leipä

Naurettavan hyvät vegetoastit

Kuva ei anna kyllä tälle mussutusnystyröitä hellivälle herkulle oikeutta, sillä kyseessä on yksi tämän hetken isoimmista himotuksistani vaikkei siltä välttämättä kuvassa näytäkään ensisilmäyksellä. Yksinkertaisista raaka-aineista syntyy täydellinen makujen sinfonia. Niin myös tässä vegetoastissa, tai arjen nopeimmassa lämpimässä leivässä. Meillä naposteltiin näitä tänään lounaana, ja myös pöydän toisella puolella istuvalta maistelijalta leipänen saa ansaitsemansa peukun. Ehkäpä otan rematchia toastin kera, ja kuvaan blogiin myös myyvemmänkin kuvan esille..


Vegetoastit
2 annosta

MARINOITU PUNASIPULI
1 sipuli
0,5dl valkoviinietikkaa
2rkl fariinisokeria tai muuta aromikasta sokeria
0,5dl omenamehua
0,5tl suolaa

Leikkaa sipuli renkaiksi.  Sekoita liemen kaikki ainekset keskenään sekaisin kuppoessa, heitä sipulit sekaan ja sekoita keskenään. Anna marinoitua vähintään tunti-pari tai vaikka yön yli.

 

MAUSTETTU AVOKADO

2 avokadoa

puolikas lime

1 kynsi valkosipulia

suolaa

Leikkaa avokadosta viipaleita ja mehusta slaissien päälle lime.

Silppua valkosipuli ja sekoita joukkoon. Mausta suolalla kevyesti.

LISÄKSI TARVITAAN

- kovaa cheddarjuustoa (käytin tähän Cathedral Cityn extra maturea)

- aurinkokuivattuja tomaatteja

- tuoretta basilikaa

- ranskanleipää

Paahda ranskanleipäviipaleet joko pannulla tilkkasessa oliiviöljyä, tai leivänpaahtimessa, mikäli laiskuus iskee.

Asettele kunnon kerros (eipäs pihistellä!) raastettua cheddarjuustoa leipäviipaleen päälle, ja juuston päälle n.1rkl aurinkokuivattua tomaattia viipaleina per leipä. Käytä liepuskaa hetki mikrossa jotta juusto kuplii.

Kasaa juustokeon päälle muut ainekset: marinoitua sipulia, avokadoviipaleita sekä tuoretta raakaa basilikaa jokunen lehti. Sitten vain ääntä kohti!

 

comments powered by Disqus