elämä

Kunpa joku kertoisi minulle, mitä minun pitäisi tehdä!

Kunpa joku kertoisi minulle, mitä minun pitäisi tehdä!

Ajatus on varmasti kaikille tuttu. Tuntuukin, että kamppailemme aina jonkin asian kanssa. Pitäisikö jäädä vai lähteä, miten löytäisimme keinot saavuttaa unelmamme, mikä on elämämme tarkoitus.

Usein etsimme vastauksia itsemme ulkopuolelta. Henkisten palvelujen kirjo on nykyään kattava ja siinä viidakossa rämpiessämme toivomme, että joku: Enkelikanavoitsija, selvännäkijä, yksisarvinen, riimukivi, profeetta tai kiertävä guru vastaisi näihin kysymyksiin puolestamme, ohjaisi oikealle tielle tai ainakin saisimme jonkin selkeän merkin siitä, mikä askel meidän seuraavaksi olisi otettava. Kenenkään ammattitaitoa tai palveluja kyseenalaistamatta voin kuitenkin uskaltaa väittää, että etsiessämme vastauksia oman elämämme polttaviin kysymyksiin itsemme ulkopuolelta, annamme samalla oman voimamme pois.

Enkelikorttiennustus tai auran tulkinta voi olla upea, rohkaiseva, hauska tai lohdullinen kokemus, mikäli olemme itse rauhallisin mielin ja omassa voimassamme. Jos taas etsimme vastauksia ja merkkejä epätoivoisina, tuntien itsemme täysin kyvyttömiksi itse ratkaisemaan mieltämme vaivaavat pulmat ja vaikuttamaan valinnoillamme elämämme suuntaan, on epätodennäköistä, että tällaisiin palveluihin sijoitettu raha ja toivo tuovat pysyviä muutoksia ja tarvitsemiamme vastauksia.

Yhden ohjaamani joogaretriitin jälkeen eräs nainen kertoi, että hänellä oli rauhallinen ja kiitollinen olo, mutta hän oli päivän aikana miettinyt, että yhteiskunnassamme täytyi olla jotain pahasti pielessä, koska tarvitsemme tällaisia retriittejä ja kursseja. Olen samaa mieltä siitä, että ihanteellisessa yhteiskunnassa kaikki eläisivät pysyvässä tietoisuuden tilassa itseään, kanssaihmisiään, eläimiä ja ympäristöä kunnioittaen, myötätuntoisina ja kiitollisina elämän pyhyyttä arvostaen. Kiire, stressi ja suorittaminen ovat kuitenkin päässeet juurtumaan elämänkokemuksemme ytimeen ja arvomaailmamme on heittänyt kärrynpyörää. Mielestäni on tärkeää kokoontua yhdessä hiljentymään, jakamaan ajatuksia, kuuntelemaan omaa kehoa, löytämään voimaa ja tasapainoa. Silloin itsestään löytynyttä hyvyyttä voi ikäänkuin pakata evääksi myös kotiin vietäväksi. Kuitenkin pääasiassa elämämme sitä omaa, jokapäiväistä arkeamme. Miten siihen voisi saada lisää syvyyttä, opastusta ja suuntaa?

Yin jooga on minulle toimiva harjoitus, koska se kutsuu pysähtymään, lopettamaan hetkeksi kaikki etsinnät. Joogaharjoituksessa pääroolissa ei ole opettaja vaan oppilas. Opettaja luo tilan, jossa on turvallista matkata oman itsen äärelle. Jokaisen harjoituksesta muodostuu omannäköinen matka kohti hiljaisuutta, jossa vain hengitys kuuluu ja kohti syvempää olemusta, joka tietää. Vain rauhassa ja hiljaisuudessa oman intuition ääni voi lähteä kuulumaan. Kun antaudumme elämän virtaan ja tähän hetkeen, tunnemme kyllä mikä meille on oikein. Harjoituksessa, oli se sitten yksittäinen tunti tai pidempi retriitti, ei paeta omaa elämää ja arjen paineita vaan päin vastoin. Harjoituksen tarkoitus on mennä kohti elämää, syvemmälle, nähdä kiireen ja stressin läpi kirkkaammin, oppia luopumaan, hidastamaan, sallimaan ja ymmärtämään, olemaan ihminen.

Toinen tärkeä opas minulle on luonto. Olen viimeaikoina tehnyt pitkiä kävelyretkiä ja keskittynyt aistimaan ympäristöäni. Luonnon sylissä elämä virtaa vapaasti, kaikella on tehtävänsä ja paikkansa. Eläimet voivat ilmaantua meille opettajiksi, säät voivat koetella tarvettamme hallita ja kontrolloida elämää. Jos pienen pieni hyönteinen luottaa siihen, että sen läpinäkyvät siivet kantavat ja se tietää minne se on menossa, niin miksemme mekin vain luottaisi siihen että elämä kantaa, luottaisi itseemme, kykyymme tehdä päätöksiä ja hyväksyä sen, että joskus on ihan sallittua olla vähän hukassa. Sekin on osa polkua, se mutka.

silver lining
comments powered by Disqus