elämä

Perjantai ilman paineita

Kello käy kuutta perjantai-iltana. Kaupunki heräilee eloon elokuisessa ilta-auringossa. Rannalta kantautuu musiikkia, johon sekoittuu kohoavia puheääniä, kilinää ja molskahduksia. Naapurin takapihalla sytytellään tulia grilliin. Kauempana kaupungissa terassit täyttyvät ja huulipunaa levitetään porukalla kylpyhuoneissa. Minulla ei ole mitään suunnitelmaa. Mies lähtee kiipeilemään, sanoo käyvänsä kenties oluella.

Se, että tyttöporukalla valmistauduttaisiin illanviettoon, keräännyttäisiin pitkän ruokapöydän ääreen, joku poksauttaisi kuoharipullon auki ja toinen laittaisi illan keikkabändiä soimaan Spotifysta tuntuu kaukaiselta elämältä, samalla vieraalta ja vähän haikealta. Tänä iltana tunnen pientä painetta siitä, että pitäisi tehdä jotain, pitäisi osata vielä pitää hauskaa.

Viime talven elin yksin maalla isossa hirsitalossa. Tein töitä myöhään joka arki-ilta ja suurimman osan viikonlopuista. Kun en ollut töissä, olin lumitöissä, kannoin puita tai lämmitin takkoja. Erakoiduin. 

Olen kiitollinen siitä, että minulla on monta hyvää ystävää. Päivittäin olen puhelimessa tai viestittelen useaan maahan, aina on joku, jolle soittaa, jos tulee tarve jutella. Suurin osa läheisistä ystävistäni asuu kuitenkin kaukana. Niillä, jotka asuvat lähellä, on pieniä lapsia tai omat kiireensä eikä kalentereja ole aina helppoa sovittaa yhteen. En kuitenkaan koskaan ole kokenut olevani yksinäinen, tiedän, että minusta välitetään ja minä välitän. Silloin kun kalenterien tähtikuviot kohtaavat, syntyy syviä keskusteluja, syntyy naurua ja ideoita. 

Ystäväni laittaa viestiä, hän voisi tulla käymään, yksin, ilman lapsia. Istumme sohvalle, vierähtää tunti, sitten kolme. Minä syön melkein kulhollisen popcornia. Olo on lämmin ja rauhallinen, on ihana vaihtaa tarinoita ja ajatuksia.

Neule

Kun ystäväni puoli yhdeksän aikaan lähtee nukuttamaan lapsiaan, ei perjantaissani ole enää paineita. Aion ottaa neuleprojektini esiin ja nostaa jalat rahin päälle. Mietin, miten yhdessäolo ystävien kanssa on muuttunut. Rakastan edelleen juhlia ja illallisia, mutta tärkeintä on, että on sellaisia ihmisiä, joiden kanssa pelkkä oleminen ilman suunnitelmia, ilman isoja elämyksiä riittää. Sellaista paineetonta aikaa voi viettää myös itsensä kanssa. Ei tarvitse pelätä, että jää jostain paitsi, jos jää kotiin hyvän kirjan tai elokuvan pariin ihan vain omassa hyvässä seurassaan. Ulos voi lähteä silloin, kun oikeasti tuntuu siltä - kun kaipaa ääntä, liikettä ja aamuneljän keskusteluja grillijonossa.