makea leivonta

Wanha kunnon Tosca.

Kaapissa pälyilevät, viime joulun terästetyistä glögeistä ylijääneet mantelilastut olivat tulossa päiväykseltään tiensä päähän. En raaskinut pikkuisia heittää menemään, ja pakkaseen aiemmin leivotut kääretortut olivat kadonneet mystisesti jonnekin, niin mikäpä parempaa kuin toteuttaa alkukantaisia vaistojaan ja tarttua vispilän varteen. Mietiskelin ensin tekeväni jotakin marjapiirakkaa johon olisin mantelit käyttänyt, mutta kun erehdyin mainitsemaan ohimennen sanan "Tosca", ja hyvä ettei pöydän toisella puolella kahviaan siemaileva avomies hypännyt suoraan syliin sen sanan ansiosta. Välillä vanhassa vara parempi, niin tälläkin kertaa Toscapiirakan kohdalla.

Erityisplussa tässä leivosherkussa on se, että se valmistuu pikapikaa yllätysvieraitakin varten. Koko prosessi vie aikaa maksimissaan tunnin valmistuksineen päivineen, itselläni taisi hurahtaa hitusen reippaat 40 minuuttia leivontakulhojen nuoleskeluiden (pakollista!) ja tiskauksien kanssa. Ja pakko kyllä sanoa, että tämä piironginlaatikon perukoilta löytyvä resepti on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Pohja on todella mehevää, ja samalla ohjeella pystyy tekemään esimerkiksi marjapiirakkaa jos jottää kuorrutuksen tekemättä. :)
 

Toscapiirakka
Yhteen 24cm halk. vuokaan
Yht. 8 palaa, tai 6 todella tuhtia herkuttelupalaa

2 kpl kananmunia
1,5dl sokeria
1dl kermaa/maitoa
50g voita
2,25dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
80g mantelilastuja
80g voita
0,25dl vehnäjauhoja
1rkl kermaa/maitoa
1dl sokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Sulata rasva ja laita sivummalle jäähtymään. Mittaa kerma erilliseen astiaan, ja sekoita toisessa astiassa vehnäjauho + leivinjauhe keskenään.
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Lisää sulatettu rasva, maito/kerma ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Voitele halk. 24cm vuoka ja jauhota se korppujauholla.
Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa 10-13 min, kunnes kakku on keskeltä vielä hiukan pehmeä muttei aivan raaka.

Valmista paistumisen aikana kuorrutus. Mittaa kaikki kuorrutuksen aineet kattilaan ja anna kiehahtaa. Levitä piirakan päälle, ja paista 200 asteessa n.8 minuuttia, kunnes kuorrutus on kauniin kullanruskea. Anna jäähtyä ja tarjoile.
 

comments powered by Disqus