hyvinvointi

Kestävien parisuhteiden aika on ohi?

Törmäsin vähän aikaa sitten Iltalehden uutisia lukiessani otsikkoon, jossa kerrottiin, miten voi huomata ennusmerkit, jotka paljastavat puolisoiden päätyvän pian eroon. Kommenttilaatikkoon joku oli suorasanaisesti kirjoittanut kommentin, johon minun on aivan pakko tarttua. Provosointi kirjoittajalla  varmaan (ainakin toivottavasti) oli mielessäänkin, mutta monet sadat peukuttajat saivat minut huolestumaan; eivätkö ihmiset usko enää parisuhteiden kestävyyteen?

Tässä kommentti:

Tänä päivänä yhä useampi ajattelee, että minullakin täytyy olla joku, koska kaikilla muillakin on. Tinderit ja muut deittisovellukset plinkuttavat yhden jos toisenkin sinkun (jopa varatun) kännykässä. Yritetään löytää mahdollisimman nopeasti itselle joku, ettei tarvitsisi olla yksin. Kuitenkaan sitä Juuri Oikeaa ei osu kohdalle ja suhteet kestävät päivistä kuukausiin, kunnes taas ollaan surkuttelemassa, kuinka kaikki miehet tai naiset ovat samanlaisia pintaliitäjiä ja yhden yön metsästäjiä.

Onnellisesti parisuhteessa olevat ovat niin ällöttävän rakastuneita, että eihän heitä voi edes katsella. Ihan varmasti heidänkin onnensa alla rakoilee ja somen sekä humuisten baari-iltojen tarjoamat houkutukset pilaavat vielä tuon onnen. Ja kuka nyt nykyään enää eläisi saman ihmisen kanssa koko elämänsä, kun muitakin tarjokkaita on mielin määrin?

Kaikki tarvitsemme rakkautta ja haluamme sitä saada. Minusta Tinder ei ole väline pettämiseen, helpon seuran etsintään tai epätoivoiseen miesten metsästämiseen. En ole koskaan käyttänyt sovellusta enkä sen toiminnasta sen tarkemmin tiedä, mutta eiköhän siellä ole ihan tavallisiakin ihmisiä, joille se on vain yksi kanava tavata uusia ihmisiä. Pettäjiä on varmasti sielläkin, mutta niin niitä voi olla kauppajonossa tai bensa-asemallakin.

Miksei parisuhteet sitten kestä ikuisesti? Alkuhuuman jälkeen ei enää kuljeta käsi kädessä ja sanota illalla, että rakastan sinua? Kyllä kuljetaan, vaihdetaan jopa pusuja matkalla, ja varmasti toiselle kerrotaan, kuinka paljon välitetään. Tämän minä olen oppinut jo kotona, ja ihailen joka kerta sitä näkyä, kun äitini ja isäni kulkevat tassu tassussa esimerkiksi kesälomareissulla. Minäkin haluan vielä kymmenien avioliittovuosien jälkeen olla samanlainen rakastunut nainen kuin olen ollut jo monta vuotta!

Minä uskon ikuiseen rakkauteen ja siihen, että ihmiset elävät toistensa kanssa onnellisena, kun rakastavat toisiaan. Rakkaudesta täytyy muistaa nauttia, mutta myös hoitaa ja huoltaa sitä - muistaa, että osoittaakseen tunteensa toiselle, ei tarvitse järjestää joka kerta sinfoniaorkesteria soittamaan. Pienet asiat arjessa muistuttavat siitä, että toinen on tärkeä - sekin on jo lottovoitto, kun toinen on tyhjentänyt tiskikoneen tai tehnyt ruuan valmiiksi, koska silloin on ajatellut toista ja sitä, ettei toisen tarvitse tehdä noita tylsiä kotitöitä. Toisinaan voidaan tehdä jotain spesiaalimpaa yhdessä, ihan vain siitä ilosta, että saa olla toisen kanssa.

Väite siitä, että suhteet eivät kestä, koska houkutuksia on liikaa, on mielestäni hyvin kummallinen. Olen elänyt kaukosuhteessa ja tavallisessa lähisuhteessa Mikon kanssa, eikä minun ole tarvinnut kertaakaan edes epäillä, että selkäni takana vietettäisiin kaksoiselämää. Eikä päähäni ole myöskään pälkähtänyt useamman miehen kanssa deittailu. Samanlaisissa tilanteissa on ollut monia ystäviänikin, eivätkä hekään ole joutuneet miettimään, mistä kaikkialta muualta kumppani voisi seuraa löytää.

Parisuhde rakentuu luottamukselle, rehellisyydelle, kunnioitukselle ja rakkaudelle. Jos yksikin pala puuttuu, alkaa perustukset horjua ja epäilyksiä (ja varmasti niitä houkutuksiakin) alkaa löytyä - tälläisiä tilanteitakin on varmasti tuhansia. Minun on kuitenkin todella vaikea kuvitella, että aidosti toisiaan rakastavat ihmiset alkaisivat horjuttamaan näitä peruspilareita.


Jos ensimmäisen vastoinkäymisen tullen ollaan valmiita luovuttamaan, ei suhde varmasti kestäkään. Jos toista epäilee lähtökohtaisesti kaikesta, ei luottamusta synny. Jos asioista ollaan aina samaa mieltä, jossain kohtaa tulee raja vastaan ja ollaankin kaikesta erimieltä. Totta kai, joskus on viisaampaa luovuttaa ajoissa ja huomata, että "hei, me ei oltukaan toisiamme varten", mutta jos ei edes yritä, niin ei varmaan kestävää suhdetta löydykään.

Harvoin kirjoitan ihan näin henkilökohtaista tekstiä, mutta tämä aihe sai ajatukset kuohumaan päässäni! Minulla on se "ällöttävän rakkaudentäyteinen parisuhde", jossa luotetaan toiseen, arvostetaan, kunnioitetaan ja rakastetaan toista, ollaan rehellisiä. Tunteista puhutaan ja ne näytetään. Meillä on hyvä olla yhdessä. Ja kyllä, minä haluan olla Mikon kanssa vielä kiikkustuoli-iässäkin yhtä rakastunut ja onnellinen <3

Millaisia ajatuksia parisuhteiden kestävyys herättää teissä? Onko ajatukseni yhtään samankaltaisia kuin teidän? :)


comments powered by Disqus