elämänmuutos

Muutos - Ja miksi se pelottaa?

Elokuussa vuosi sitten seisoin yksin muuttolaatikkokasojen keskellä kolmen sadan neliön hirsitalossa keskellä metsää ja huusin kuin haavoitettu eläin. Vain paria viikkoa aiemmin olimme kantaneet muuttokuorman aviomieheni kanssa ensimmäiseen yhteiseen taloon, joka meillä oli tarkoitus ostaa omaksi. Brysselistä Suomeen muuton jälkeen olimme tehneet kovasti töitä, minä saanut yhden naisen yritykseni toiminnan käyntiin, irlantilainen mieheni opiskellut kieltä ja alkanut saada oman alansa projekteja. Kaikki unelmat olivat viimeinkin käden ulottuvilla.

Ero tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Toki parisuhteessa oli ollut haasteita jo pitkään, mutta kun mies vihanpuuskassaan pakkasi matkalaukun ja osti yhdensuuntaisen lentolipun Irlantiin, tuntui kuin koko maailmani olisi romahtanut. Sitä hetkeä seurasi pitkä ja luminen talvi. Hirsitalo hautautui kinoksiin, joita vastaan taistelin kullanarvoisen ystäväarmeijan voimin. Talohaaveet joutuivat väistymään, aiemmin rakastamani työ alkoi uuvuttaa, tulevaisuus näyttäytyi läpitunkemattomana mustana seinänä. Pitkään joogan ja meditaation polulla kulkeneena luulin hyväksyneeni, että muutos on välttämätön ja luonnollinen osa elämää. Silti koko olemukseni yritti laittaa vastaan. Jouduin tekemään paljon työtä, etten olisi vajonnut uhrin asemaan itsesäälin vaarallisiin syövereihin. 

Syksyllä kuiskasin pihani yli lentäneille muuttoaan julistaville joutsenille: 'Kun te tulette takaisin, on elämälläni uusi, minulle vielä nyt tuntematon suunta.'

Miksi muutos, tuo välttämätön ja luonnollinen osa elämäämme sitten tuntuu niin ahdistavalta? Miten muutosta voisi käsittää ja oppia käsittelemään? Miten selvitä silloin, kun tuntuu siltä, että maa on murentunut jalkojen alta?

Juttelin muutoksesta psykoterapeutti Maija Myllerin kanssa. Maijan mukaan muutokseen liittyy aina stressiä, vaikka muutokset olisivat positiivisiakin. Parhaimmillaan myönteinen stressi on liikkeelle paneva ja innostava voima. Jos stressiä on liikaa, se kääntyy negatiiviseksi, kuormittavaksi ja uuvuttavaksi, varsinkin jos usealla elämän eri osa-alueella tapahtuu paljon samanaikaisesti. Muutosten äärellä elämänhallinnan kokemus saattaa haurastua ja voi syntyä kokemus siitä, että on ihan yksin suurten, merkityksellisten, jopa elämään peruuttamattoman tuntuisesti vaikuttavien asioiden äärellä. 

Maija muistuttaa, että muutos voi olla uusi mahdollisuus, mutta siihen voi liittyä samanaikaisesti menetyksen kokemus, tai se voi jo itsessään olla menetys. Menetykseen tosin liittyy usein myös myönteisen muutoksen mahdollisuus, ja jonkun uuden avautuminen, mutta ensikokemuksena se kuvautuu menetyksenä. Suru, luopumisen vaikeus ja usein myös toivottomuuden tunne ovat luonnollisia kokemuksia menetyksen äärellä. Siihen kuinka koemme muutoksen, ja siihen liittyvän menetyksen tunteen, vaikuttaa myös oma elämänhistoriamme. Aiemmat muutostilanteet ja menetyksen kokemukset, kuinka olemme niistä selviytyneet, minkälaisia tunteita ja kokemuksia niihin liittyy, kuinka olemme tulleet käsitelleeksi aiempia kokemuksia, kuinka olemme tulleet kohdatuiksi. Jo sisäisen perusturvan rakentuminen ja varhaiset kiintymyssuhteet kuvautuvat tavassamme reagoida muutostilanteessa. 

