So-Up -blogiyhteisö suljetaan 31.1.2020. Kiitos kaikille bloggaajillemme ja lukijoillemme yhteisistä vuosista!

Mutta sitten toisinaan sain itseni kiinni merkillisistä ajatuksista. Katselin omasta mielestään jo niin suurta taaperoani ja huomasin tuntevani haikeutta ymmärtäessäni, että hän ei tulisi enää koskaan olemaan yhtä pieni. Että tästä lähtien hän tulisi lipumaan koko ajan enemmän ja enemmän pois minun vaikutuspiiristäni. Kohti omaa seikkailuaan. Ja siinä hetkessä, minun sylini alkoikin tuntua jälleen merkillisen tyhjältä. Ja kevään ensimmäisten leskenlehtien pilkistäessä esiin, minunkin mieleni kääntyi. Lue lisää

Se oli sellainen maanantai, jolloin Heikkonen käveli näkymätön mies vanavedessään jälleen siihen tuttuun huoneeseen. Katsoi jälleen jo Ruususen odotuksesta tuttua lääkäriä silmiin. Höpisi perusjutut hyvistä voinneistaan ja edellisistä raskauksista ja siitä, että hyvin tuntuu liikkeet juu. Istui sitten piinapenkkiin. Ja vilkaisi viereisessä penkissä istuvaa, haudanvakavaa, miestään ennen kuin käänsi katseensa ruutuun. Ja ajatteli, että pitää molemmat silmät auki. "Pahinta on oottaa silmät kiinni osumaa".  Lue lisää

Kierrän käteni pienen taaperon ympärille ja toinen käsi kokeilee vaistomaisesti jo pyöristynyttä vatsaa. Eikä aikaakaan, kun sieltä tulee vastauksena vielä niin kevyenä tuntuva töytäisy. Kaikki ennallaan. Minua itkettää. Miten kaikki voikin olla tässä vaan, 160cm leveydellä, mutta silti yksi tulee puuttumaan aina. Lue lisää

Supervoimat saavat minut käymään läpi jo olemassa olevia tarvikkeita ja miettimään mitä tarvitaan. Ostamaan pienen pieniä vaatteita kirppikseltä ja pohtimaan uusien rattaiden ostoa. Suunnittelemaan äitiyslomaa ja jännittämään sitä, miten Ruusunen tulee uuden perheenjäseneen suhtautumaan. Supervoimilla minäkin saan hetkellisesti kiinni siitä, millaista odotus voisi olla. Jos ei aina pelkäisi. Lue lisää

Miksi Varpun odotusaika kaikkine kokemuksineen, tunteineen ja muistoineen palasi tässä odotuksessa niin kristallin kirkkaana mieleeni? Paljon voimakkaampana kuin kertaakaan Ruususen odotuksen aikana. Miten vain yksi peruuntunut lääkärikäynti sai viikkoja luottavaisena pysyneen mieleni järkkymään, päästäen Pelon holtittomana valloilleen? Ja miksi nyt, en enää päässytkään tasapainoon, vaan putosin kokonaan. Miksi en osannutkaan käsitellä niitä tunteita ja pelkotiloja samalla vahvuudella kuin aikaisemmin? Lue lisää

”Se on hyvä, että sä olet nyt tässä. Ja nyt nää asiat kohdataan yhdessä”, hän sanoi tänään. Katsoessaan minua viisailla silmillään, suoraan silmiin. Repien kysymys kerrallaan minusta auki kaiken sen, minkä näiden vuosien aikana kuvittelin hienosti piilottaneeni. Lue lisää

Kuluneiden kuukausien aikana on ollut haasteellista hahmottaa, mistä jokin alkaa tai loppuu. Ja täältä minä vain katosin. Lähes jälkiä jättämättä. Olen siitä niin niin niin niin pahoillani. Mutta joku on kopeloinut aikakäsityksiäni. Vuorokausissani ei ehkä olekaan enää tunteja ja minuutteja, vain pikakelauksella kiitäviä sekunteja ja niiden sadasosia. Tai jos tunteja onkin, niin ne loppuvat kesken. Kerta toisensa jälkeen. Kesä vahtui syksyksi ja nyt syksy kääntyy kohti talvea. Mutta missä minä olen?  Lue lisää

Kuvittelin jollakin lailla, että Varpun menetyksen jälkeen mikään ei enää voisi satuttaa. Että kun on räpiköinyt jostakin niin syvästä pinnalle, olisi jollakin lailla aina valmis kohtaamaan luopumisen uudelleen. Miten väärässä olinkaan. Ei siihen totu ikinä. Olipa kyse sitten lemmikistä tai ihmisestä. Tulipa tilanne eteen yllättäen tai ei. Rakkaistaan luopumisen tuska on aina yhtä voimakas ja jollakin tavalla tuntuu, että uusi menetys avaa entisetkin haavat uudelleen. Lue lisää