muoti

Onko koolla väliä? - eli totuttelua pieneen käsilaukkuun

Olen isojen käsilaukkujen ihminen. Sellaisten, joihin mahtuu ainakin varavillatakki, kamera, sateenvarjo, ensiapupakkaus, vesipullo, kirja, eväät ja meikkipussi. Sellaisten, joiden pohjalle vähitellen kertyy hiuspinnejä, kassakuitteja, ruttaantuneita paperinenäliinoja, post-it lappuja, nappeja ja irtokolikoita. 

Olen aina ihaillut kanssasisariani, jotka kulkevat pienen olkalaukkunsa tai clutchinsa kanssa ja silti tuntuvat jotenkin selviävän elämästä. Nyt koin kuitenkin, että aika oli kypsä kokeilla pienempää käsilaukkua, jonka kantamisesta ei menisi niska kipeäksi ja selkäranka mutkalle. Löysin viime viikonlopun Helsingin-reissulta Beamin kesä-alesta täydellisen mustan laukun, jonne mahtuu juuri kaikki tarpeellinen. Toivon, että A.P.C.:n Alicia-laukku kestää aikaa ja käyttöä pitkään. 

fashion illustration

Mitä sitten käsilaukkuuni tarvitsee kuitenkin mahtua?

Kalenteri - Tässä suhteessa olen auttamattoman vanhanaikainen, enkä osaa siirtää kalenteriani kännykkään. Nautin merkintöjen kirjoittamisesta ylös käsin ja kirjaan kalenteriin myös ajatuksia, ideoita ja yhteystietoja. Louis Vuittonin nahkainen kalenteri pääsi uudelleen käyttöön vuosien tauon jälkeen, kun ostin siihen uudet sisukset.

Lompakko - Olen käyttänyt rahapussina ikuisuuden samaa Comme des Garcons:n pussukkaa, jolla täytyy olla ikää ainakin 15 vuotta. Ilokseni huomasin, että samaa mallia myydään edelleen; olen siis yhä trendikäs! Sen sisältä löytyy korttien ja joskus jopa rahan lisäksi pieni kolikkokukkaro, joltain matkalta hotellista mukaan napattu ompelusetti ja pari laastaria (luovuin ensiapupaketista).

Puhelin - Uuden osto kolkuttelee ovella, kun pari vuotta ahkerassa käytössä ollut LG kuumenee nopeammin kuin minä auton ratissa ja näyttökin halkesi Prisman lattialle, kun yritin tehdä ruokaostoksia ja puhua kaverin kanssa puhelua olkapää-korva-puristuksella samanaikaisesti. Vinkkejä siis järkevänhintaisesta ja toimivasta (toivottavasti myös pitkäikäisestä) kännykkämallista otetaan vastaan, kiitos.

Käsivoide - Käteni kuivuvat helposti, etenkin talvella ja kannan mukanani aina pientä käsirasvaa. 

Kynsiviila - Löysin Brysselistä kesällä täydellisen kynsiviilan: Se on lasinen, pieni ja kulkee mukana puisessa kotelossaan. Kynsilläni on tapana lohjeta tai katketa juuri ei-oikeaan aikaan, kuten matkalla työhaastatteluun, joten pieni viila pienessä käsilaukussa takaa siistin kädenpuristuksen tärkeissä tilanteissa.

Huulipuna ja huulirasva - Huulirasvaa käytän usein ja Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream on suosikkini. Huulipunia omistan tasan yhden, Clarinsin Rouge Eclat, red fuschian sävyssä. Täydellisen punaisen huulipunan metsästys jatkuu edelleen, vaikka tämä yltää jo aika lähelle. Tällä hetkellä odottelenkin innolla postipakettia uudelta suomalaiselta luonnonkosmetiikkamerkiltä, siitä lisää myöhemmin... Huulipunaa levitän usein rennosti sormenpäällä ja sipaisen vähän huulirasvaa päälle, rajauskynää en omista ollenkaan.

Puuteri - Dr. Hauschkan kivipuuteri on ollut luottopuuterini jo useamman vuoden. Se korjaa meikin nopeasti ja tuoksuu ihanan eteeriseltä.

Avaimet - Että pääsee autolla ja että pääsee takaisin kotiin. "Ikuiset ystävät"-avaimenperä on lahja ystävältä, toivottavasti ikuiselta sellaiselta.

Nenäliina - Rakastan kankaisia nenäliinoja. Niihin voi pyyhkiä niin hikeä kuin kyyneleitäkin, niistää, kuivata kädet tai taputella kasvot sateen jälkeen (koska sateenvarjo ei mahtunut käsilaukkuun)

Entäs sinä, oletko minunlaiseni Kassi-Alma vai pienen laukun käyttäjä? Tai kannatko käsilaukkua mukanasi ollenkaan? Ja mitä sinun laukkusi pitää sisällään?

handbag content