kalaruoka

Valkosipulimuikkuja


Osallistuin ravintola Helkan reseptiskabaan tällä perinteisen ruoan tuunatulla versiolla. Haasteen aiheena siis paras suomalainen perinneruoka. Käykäähän äänestämässä joko miun ruokaa jatkoon, tai muiden bloggareiden ihania tuotoksia! Äänestäjien kesken arvotaan myös lahjakortteja, joten tällä kertaa kannattaa vaivautua. ;)
Voissa tiristetyt kunnon ruiskuorrutteiset muikut kuuluvat ainakin täälläpäin perinteisiin toriruokiin, ja miksei muihinkin. Löytyykö mistään parempaa talvipäivän piristäjää, kuin höyryävät muikut tuoreeltaan paistettuna? Tarjoiltuna perinteisesti hytisevien torikavereiden hyvässä juttuseurassa. Heittäydyin villiksi, ja päästin sisäisen yrttihirmuni valloilleen. Tässä ohjeessa muikut ovat päässeet pannulle chillailemaan persiljan, tillin ja valkosipulin kanssa, ja yhdistelmä todella toimii, sen voin todeta. Asunnossa leijaileva tuoksu on todella huumaava, pistää sukat pyörimään jaloissa aivan kuten vasta ihastuneena.

Koska olen jättänyt blogissani ihanat kasvissyöjäkaverini aivan huomiotta jo pitkän aikaa, tästäkin ruoasta tarjolla oiva vegaaniversio! ;) Perunamuussi on helppo muuntaa vegeversioksi, käyttää vain margariinia ja soija/kauramaitoa maun mukaan. Tai hienostelee ja löräyttää joukkoon soijakermaa. Soijasuikaleita ruisleivitettynä, erinomaisen hyvää sanon minä!

vegaversio muikusta


Soijasuikaleet on keitetty miun perinteiseen tapaan erittäin voimakkassa mausteliemessä, jossa on vähän sitä sun tätä. Viinietikkaa/viiniä löräytän aina suikkujen keitinliemeen, antaa mukavasti makua! Mausteet kannattaa säveltää ihan oman maun mukaan, mutta niitä tarvitaan lähtökohtaisesti paljon, sillä suikaleet maistuvat paljaaltaan aivan sian esinahalle. Ei millekään kovin hyvälle siis. Suikut leivitetään samalla tavalla kuin muikutkin, sillä erotuksella että ne paistetaan vegaaniversioissa voin sijaan sinisessä keijussa. Jos käyttää maitotuotteita, niin voita kehiin tottakai! :D Eikä sitten pihistellä siinä rasvassa!


Paistetut yrttimuikut [yksi annos]
150g muikkuja
Leivitykseen
1 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
Paistamiseen
iso nokare voita
loraus öljyä

kourallinen silputtua persiljaa + tilliä
2 kynttä valkosipulia

Poista muikuista pää ja vedä sen mukana sisälmykset. Huuhtaise kalat tarvittaessa nopeasti ja valuta siivilässä.
Sekoita suola ja mustapippurirouhe jauhojen joukkoon. Kääntele kalat jauhoissa. Lado kalat limittäin kuumalle pannulle ja paista kohtalaisella lämmöllä kauniin ruskeiksi molemmin puolin voi + öljyseoksessa. Lisää pannulle paiston puolivälissä kourallinen silputtua tilliä + persiljaa, ja 2 valkosipulin kynttä silputtuna.

Aito perunamuusi
1kg perunoita
2,5dl maitoa
suolaa
50g voita

Kuori perunat ja laita ne kiehumaan veteen. Keitä perunat reilusti kypsiksi ja valuta ylimääräinen neste pois. Kuumenna maito ja voinokare höyryäviksi. Survo muussi sähkövatkaimella ja lisää voi-maitoseos. Älä vatkaa muusista liisteriä.

Rehellisen suomalainen rehulisäke
palsternakkaa
porkkanaa
punasipulia
valkoviiniä
siirappia/hunajaa
mustapippuria
suolaa
voita
Kuori porkkana ja palsternakka. Leikkaa palsternakasta ja porkkanasta pitkittäisiä suikaleita juustohöylällä. Kuori punasipuli ja tee siitä ohuita renkaita. Kuumenna nokare voita pannulla ja lisää kasvikset. Anna kasvisten freesaantua puolikypsiksi ja lisää valkoviini. Anna kiehahtaa. Lisää siirappi/hunaja, mustapippuria myllystä ja suolaa maun mukaan. Pyöräytä kasviksia pannulla ja tarjoile.

Koristele muikeat muikku-annokset esimerkiksi yrttiöljyllä, balsamicosiirapilla ja tuoreilla yrteillä!

Perinteet kunniaan!

comments powered by Disqus