koulu

Ihanat ja raikkaat syysaamut!

Ihanaa, kuinka lehdet alkaa kellastumaan ja illat pimenemään! Aamuisin päälleen saa valita muhkean kaulahuivin ja ihanan uuden syystakin (johon tulette törmäämään blogissani varmasti vielä asukuvien muodossa!) sekä pörröiset lapaset. Aamut tuoksuu raikkaille ja koska harjoittelu norssilla on lähtenyt käyntiin, tulee ihan lapsuus mieleen, kun läksin reppu selässä kohti koulua.

Harjoittelun alkaminen onkin syy, miksi blogin puolella on ollut pientä hiljaiseloa. Meillä on hirmuisesti suunniteltavaa, kun To Do -listalta löytyy jaksosuunnitelmia, tuntisuunnitelmia, seurantatehtäviä ja erilaisia tapaamisia. Näiden lisäksi tietenkin innokkaana halusin mennä tekemään kirjatentin, mikä osoittautui melko stressaavaksi ja huonoksi ideaksi. Kuitenkin jännityksellä odotan, josko tentti meni kuitenkin läpi - ei se niin vaikea lopulta ollutkaan!


Olen kyllä luonteeltani sellainen, että haluan tehdä kaiken pakollisen mahdollisimman nopeasti alta pois, jotta voin nauttia enemmän vapaa-ajasta, eikä tekemättömät työt kummittele koko ajan takaraivossa. Tästä syystä jaksosuunnitelmat ovatkin jo valmiina, ensimmäiset tunnit pidetty samoin kuin tuntisuunnitelmat lähetetty. Huomenna vuorossa olisi tekstiilikäsityön opettamista ja saa nähdä, miten itselle niin automatisoitunut taito kuin neulominen menee oppilaille perille.


Tuntien jälkeen suuntaammekin kohti Ylöjärveä nauttimaan perheviikonlopusta. Pikkusiskoni muutti poikaystävänsä kanssa omaan asuntoon, jota emme ole vielä nähneet ja ikävästäni päätellen en ole nähnyt muitakaan perheenjäseniäni lähiviikkoina. Ihan täydellinen paussi siis tähän kiireeseen ja hässäkkään <3


Bloggaajanakin minulle on tapahtumassa kaikkea jännittävää, josta kuulette varmasti pian! Päällimmäisenä mielessä lienee ensi viikolla vietettävä bloggaajien ilta, jota odotan jo ihan malttamattomana :) Muista jutuista lisää, kun ne hieman varmistuvat.

Mitä teille kuuluu? Joko te nautitte ihanista syyspäivistä? :)


comments powered by Disqus