asut

Olen ylpeä itsestäni ja myönnän sen

Olen ylpeä itsestäni - ja sen myöntäminen on tärkeää, kunhan ylpeys ei nouse päähän. Eihän suomalainen tietenkään osaa huudella puolitutuille olevansa ylpeä karistamiensa kilojen määrästä, antamastaan työpanoksesta tai suorittamistaan opinnoista, mutta edes itselleen se pitäisi pystyä sanomaan. Ja mielellään vielä niille läheisillekin ihmisille, jotta joku muukin voisi iloita kanssasi!

Sanoin viime lauantaina katsoessani peiliin ennen kauppaan lähtöä, että "vitsit, mie oon kyllä ylpee itestäni". Maanantaista saakka olin unohtanut herkut ja kuluttanut mutusteluun varatun ajan liikuntaan. Niin hassua kuin se olikin, Malttamaton-Emma palkittiin ja lauantaiaamuna epäsäännöllisestä ruokailurytmistä, höttöhiilareista ja herkuista luopuminen oli aiheuttanut turvotuksen laskemisen ja vaatteet näyttivät oikeastaan aikas kivoilta päällä!

Sanojen lausuminen ääneen tuntui yhtä aikaa täysin oikealta ja toisaalta kehujen kalastelulta, sillä pyörähtelin tietenkin samantien Mikon edessä "katsokatso" ilmeellä. Mutta mitä sitten? Täytyyhän minun iloita kehityksestä, koska se kannustaa jatkamaan valitulla tiellä. Eikä se nyt varsinaisesti huonolta tuntunut, kun toinenkin myönsi huomaavansa eron!

Ylpeys saattaa kuitenkin muodostua myös kompastuskiveksi. En ihmettelisi yhtään, vaikka lauantain jälkeen olisi tullut fiilis, että "näinkö helppoa se kiinteytyminen onkin, viikon jälkeen näkyy jo tuloksia, taidanpa vähän löysätä ja popsia pari pussia karkkia". Näin on käynyt useammin kuin kerran. Tällä kertaa olin kuitenkin päättänyt pysyä suunnitelmassani, ja vaikka tiesin, ettei seuraavana lauantaina välttämättä huomattavissa olisi yhtä paljon kehitystä, kuukauden päästä tilanne voisi jo olla erilainen.



Jos välillä ei myöntäisi olevansa ylpeä itsestään, olisiko lopulta mihinkään tyytyväinen? Toivoisin, että jokainen pienin askelin harjoittelee olemaan ylpeä omista saavutuksistaan. Se kohottaa melkoisesti itsetuntoa ja tsemppaa suurempien tavoitteiden saavuttamisessa. Itse harrastan myös toisten puolesta ylpeänä olemista ja muistan myös sanoa sen toisille. Haastan jokaisen lukijan sanomaan viikossa ainakin yhteensä kolme kertaa "Olen ylpeä sinusta" ja "Olen ylpeä itsestäni".

Onko itsestään ylpeänä oleminen ylpeilyä ja itserakasta? Osaatko myöntää, että olet onnistunut jossakin?

P.S. Olen ylpeä, että mahduin tuohon ihanaan kukkamekkoon ystäväni häihin menessä! :)



comments powered by Disqus