teemakakut

Hyytäviä halloweenherkkuja



Juhlimme halloweeniä isolla mörköjengillä 30.10. Onnistuneet juhlat kaikin puolin, viina virtasi ja hyytävän karmaisevat koristeet viihdyttivät vieraita. Halusin tarjottaviksi jotain muuta kuin perinteisiä nakkisormia, ja tässäpä työn tulos! "Homeista" kammotuspiirakkaa, aivokakkua, nakkimuumioita, irtosormia ja kehitysmaan lapsien silmiä. Creepyä, ja aivan järjettömän hyvää. Fetapiirakan tein tutulla "vähän tätä ja vähän tuota" - ohjeella, enkä siihen mitään tarkkaa ohjetta pysty kirjoittamaan. Oli kyllä parasta kasvispiirakkaa for real. Nakkimuumioista piti tulla pelottavamman näköisiä, mutta aiheuttivat vieraissa lähinnä AWWWW:n kaltaisia reaktioita. Olivat lähinnä sydämiä sulattavan suloisia. No, ensi kerralla sitten pelottavampia. Pääasia että ruoka maistui kaikille, ja herkkuja oli hauska väkertää. Ei, itseasiassa tekeminen ei ollut vain hauskaa vaan ehkä parasta ja rentouttavinta puuhaa aikoihin. Rakastan!

Aivokakku oli miun esikoinen, ja pelkäsin kovasti liivatteen määrää. 6 liivatetta oli 1,5 litran vuokaan inasen verran pienehkö, ensi kerralla laitan liivatteita varmaankin 8 kappaletta. Tein hyytelön perinteisellä marjahyytelön ohjeella, ja mansikkaisena tottakai.
Aidohkon näköistä verta saa tehtyä kätevästi mansikoista. Keitin aivan tavallisista pakastemansikoista paksun siirapin, jonka terästin verimäiseksi elintarvikeväreillä. Mustalla ja punaisella siirappiin saa syvyyttä. =) Ja kyllä, Brain dead on "kauhuleffojen" parhautta.

'Homeiseen' Fetapiirakkaan

pohjana pizzapohjan tyylinen, pehmeähkö piiraspohja

päälle:
fetajuustoa
pestoa
persiljasilppua
pinaattia
sipulisilppua
valkosipulia
mustapippuria, suolaa
munamaito ja päälle juustoraastetta


Must...eat..more..brainzzz


Aivokakku
marjakermahyytelö/ blanc manger

raaka-aineet
0,6l kuohukermaa
0,2kg tomusokeria
noin 0,4 dl mansikkasosetta
100g valkosuklaata rouheena
5ml vaniljasokeria
7-8kpl liivatelehtiä (alkuperäisessä ohjeessa 6kpl, joka on ehkä liian vähän)
0,05l vettä liivatteen sulattamiseen

ohjeet:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi.
Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi, ja lisää vatkatun kerman joukkoon mansikkasose, valkosuklaarouhe, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää enemmän sokeria tarvittaessa.
Kuumenna vesitilkka höyryäväksi kattilassa ja lisää hyvin puristellut liivatteet.
Anna liivatteen sulaa, ja kaada liivateseos ohuena nauhana kermaseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada massa vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään yön yli.
Hyytelön voi myös pakastaa. Irroita hyytelö liottamalla vuokaa lämpimässä vedessä ennen kumoamista.

Vinkki: Koristele aivokakku mansikkasiirapilla, joka on värjätty tummemmaksi punaisella + mustalla elintarvikevärillä. Ohjeen löydät täältä: http://www.decapitatedfood.com/2010/07/videopostausta-jalkiruoista-part-2.html

Söpösti pötköttävät. ^.^


Muinaisia nakkimuumioita

Raaka-aineet
nakkeja
lehtitaikinaa
majoneesia
elintarvikevärejä

Ohjeet:
Leikkaa lehtitaikinasta ohuita suikaleita, ja kiepauta suikaleet nakkien ympärille.
Paista muumioita 225c uunissa noin 5-10min, kullanruskeiksi.
Anna muumioiden jäähtyä hyvin. Värjää pieni määrä majoneesia mustaksi.
Pursota valkealla majoneesilla muumioille silmien valkuaiset ja koristele luomuksesi mustuaisilla. Done! Dippinä voi tarjota esimerkiksi kermaviilipohjaista kastiketta tai ketsuppia.


etiopialaisen nälkälapsen minisilmiä ja osteoporoosisormet, olkaa hyvä


Oh yes, fingering so good

Severed bodyparts
sormiin:
omar-karkkeja (sulatetaan mikrossa hetki ja muotoillaan sormiksi)
mantelilastuja

silmiin:
lumipallokarkkeja
elintarvikevärejä

Housut pois! Polvistukaa! Potilas 6 huoneeseen kuusikymmentäkuusi
Näihin kuviin ja tunnelmiin,
 

comments powered by Disqus