teemakakut

Rockabilly- henkinen kakku


Ruutulippukakun toteutusta mietin pitkään. Varmaan helpompiakin tapoja olisi löytynyt, mutta eipä tullut juurikaan mieleen. =D Kaivelin laatikot läpikohtaisin ympäri, ja löysin kätköistä yhden sopivan kokoisen neliömuotin. Pinnan neliölaatat on siis tehty vitivalkoiseksi värjätystä marsipaanista ja pehmitetystä kick-karkista. Olisihan tuon mustankin tottakai voinut marsipaanista tehdä, mutta marsipaanin mustaksi saamiseen vaaditaan niin iso mölliä väriä että jätin suosiolla värjäämiset väliin. Pitäis varmaan hamstrata jostain joku kilon kokoinen puteli mustaa väriä, kun sitä tuntuu tässä taloudessa kuluvan kaikkein eniten. Mistäköhän johtuisi..köh. Kakku itsessään muistuttaa lähinnä shakkilautaa, mutta no eipä maha tällä kertaa mittään. =D Ruutulippu sen piti olla mutta perkele. Aina ei onnaa.

kuvat: weheartit.com
 

Tarkkaa ohjetta kakun tekoon en osaa antaa, kun itsekin tein lippukakun pääosin ohjeetta. Toivottavasti tuosta epämääräisestä raapustuksesta saa silti jotain selvää. =)
 


Tuplasuklaa lippukakku

Pohja = 2kpl suklaa kääretorttupohjaa jonka ohje löytyy TÄÄLTÄ
kostutukseen vaniljamaitoa

valkosuklaatäyte
0,5dl kerma
170g valkosuklaa
ranskankermaa

suklaatäyte
0,5dl kerma
170g tumma suklaa
1,5dl vatkattua kermaa
vaniljasokeria

ohjeet
Valkosuklaamousse:
kiehauta kerma ja kaada kuumana rouhitun valkosuklaan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Anna massan jäähtyä hetki ja vatkaa sitten yleiskoneessa vaahdoksi. Anna vaahdon jäähtyä ja sekoita sitten ranskankerma suklaamassaan nostellen.

Suklaamousse
Kiehauta kerma ja kaada kuumana rouhitun tumman suklaan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Anna massan jäähtyä hetki ja vatkaa yleiskoneessa vaahdoksi. Anna vaahdon jäähtyä ja nostele joukkoon vatkattu kerma.

Leikkaa kääretortusta halutun muotoiset palat ja kostuta kevyesti vaniljasokerilla makeutetulla maidolla. Kokoa kakku leivinpaperin päälle kerroksittain ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli kevyen painon alla, esim. muovisen leikkuulaudan alla. Koristele haluamallasi tavalla.

comments powered by Disqus