Muutos siis haastaa meidät katsomaan elämäämme, omia reaktiotitamme ja toimintakaavojamme laajemminkin. Myller jatkaa, että minäkuvalla ja käsityksellä omasta itsestä on suuri merkitys siinä, kuinka muutostilanteissa reagoimme, kuinka niistä selviydymme. Elämän varrella rakentuneet ydinuskomukset esimerkiksi omasta riittävyydestä/riittämättömyydestä, kelpaavuudesta/kelpaamattomuudesta tai kyvykkyydestä/kyvyttömyydestä viriävät ja ohjaavat ajatuksiamme ja tunteitamme. Itsensä rakastaminen, hyväksynnän ja lempeyden rakentuminen auttavat meitä kohti sisäistä sitkeyttä, myötätuntoa ja syvää ymmärrystä.

Kun olin jo jotenkin hyväksynyt, että avioliitto meni, talounelma meni ja myös työ menee taloudellisen turvallisuuden rippeet mukanaan, yritti mieleni löytää vielä jotain, johon turvautua. Kädessäni pitkään mukana kulkenut rannekoru muodostui minulle toivon symboliksi. Pariisista ostamassani hennossa ketjussa kimalteli pieni, yksinäinen timantti. Sormeni hapuilivat timanttia useaan kertaan päivässä, kuin muistuttaen minua siitä, että niin kauan kuin minulla olisi timantti ranteessani, ei minulla oikeasti vielä ollut hätää. Aatonaattona seisoin kassajonossa joulunviettoon saapuneen äitini kanssa ja sormeni lähtivät tuttuun tapaansa pyörittämään ketjua. Timantti oli kadonnut, pudonnut. Paniikki syöksyi päähäni, mutta samalla outo rauha. Tottakai tämäkin meni, koska Kaikki Menee.

Kirjassaan Sinä selviät kyllä, Marika Rosenborg kirjoittaa, että tuskan tunteella on tärkeä tehtävä kutsua meidät sen asian äärelle, joka vaatii huomiota. Pohjakosketuksessa on se hyvä puoli, että ihminen usein sen saavutettuaan tuntee konkreettisesti, ettei alaspäin ole enää suuntaa. Turvatimanttini katoaminen oli eräänlainen käännekohta. Muistan, miten yhtänä aamuna vuoden vaihteen tienoilla istuin kahvikupin kanssa olohuoneen ikkunan äärellä ja seurasin uuden, puhtaan lumen laskeutumista jo ennestään painaville valkoisille puunoksille. Minulle tuli vahva tunne siitä, että jos tämä talo nyt palaisi ja polttaisi kaiken omaisuuteni mukanaan, se olisi OK. Sitten kävelisin lumen halki naapuriin vain tähän vilttiin kääriytyneenä ja pyytäisin lainaksi sukat. Siitä se lähtisi, jonkin uuden rakentuminen ja minä selviäisin siitä.

Vähitellen päivien pidentyessä myös mieleni syvyyksiin alkoi säteillä valoa. Nautin uudesta harrastuksestani keramiikan parissa. Viikoittainen kolmituntinen kädet savessa toi mahdollisuuden katkaista ajatusten kelojen pyörimisen ja muovata maailmaan jotain ihan uutta. Tapasin miehen, jonka kanssa avautui aito keskusteluyhteys, ystävyys ja varovaisin askelin myös parisuhde. Moni vanha ystävyyssuhde syveni vuoden aikana uudelle tasolle. Heikkouden, häpeän ja epäonnistumisen tunteiden paljastaminen muille tuntui vapauttavalta. Huomasin, miten paljon ympärilläni oli ihmisiä, jotka todella välittivät minusta. Ajoittain pelkäsin, että minut tuomittaisiin epäonnistuneena. Oivalsin kriisini kautta paljon myös muista ihmisistä, heidän peloistaan ja epävarmuudestaan. 

