reseptinurkka

RAIKAS SMOOTHIEKAKKU

Vietettiin keskiviikkona meidän taaperon 2v. synttäreitä. Viikon päästä pidetään viralliset synttärijuhlat jonne tulee vieraat ja on tarjottavat. Halusin kuitenkin tehdä oikeana synttäripäivänä silti kakun ja ajattelin jatkaa viime vuoden teemalla eli smoothiekakulla. 

Pohja:  

6 kpl Elovenan välipalakeksi (voima kaura)

20g voita

Täyte: 

2 kpl banaania

200g pensasmustikoita

200g maustamatonta rahkaa 

4 prk Punaposki Pilttiä 

2 rkl hunajaa 

3/4 dl appelsiinimehua

8 liivatelehteä 

n. puoli desiä vettä 

Ohje: 

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat voilla.

Murskaa välipalakeksit tai laita blenderiin, lisää joukkoon voisula. Kun seos on tasaista niin painele se irtopohjavuoan pohjalle. 

Laita kaikki täytteen ainekset blenderiin, paitsi liivatteet ja vesi. Sekoita ainekset keskenään. 

Laita kaikki liivatteet liukenemaan n. puoleen desiin kylmää vettä. 

Tämän jälkeen lämmitä liivatteet ja vesi mikrossa. Sekoita liivatteet niin, että seos on tasaista nestettä. Kaada sitten seos blenderiin muiden ainesten joukkoon. 

Kun täyteseos on tasaista niin kaada se pohjan päälle ja laita tekeytymään jääkaappiin, mielellään yön yli. 

Kun otat seuraavana päivänä kakun jääkaapista niin kierrä kakun reunat voiveitsellä jotta se on irti vuoan reunoista. Näin varmistat, että kakkuun ei tule halkeamia ja se irtoaa nätisti. 

Smoothiekakku on siis aika helppo tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi ja koristella seuraavana päivänä. Rahkan tilalla voi käyttää myös jugurttia tai jotakin maustettua rahkaa tuomaan lisämakua. Tämä smoothiekakku oli raikas eikä yhtään liian makea. 

Pohjaan taas voisi laittaa noita välipalakeksejä sekä pähkinöitä tai tehdä koko pohjan pähkinöistä. Olen itse sokerittomalla joten siihen olisi sopinut juuri nuo pähkinät loistavasti mutta taapero ei ole juuri niitä syönyt joten en uskaltanut laittaa. Pohja olisi voinut olla ehkä hieman paksumpi omaan makuun. 

Ootko kokeillut smoothiekakkua? Jaa kommentteihin lemppari smoothiekakun ohje! 

<3: Fittiina