Kesäloma alkaa olla lomailtuna ja voin sanoa, että tämä loma on todellakin tullut tarpeeseen. Uurastuksen jälkeen oli ihana heittää vaihde va… Lue lisää

Aamu- ja ilta-aurinko on suosinut valokuvaajaa viime päivinä. Yleensä blogistani löytyy paljon tekstiä kuvien rinnalla, mutta nyt ajattelin j… Lue lisää

Kun kaupan kassa ei vaivaudu kohottamaan katsettaan ovesta saapuneen asiakkaan suuntaan eikä työkaverukset omalta hihittelyltään kerkiä palve… Lue lisää

Olen viettänyt ihan ihkaoikeaa kesälomaa ensimmäisen kerran pariin vuoteen. Yllätyin itsekin, kun kesän alussa ilmotin töihin, että elokuussa… Lue lisää

Alkukesän Korkeasaaren kuvat ovat unohtuneet ihan kokonaan kansioiden kätköihin. Haaveilin jo talvella pääseväni jonnekin eläinpuistoon, jott… Lue lisää

Viikonloppuna juhlittiin hieman etukäteen miun harmaantumista siskoni ja meidän murujen kanssa. Tiistaina vasta on varsinainen synttäripäivä,… Lue lisää

Kaupunki täynnä turisteja, aurinko paistaa, leit liehuu tuulessa ja Ilosaarirokki starttaa pian! Tänään on siis syytä juhlaan (aidon joensuul… Lue lisää

Eilen pääsin kuvailemaan ihan mielettömän suloista Maunoa, sillä tarkoituksena oli ikuistaa kaverilleni heidän pikkuvauvvansa siten, että kuv… Lue lisää