Kun muuttolinnut keväällä saapuivat tutuille lumen alta paljastuville pelloille, oli elämälläni todellakin uusi suunta. Ja mikä hurjinta, täysin uusi elämä kehossani, se pieni neuvolan ruudulle ilmestynyt papu. 

Vaikka elämä onkin nyt löytänyt vähitellen uudet uomansa, muutos ja sen käsittely jatkuu. Vieläkin joskus aamuyön pimeinä tunteina mieli yrittää hakeutua tuttuun. Jos vain avioliittoni ei olisi särkynyt, jos vain olisin vakaassa palkkatyössä, sitten kaikki olisi hyvin ja turvallista. Nämä ajatukset saavat minut ymmärtämään, miten vahvasti määrittelin itseni aikaisemman parisuhteeni ja työni kautta. Sinne mieleni yrittää edelleen hakeutua hetkinä, jolloin identiteettini tuntuu olevan hukassa.

Keskeinen asia muutoksen äärellä on turvattomuuden kokemuksen viriäminen. Tuttu ja totuttu tuntuu turvalliselta, mikä ei kuitenkaan tarkoita että asia itsessään välttämättä olisi meille hyväksi tai tarkoituksenmukaista. Tuttuus saattaa siis luoda myös illuusion turvasta. Tuttuuden äärellä koemme usein vahvempaa hallinnan tunnetta. - Maija Myller

Itsestä huolehtimisen tärkeys

Muutosten keskellä olen oppinut olemaan itselleni armollinen, tiedostamaan omien voimavarojeni rajallisuuden. Nykyään puhutaan paljon irtipäästämisestä ja armollisuudesta, mutta hienolta kuulostavia konsepteja voi olla vaikea tuoda konkreettisesti omaan elämään. Pitkään yritin kaaoksenkin keskellä jatkaa työtä ja asioiden hoitoa, niinkuin mikään ei olisi muuttunut. Tehtävien kasautuminen ja paikasta toiseen juokseminen loivat kuitenkin lisää stressiä ja ahdistusta silloin, kun kaikkein tärkeintä olisi ollut lepo. Vähitellen opin suhtautumaan itseeni ystävällisemmin ja lempeämmin. Aloin vähentää työntekoa, vaikka se yksinyrittäjälle olikin hirvittävän pelottava ajatus. Hyväksyin ne päivät, joina ainoa saavutukseni oli aamukahvin keitto, hyvinä päivinä ehkä pieni kävely metsäpolulla tai mielekkääseen harrastukseen raahautuminen. Yritin muistaa, että vaikka ulospäin mitattavia tuloksia syntyy vähän, on pään sisällä käynnissä koko ajan prosessi, joka vaatii aikaa ja tilaa. Kun isot asiat ovat kaaoksessa ja mihinkään ei oikein jaksa tarttua, kannattaa keskittyä kaikkein pienimpiin, yksinkertaisiin asioihin; Suihkussa käynti tai vuoteen sijaus voi riittää antamaan pienen onnen ja itsestään huolehtimisen tunteen.

Rosenberg toteaa hyvin, että aivan samoin kuin muitakin suhteita, täytyy suhdetta omaan itseen hoitaa. Se tarkoittaa ajan antamista itselleen, kehityskeskusteluja ja sen hyväksymistä, että tässäkin suhteessa on välillä haasteita ja turhautumista, eikä sellaisten hetkien pidä johtaa hylkäämiseen vaan kasvuun. Ero, tai muu elämän kriisi voi antaa mahdollisuuden todella miettiä, mitä haluaa, miksi haluaa tai haluaako edes oikeasti?

