ajatuksia

Heippa kirjoituslukko

Kymmeniä aloitettuja tekstejä, kymmeniä luonnoksia, eikä yhtäkään julkaistua tekstiä. Pahoittelut sekä tämän tekstin julkaisusta, sekä tästä vallitsevasta hiljaisuudesta. Viime kuukausien aikana olen yrittänyt niin paljon kirjoittaa, ja aina välillä se on jo tuntunutkin hyvältä, mutta kun muutama rivi tekstiä on syntynyt, on tullut ahdistus. Ei tuollaista tekstiä voi julkaista, ei keneäkään kiinnosta, en halua, en pysty. Luonnoksia tallennettu, mutta kaikki ahdistuspuuskassa poistettu. Nyt ehkä vähän harmittaa. Joitain jo julkaistuja tekstejä poistin myös. En osaa muuta syytä sanoa tälle kuin että yritin ihan liikaa. Kaikesta syntyi omaan päähäni ajatus "ei keneäkään kuitenkaan kiinnosta joten miksi kirjottaisin". Näin jälkeenpäin kuitenkin uskon, että olisi ihan kiinnostanut! Mutta en aio nyt jäädä siihen enempää kiinni, nyt olen onneksi päässyt irti kaikista paineista ja huonoista fiiliksistä kirjoituksen suhteen ja täällä ollaan taas.

Ehkä suurin syy, miksi lähdin tästä aiheesta kirjoittamaan, on se, että uskon, että on muitakin jotka kamppailee typerän kirjoituslukon kanssa. Ja se mistä se tulee, ei kukaan tiedä. Itsehän sen itselleen kehittää, ja kun se ottaa vallan, kaikki tuntuu typerältä ja turhalta. Nyt mietin asioita ihan eri kannalta, kannustan itseäni kirjoittamaan ihan tavallisista aiheista, meidän arkielämästä. Miten meidän päivät sujuu ja sitä rataa. Aiemmin tuntui turhalta lähteä kirjoittamaan sitä tänne. Nyt taas mietin, että olinpas hassu, kun teitä lukijoita kuitenkin täällä on, ja sitten olen muutamia kysymyksiä meidän elämään liittyen saanut Instagramin kautta. Sielläkin olin itseasiassa yhdessä vaiheessa aika hissukseen. Nyt tuntuu hyvältä olla taas tässä, niin sanotusti vanhan rakkaan harrastuksen parissa, joka jäi hetkeksi ihan tyystin unholaan. Mutta ei kuitenkaan kokonaan, sillä mieltä se painoi ja paljon. Ei ollut päivääkään, etten olisi miettinyt, kuinka heitteille tämä blogini on jäänyt.

Puolustukseni kuitenkin tahdon sanoa, että meidän ensimmäiset kuukaudet olivat todella itkuisia, kuten jo aiemmin tänne olenkin puhunut, ja se on vienyt aika paljon voimia. Jos illalla on hetken jaksanut olla hereillä kun on vauvan vihdoinkin saanut unille, ei ollut ensimmäisenä mielessä ottaa läppäriä syliin ja alkaa kirjoittelemaan. Nyt meidän elämä on ihanaa, ei enää itkeskellä sen enempää mitä "tavallinen" vauva. Älkää ottako pahalla, en tarkoita, että meidän Nooa olisi ollut jotenkin epänormaali, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan. Meidän päivät on perus vauva-arkea, vaihdetaan vaippoja ja ihmetellään uusia asioita. Instaan ihmettelinkin, että miten ihmeellistä on katsoa, kun oma lapsi kasvaa, oppii ja kehittyy. Ja nyt kun hän on vielä niin pieni, niitä uusia asioita tulee ihan päivittäin. Siinä missä Nopsulla on paljon ihmeteltävää, on myös äidillä ja isillä. 

Me käytiin Nooan kanssa myös kuukausi sitten Espoossa moikkaamassa meidän vauvakamuja (ja myös niiden ihania äitejä <3). Mä jännitin tätä reissua tosi paljon, kun sillon kun päätettiin päivämäärä, niin meillä oli vielä aika paljon itkeskelyä, ja jännitti niin paljon, että miten automatkat sujuu ja kuinka sitten siellä menee. Kaikki meni niiiin hyvin! Mä olin niin onnellinen, että ensimmäisen kerran uskallettiin lähteä ihan kunnolla ihmisten ilmoille ja niin onnellinen, että meidän vauvat ja me äidit tavattiin. Nämä naiset on siis mun perustamassa wappiryhmässä, jonka tein yli vuosi sitten, lähes heti plussatestin jälkeen. On siis sanomattakin selvää, että meistä on tullut todella läheisiä. Aina vaan harmittaa, kun meillä on välimatkaa, niin harvoin nähdään. Viimeksi nähtiin, kun oltiin vielä raskaana ja nyt toukokuun lopussa meidän vauvat pääsi tapaamaan toisensa. 

Anteeksi maailman sekavimmasta postauksesta, halusin vaan kertoa, että täällä ollaan taas. Nyt meillä on kohta toivottavasti muutto edessä, kunhan vain saataisiin asunto kaupungista ja päästään pois maaseudulta! Mutta hei, vielä loppuun on pakko kysyä, onko teille joskus tullut kirjoituslukkoa, jotka blogia kirjoitatte? Ja jos, niin miten olette päässeet yli siitä?

PS. Kaikki postauksen kuvat ottanut ihana Anette Aho, joka on yksi meidän wappiryhmän upeista äideistä <3