kastikkeet

Gurmeempi kasvispizza


Joskus kasvissyöjäkin kaipaa elämäänsä kimallusta, luksusta, glamouria ja tottakai, Gurmettiruokaa. Jos pakastekasvikset ja valmiiksi paloitellut etikkalillu-paprikat alkavat olemaan pizzan päällä liiankin tuttu juttu, voi vaihtelua hakea vaikkapa tuoreista hedelmistä ja muistakin herkuista. Tällä kertaa artisokkaa ei paikallisesta marketista löytynyt tuoreena, joten jouduin siinäkin turvautumaan purkkipötikkätuotteisiin. Ei harmittanut. Oli nimittäin sen verran makoisaa näinkin.Vähän ehkä turhan pitkään pidin uunissa tuota kasvispizzaa (okei, unohtui kun jäin skrollaamaan puhelinta..) mutta eipä tuo makuun vaikuttanut.

Teen pizzapohjani aina kutakuinkin samanlaisella ohjeella, raaka-aineita kaapin sisällön mukaan vaihdellen. Yleensä jokaisella turkishkebab-pitäjällä tuppaa olemaan joko pizzapullia (valmiita kaulintaa vailla olevia pohjia) pakkasessa, taikka erittäin hyvä pohjan ohje takataskussa. Mistä lie omaan käytäntööni tarttunut, mutta olen tehnyt pizzapohjani jo vuosikausien ajan maitoon. Ja kaulinnut pohjat paljon perus-pizzeriapizzan pohjaa ohuemmiksi. Lähes läpikuultaviksi. Höyhenenohkainen pohja, reilusti juustoa, sopivasti täytettä. Pizzasta ei pidä tekaista piirakkaa. ;)

Pizzapohja

Raaka-aineet

2,5 dl vettä

1 dl maitoa

0,5 tl sokeria

~1,5 tl suolaa

1 pss kuivahiivaa

0,5 dl öljyä

sopivasti vehnäjauhoja
käytä kaulitsemiseen karkeita vehnäjauhoja

Lämmitä maito ja vesi kädenlämpöiseksi.

Sekoita joukkoon kuivahiiva, suola ja sokeri ja alusta jauhoja sen verran, että taikina on napakka muttei kova.

Anna taikinan levätä hetki ja muotoile pizzapohjiksi. Yhdestä taikinasta tulee n. viisi pizzaa, riippuen siitä kuinka isoja herkkupohjistaan haluaa kaulita.


Kasvispizzan täytteeksi heitin tällä kertaa:

Tuoretta ananasta ohuina slaisseina

Suikaloitua punasipulia

Artisokkaa (säilykkeenä)

Paahdettua, kuorittua paprikaa reiluina paloina

Pestonökäreitä

Viipaloitua mozzarellaa



Ja pizzaan tulevaksi tomaattikastikkeeksi valmistin Tuoretomaattikastiketta satsillisen. 
Jos et jaksa klikata suoraan ohjeesee, tässä alla sama kopsattuna!

100 g sipulia

2 kynttä valkosipulia

5 ml öljyä

30 ml tomaattipyrettä

 suolaa, mustapippuria

chilijauhetta

0,5 dl vettä

4 kpl tomaatteja

2 rkl silputtua oreganoa (jos ei löydy tuoreena, käy myös kuivattu)

  ripaus sokeria

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä kattilan pohjalla kuumassa öljyssä. Lisää tomaattipyree, suola ja pippuri sekä ripaus chiliä. Kaada vesi sekaan ja keitä muutama minuutti sekoitellen. Nosta pois liedeltä. Silppua tomaatit pieneksi ja sekoita sipuliseoksen joukkoon. Mausta oreganolla ja sokerilla ja ohenna tarvittaessa vedellä. Voit pyöräyttää muutaman kerran sauvasekoittimella, jos haluat kastikkeesta sileämpää.

 

Ja näin se pizza itsessään valmistuu.

Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin sen saat, n.250-300 astetta.

Kaulitse taikinasta ohuita pizzapohjia.

Pohjat ovat sopivan ohuita, kun kädet näkyvät lähes läpi. (paksuus n.1-2mm) Aseta pizzapohja pellille leivinpaperin päälle.

Levitä tuoretomaattikastiketta lähes reunoille asti.

Ripottele päälle mozzarellaraaste. (TÄRKEÄÄ, laita juusto ennen täytteitä.)

Levittele raasteen päälle täytteet tasaisesti, kourallinen-pari täytettä per pizza.

Paista uunissa n.5-8min, uunin lämmöistä ja tehoista riippuen.

Lisää valmiin, kuuman pizzan päälle kokonaisia basilikan lehtiä tai silputtua basilikaa.

Tarjoile pizza rucolan kanssa.

comments powered by Disqus