company. Sarjan tuotteilla on Ecocert-sertifikaatti, ja se on kotoisin Latviasta. Sokoksen lisäksi sitä voi ostaa ainakin NGC:n omasta verkkokaupasta sekä Biodellyltä (josta saa muuten 8.2. asti kaikista tuotteista -15% koodilla BIODELLY).

Valikoimassa on kaikille ihotyypeille soveltuvia ihonpuhdistus- ja kosteutustuotteita (mukaan lukien yhden sävyn BB-voide), joiden lisäksi täsmähoitotuotteita jaettuna kahteen eri linjaan. Nuoremmille tarkoitettu linja, Youth defence, on tarkoitettu yli 25-vuotiaille. Hiukan juonteikkaammalle iholle tarkoitettu linja kantaa nimeä Age excellence, ja ikähaarukka on tässä kohtaa rajattu tarkoittamaan yli 35-vuotiaita. Tottakai nämä ovat jälleen vain suosituksia, ja tuotteita voi käyttää ristiinkin oman ihon tarpeiden mukaan.
 


Mossan tuotteet perustuvat pohjoismaissa kasvaneiden marjojen uutteisiin (miten tästä tulee mieleen Lumene?). Mukana ovat perinteiset mustikka, lakka, vadelma, mustaviinimarja ja tyrni sekä hieman harvemmin vastaantulevat luumu ja valkoviinimarja :) Marjat erottuvat selkeästi myös tuotteiden tuoksuissa, jotka ovat hyvin selkeät. Mitään eteeristen öljyjen hyökkäystä ei nenä joudu kestämään, mutta makean marjaisia tuoksuja vierastava halunnee harkita toisen kerran ennen ostopäätöstä. Tuotteiden hintoja on saatu alas ainakin käyttämällä voiteiden pohjalla edullisempia öljyjä, kuten auringonkukka- tai oliiviöljyä.

Pakkaukset ovat kauniita, ja ainoa asia, joka paljastaa niiden kuuluvan edullisempaan hintaluokkaan, ovat nuo marjojen kuvat keskellä etikettejä.


Kämmenelle levitettäessä tuotteista ei jäänyt mitään pahaa sanottavaa, voiteet imeytyivät nopeasti eivätkä jääneet pyörimään iholle (tämä ongelma tuntuu muutenkin olevan jo menneisyyttä, en ole törmännyt rehellisesti huonoon luonnonkosmetiikan voiteeseen enää pitkään aikaan). BB-voidekin vaikutti kokeilemisen arvoiselta. Pigmenttiä vaikutti olevan riittävästi, ja sävy oli selvästi suunnattu pohjoismaisille käyttäjille. Harmi vain, että aurinkosuoja puuttuu.

Toisena tärppituotteena nostaisin esille jojobaöljypohjaisen Facial oil Vitamin cocktailin, jonka erikoisuutena on heti inci-listan alkupäästä löytyva tomaattiuute. Lisäksi se sisältää muunmuassa ruusu- ja tyrniuutetta, sekä öljyjä vadelmasta, mantelista ja avokadosta. Öljyä voi käyttää kasvoille sellaisenaan tai lisätä voiteen sekaan. Talvikuiva iho kiittää :)

Joko olet ehtinyt testata Mossan tuotteita?

comments powered by Disqus