Älyhenkivakuutus tsemppaa arjessa

On itsestäänselvää, että vakuutamme automme, kotimme ja irtaimistomme. Emme epäile maksaa myöskään matkavakuutusta siltä varalta, että kaikki tavaramme katoavatkin Madridin lentokentällä ja jäämme puille paljaille vieraassa maassa. Entäs se tärkein vakuutettava, kuinka moni on vakuuttanut itsensä sairauksien, työkyvyttömyyden tai kuoleman varalta?

Olen ollut vakuutettuna jo syntymästäni lähtien enkä ensimmäisen henki- ja sairaskuluvakuutukseni päättyessä miettinyt, että jättäisin uuden ottamatta. Olen ollut mielettömän tyytyväinen, että olen saanut päivystysjonojen sijaan käydä hoitamassa lääkäriasiani yksityisellä sektorilla ilman jonotuksia vuosikaudet ja että minulla on vakuutus, jos sattuu esimerkiksi jokin tapaturma talvikeleillä. Vakuutukseni on LähiTapiolasta ja siksi olinkin iloinen, kun minua pyydettiin tutustumaan heidän uuteen Älyhenkivakuutukseensa. Älyhenkivakuutuksen ideana on pelkistetysti, että se taltuttaa stressin ja vaihtaa nakit porkkanoihin. Vakuutus siis pyrkii ennaltaehkäisemään vaivoja, jotka tulevaisuudessa tuottaisivat asiakkaalle kuluja terveyspalveluiden parissa.

Älyhenkivakuutuksen ottaja ottaa itselleen siis kuolemanvaravakuutuksen ja omien mieltymysten mukaan vakuutukseen saa liitettyä esimerkiksi vakuutuksen pysyvän työkyvyttömyyden varalle. Vakuutuksen sisältö ei kuitenkaan rajoitu vain vakuutusten tuomaan turvaan, vaan asiakas saa valita itselleen joko aktiivisuusrannekkeen, sykevyön tai urheilukellon, joka yhdistetään mobiilisovellukseen. Aktiivisuusrannekkeen ja kumppaneiden tarkoituksena on auttaa ihmistä seuraamaan omaa aktiivisuuttaan päivittäin esimerkiksi askelia laskemalla, aktiivista aikaa mittaamalla ja seuraamalla unen laatua.

Sain testattavakseni Polar Loop 2 -aktiivisuusrannekkeen, jonka yhdistin sekä LähiTapiolan tarjoamaan sovellukseen sekä Polarin omaan sovellukseen. LähiTapiolan tarjoama sovellus on hyvin kattava ja lähtee liikkeelle jokaisen omasta lähtötasosta. Ensimmäisenä sovelluksen avulla tehdään terveystarkastus, josta saa palautteen, että mikä menee hyvin ja mihin kannattaisi kiinnittää huomiota. Terveystarkastuksen jälkeen itselleen voi valita erilaisia valmennusohjelmia, joita löytyy useita; on helpotusta muun muassa tupakasta tai alkoholista vieroittumiseen, painonpudotukseen, stressinhallintaan, parempaan uneen ja ihmissuhdeongelmiin. LähiTapiolan sovelluksen kaverina toimii hyvin Polarin oma sovellus, sillä nämä kaksi sovellusta voi vieläpä yhdistää ja tarkkailla kattavasti omaa aktiivisuuttaan ja sen vaikutusta omiin tavoitteisiin.

Oma terveydentilani oli terveystarkastuksen mukaan hyvä ja sainkin lähinnä kehotukseksi syödä vielä enemmän marjoja (ei hullumpi idea!). Halusin kuitenkin lähteä kokeilemaan erilaisia valmennuksia ja katsoa, mitä ne pitävät sisällään. Etenkin painon- ja strerssinhallintaohjelmat kiinnostivat ja täytyy sanoa, että hyviä vinkkejähän niistä saa. Valmennus ei laadi sinulle (ainakaan ensimmäisinä viikkoina, kun olen sovellusta testannut) ruokavaliota, jonka mukaan syödä, vaan neuvoo tekemään parempia valintoja ja kertoo valintojen terveysvaikutuksista - kallisarvoista tietoa monelle ja helppo tapa aloittaa laihduttaminen. Samalla tyylillä vaikuttavaa toimivan esimerkiksi tupakastavieroitus; pienin askelin kohti päämäärää. Tupakastavieroitus-ohjelman toimivuudesta tai helppoudesta en kuitenkaan muuta osaa sanoa, sillä en kuulu tupakoiviin ihmisiin.

Älyhenkivakuutus vaikuttaa miusta aika hyvältä keksinnöltä etenkin sellaisille ihmisille, jotka kaipaavat apua elämäntapojensa kanssa ja joilla ei ole halua lähteä opiskelemaan itse esimerkiksi ravitsemukseen liittyviä asiasisältöjä. Vakuutuksen mukana saa siis ikään kuin oman personal trainerin ohjeet ja tietotaidon, mutta toteutuspuoli täytyy hoitua omasta tahdosta. On esimerkiksi motivoivaa, kun kesken Gossip Girl -maratoonin ranneke tärähtää ja käskee jaloittelemaan välillä. Lisäksi rannekkeen kaveriksihan voi laittaa esimerkiksi sykevyön ja näin tarkkailla oman kunnon kehitystä vaikka lenkkeillessä.

Pidän itsensä vakuuttamista tärkeänä, sillä on helpottavaa, että tietää saavansa esimerkiksi taloudellista turvaa, jos menettää työkykynsä. Tietenkin vakuutuksen laajuudesta riippuen turvaa voi hakea lukemattomille asioille. Kun otin vakuutukseni, älyhenkivakuutusta ei ollut vielä saatavilla, mutta en usko, että monikaan pistäisi pahakseen, jos laskujen lisäksi vakuutusyhtiö lähettäisikin informaatiota terveyden ylläpitämiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyen. Minulle ainakin terveys on paljon tärkeämpää kuin esimerkiksi auto - vaikka olen molemmat vakuuttanutkin, koen itse olevani kuitenkin tärkein vakuutettava.

Oletteko te vakuuttaneet itsenne ja miten? Miltä kuulostaisi henkivakuutus, joka neuvoo, kuinka säilyä terveenä ja hengissä mahdollisimman pitkään?

comments powered by Disqus