Maija Myller sanoo, että itsestä huolehtimiseen on varmasti monia hyviä tapoja. Hänen mukaansa keskeistä olisi jonkinlainen tasapaino elämässä, että huolten rinnalla olisi myös kannattelevaa. Usein vaikeassa elämäntilanteessa tai mukavassakin muutoksessa tuo asia täyttää mielen ja vie ajan. Tulemme luopuneeksi mukavista asioista, esimerkiksi harrastuksista, jotka tuottaisivat hyvää mieltä, vahvistaisivat stressinsietokykyämme ja auttaisivat meitä pitämään näköalamme laajempana ja ongelmat oikeissa mittasuhteissa. Juuri tilanteessa, jossa tarvitsisimme helpotuksen hetkiä kaikkein eniten. Myller pitää hyvinä selviytymistä tukevina asioina muutokseen liittyvän kokemuksen jakamisen jonkun luotettavan ihmisen kanssa, hyväksyvän läsnäolon merkityksen, vaikeiden tunteiden tunnistamisen ja kohtaamisen sekä itsemyötätunnon. Esimerkiksi juuri tuon psykologisen joustavuuden vahvistumiseen voidaan vaikuttaa läsnäolotaitojen rakentumisella, omien arvojen kirkastumisella ja niiden mukaisella elämällä, tunteiden hyväksymisellä ja itsearvostuksella sekä myönteisellä minäkuvalla, johon kuuluu myös myönteinen sisäinen puhe, tapa jolla ajattelemme itsestämme, mitä sanomme itsellemme.

Milloin sitten kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen?

Viimeisen parin vuoden aikana on ollut ilo huomata, miten moni julkisuuden henkilö on avoimesti puhunut masennuksestaan tai terapian merkityksestä itselleen. Ammattilaisen puoleen kääntyminen ei enää ole tabu, vaan oman heikkouden ja voimattomuuden tunnistaminen nähdään enemmänkin rohkeutena ja vahvuutena. Itse käännyin eroprosessin keskellä perheterapeutin puoleen. Koska eron käsittely ja siihen liittyvät tunteet sekä käytännön asiat jäivät yksin minulle, oli tärkeää päästä käymään niitä läpi yhdessä jonkun kanssa. En halunnut kuormittaa lähipiiriäni liikaa ja huomasin, miten ero ei vaikuttanut vain minuun, vaan myös läheisiini, jotka eivät pystyneet omien tunteidensa vuoksi olemaan täysin puolueettomia. Minulle oli tärkeää päästä käsittelemään myös omaa osuuttani, toimintaani ja uskomuksiani.

Maija Myller: Jakaessaan, sanoittaessaan kokemustaan toiselle, se jäsentyy aina myös itselle uudella tavalla ja sen merkitys voi muuttua. Ymmärtääksemme itseämme ja elämäämme, tarvitsemme toisen ihmisen, jonka kanssa voimme vastata itse omiin kysymyksiimme, ja määritellä itseämme ja elämäämme. Moni hakeutuu psykoterapiaan elämän muutosvaiheessa juuri saadakseen jakaa omaa kokemustaan, saadakseen siihen uusia näkökulmia ja lisätäkseen itseymmärrystä. Terapiassa voidaan opetella tunnistamaan ja sanoittamaan, kohtaamaan ja hyväksymään omia tarpeita ja tunteita. Yksi keskeinen tavoite on toivon kokemuksen rakentuminen. Oppia luottamaan vaikeinakin aikoina, uskaltautua näkemään tunnelin päässä pienen pieni valonpilkahdus. Saada kokemus siitä, ettei ole yksin, tuo toinen on tässä rinnalla ja pyrkii ymmärtämään, olemaan tukena. Vaikeidenkin tunteiden kanssa voi elää, niihin voi saada etäisyyttä ja niitä voi oppia säätelemään. Kaiken pohja on tuo hyväksyminen. On ihan ”ok” tuntea näin. Ja silti elämä jatkuu - ja myös hyvää tapahtuu.

