hyvinvointi

Taito osata rentoutua

Sisäisestä hyvinvoinnista huolehtimisessa tarvitaan taitoa osata ymmärtää rentoutumisen ja kiireettömyyden merkitys. Viimeiset kaksi viikkoa olen säntäillyt suuntaan jos toiseenkin; harkkaryhmät koulussa, tenttiin luku, työt, parin päivän sijaisuus Ylöjärvellä, kodista huolehtiminen sekä liikunta ovat vieneet aivan mielettömästi aikaa. Olen iloinen kaikesta kahden viikon aikana tapahtuneesta, mutta harmissani siitä, etten ole ehtinyt blogin pariin niin pitkään aikaan.

Blogi on osa sisäistä hyvinvointiani, sillä bloggaaminen on rakas harrastus, jonka parissa tykkään viettää aikaa. Valokuvaaminen ja kirjoittaminen ovat aina olleet lähellä sydäntäni, joten postausten valmistelu on juuri minulle tehtyä puuhaa. Postausideoitakin tuntuu olevan vihkonkulmat täynnä, mutta hutaisten en halua tehdä yhtäkään postausta - siitähän katoaisi juuri se ilo ja harrastusmaisuus.

Olen ymmärtänyt viime aikoina myös sen, että välillä on ihan pakko vain ottaa aikaa itselleen ja rentoutua. Minua polttelisi kovasti esimerkiksi kirjoittaa kandini valmiiksi, kirjoittaa esseet, joiden palautuspäivää ei vielä edes näy ja hoitaa kirjatentti alta pois. Kuitenkaan tämän kaiken yhdistäminen muuhun elämään ei onnistu kerralla ja on pakko miettiä, mitkä asiat tärkeysjärjestyksessä tulevat missäkin kohtaa. En halua tinkiä siitä, etten saisi illalla istahtaa sohvalle katsomaan Salkkareita tai käydä saunassa hyytävän kylmän pakkaspäivän jälkeen. Näitä juttuja minä tarvitsen voidakseni hyvin ja jaksaakseni arjen askareissa.


Omaa aikaa on tullut siis otettua - viimeksi tänään. Kävimme muutaman joensuulaisen bloggaajan kanssa Onnenonkija-elokuvan ennakkonäytöksessä Tapiossa. Elokuva oli todellinen hyvänmielenleffa täynnä iloa, romantiikkaa ja huolettomuutta, suosittelen ehdottomasti jokaiselle. Postailen tästä aiheesta vielä paremmin, kunhan saan tarvittavat kuvat itselleni, joten pysykää kuulolla :)

Myös pääsiäisenä aion ottaa rennosti, sillä lähdemme Mikon kanssa Kuopioon lomailemaan. Päätimme jo reissua suunnitellessa, että tuolla lomalla ei mietitä yhtäkään koulu- tai työjuttua, vaan nautitaan hyvästä seurasta, hotelliaamupaloista, kävelylenkeistä uusissa maisemissa ja shoppailusta kauppakeskuksissa. Odotan jo niin kovasti tulevaa sunnuntaita, mutta kun vielä jaksaa muutaman työpäivän ja koulujutun, tuntuu lomailukin varmasti paljon enemmän ansaitulta.

Mitä teille kuuluu? Miten otatte aikaa itsellenne kiireiden keskellä?

comments powered by Disqus