liikunta

Yksikin hyvä tekosyy treenistä lintsaukselle

Treenaamiselle ei ole aikaa joka päivä, vai onko sittenkin? Lueskelin uusinta Sportti-lehteä ja pinkki ostikko huutaa lukijalleen, että "Kiire on vain tekosyy". Pohdin aihetta tarkemmin ja totesin, että kyllä aikaa pikkuiselle treenille löytyy melkeimpä joka päivä. Kuitenkin itselläni on ainakin niitä päiviä, kun yksinkertaisesti ei ole aikaa lähteä lenkille tai jumppailla olkkarin lattialla.

Sportin mukaan yleisimpiä tekosyitä ovat muun muassa pitkät työmatkat, ylityöt, arkirytmi, lasten hoito, kotityöt ja saamattomuus. Itselleni suurimpia tekosyitä ovat olleet kiire koulun ja töiden kanssa, kotitöiden tekeminen ja yksinkertaisesti saamattomuus.

Eilinen päivä sopii hyvin esimerkiksi päivästä, jolloin treenin sovittaminen kalenteriin tuntui vaikeammalta kuin suklaakeksin vastustaminen järjettömän herkkumieliteon vallassa.

7.00 Herätys, aamutoimet ja tavarat kasaan ennen kouluun lähtöä.

7.30 Kahden kilometrin koulumatka reippaasti kävellen

8.15 Luistelun harjoitusdemo jäähallissa (luistelua 45 minuuttia ennen kuin jalat alkoivat kärsiä rakoista)

10.15 Musiikin tunti, pelkkää istumista

11.45 Pikainen lounas koulun ruokalassa ystävän kanssa

12.15 Autolla työhaastatteluun, etteivät aikataulut petä

13.00 Työhaastattelu

13.30 Autolla työpaikalle, jotta ehdin ajoissa

14.00 Kevyttä postityötä

18.00 Autolla töistä suoraan kampaajalle

19.30 Autolla kauppaan

21.00 Iltapalaa


Kyllähän eiliseenkin lopulta mahtui liikuntaa koulumatkan ja luistelun merkeissä, mutta yhtä hyvin luistelun paikalla olisi saattanut olla vaikkapa espanjan tunti, jossa olisin vain istunut. Ilman autoa en olisi ehtinyt työhaastatteluun saati töihin, joten hyötyliikunnan yhdistäminen kyseisiin matkoihin oli mahdotonta. Onko tämäkin taas tekosyy? Olisiko se ollut kuitenkin jotenkin mahdollista?

Totuus on kuitenkin, että joka päivä ei käydä kampaajalla tai kaupassa koulu- ja työpäivän jälkeen, joten aikaa kyllä jää liikkumiselle muina päivinä. Eilinen olikin itselläni juuri kiireen vuoksi lepopäivä, joten se ei tavallaan mennyt laisinkaan hukkaan.

Aiemmin ajattelin, että jos olen ensin aamulla koulussa ja menen sieltä suoraan töihin, olen kuuden jälkeen jo niin rättipoikkiväsynyt, etten enää yksinkertaisesti jaksa lähteä lenkille tai reenailla reisilihaksia olkkarin matolla. Kokeilin pari kertaa treenailua pitkän päivän päälle, eikä se ollut laisinkaan liian rankkaa. 

Ajatus siitä, että "on ollut kyllä todella rankka ja pitkä päivä" tai "hirveä kiire kaiken kanssa, nyt ei ole kyllä aikaa hukattavaksi jumppaamiseen" antaa tavallaan luvan lintsata treenistä. Nyt olen jo töissä ajatellut, että kotiin päästyäni teen hyvän treenin ja arvatkaapas mitä, olen myös tehnyt sen enkä vain voivotellut, että on ollut muutenkin niin voimia vievä päivä!

Olen myös oivaltanut sen lauseen, joka yläkoulussa ja lukiossa luki jokaisen liikunnanopettajan paidassa "Asenne ratkaisee. Aina." Toivon, että tämä oivallus seuraa minua jatkossakin ja positiivinen asenne liikuntaan pysyy yllä, kun se vihdoin ja viimein on löytynyt.

Onko muita saman asian kanssa painiskelevia? Mikä itsellesi on pahin tekosyy jättää jumppa välistä?

comments powered by Disqus