Myllerin mukaan psykoterapiaan kannattaa hakeutua, jos kokee olevansa umpikujassa muutoksen ja siihen liittyvien ajatusten, kokemusten ja tuntemusten kanssa. Jos muutos ja siihen liittyvä huoli täyttää mielen, eikä ajatuskehiä saa katkaistua, on syytä hakea apua. Mielialan lasku, toivottomuuden tunteet, univaikeudet, muutokset ruokahalussa, liiallinen sosiaalinen vetäytyminen, ärsyyntyminen, itkuisuus, ahdistuneisuus ja keholliset oireet – ylipäätään selkeät muutokset kannattaa noteerata ja reagoida niihin varomerkkeinä, joilla kehomieli viestittää meille, että nyt tarvitsen apua.

Keskustelu ystävien kanssa voi helpottaa, mutta joskus voi tulla kuormittaneeksi ystävyyssuhteita niin, että se käy raskaaksi sekä itselle että ystävälle.

Olisi hyvä, että muutosten äärelläkin ystävyssuhteissa olisi tilaa myös ihan arkisille ja keveämmille asioille – silloin myös oma mieli saisi noissa vuorovaikutustilanteissa parhaimmillaan levätä huolilta. Psykoterapeutti voi tuoda tilanteeseen riittävää etäisyyttä, hän ei ole samalla tavalla tunteineen mukana kuin läheinen ystävä, pystyy olemaan objektiivinen ja ammatillinen.

Pienin askelin eteenpäin

Tänään istun tutun keittiön pöydän äärellä. Tämän pöydän äärellä itkettiin viime vuonna monet itkut. Nyt se seisoo keskellä uuden vuokra-asunnon keittiötä. Keramiikkakurssilla muovaamassani pikkukupissa höyryää kahvi ja vatsassani on menossa myllerrys. En ole siellä, missä vuosi sitten kuvittelin olevani, en siellä päinkään. Olen edelleen matkalla, mutta tulevaisuus ei enää tunnu yhtä pelottavalta. Moni asia on edelleen ilmassa, mutta se on OK. 

Huomaan, miten pettymysten jälkeen on vaikea luottaa tulevaisuuteen ja toiseen ihmiseen. Saan itseni usein kiinni siitä, että yritän turvata omaa selustaani. Omat unelmat ovat jälleen lähteneet kytemään mielessä ja olen valmis kulkemaan niitä kohti myös yksin. Joitakin eroon liittyviä asioita voi käsitellä vasta uudessa suhteessa, kun eteen tulevat tilanteet muistuttavat vanhasta, nousevat vertailun kohteeksi. Tarvitaan aikaa siihen, että vanha siirtyy taakse ja uudelle voi ja uskaltaa olla täysin läsnä. Suurten muutosten jälkeen myös vanha itse on kadonnut, eikä uusi vielä kypsynyt valmiiksi. Kun elämä vähitellen käytännön tasolla löytää uudet raaminsa, onkin tilaa miettiä sitä, kuka minä olen ja haluan olla.

Elämääni on löytynyt nöyryys sen tosiasian edessä, että mikään ei ole pysyvää, eikä turvattua. Tämä totuus, joka aiemmin oli tuskan ja epätoivon lähde, on nyt muistutus siitä, että voin heittäytyä elämän syliin, antaa sen kantaa ja muuttaa muotoaan, sillä sellaista elämä on.

We lift our foot from the solid ground of all our life lived thus far, and take that perilous step out into the empty air. Not because we can claim any particular courage, but because there is no other way. - Han Kang, the White Book.

Olisi kiva kuulla teidän kokemuksianne muutoksesta, elämän kriiseistä ja suhtautumisestanne tuntemattomaan tulevaisuuteen. 

 Kuvat: Canva.com

Marika Rosenberg, 2018. Sinä selviät kyllä - erovuoden matkaopas. Otava.

Kiitos Psykoterapiapalvelut Maija Myller http://www.maijamyller.com/