perhe

19. LUUKKU

Olette ehkä päässeet jo hieman jyvälle siitä, miten energinen ja touhukas tapaus tämä prinsessa Ruusunen on. Tavanomaisesti ulkoilemme 1-2 päivässä. Etenkin silloin, jos tiedossa ei ole mitään kyläilyjä tai muuta aktiviteettia, mikä pitäisi prinsessan poissa pahanteosta. Muuten hän pitkästyy ja alkaa tehdä kaikenlaisia pirunkujeita, hauskuuttaakseen itseään. Nyt, kun olemme kumpainenkin olleet melko ärhäkässä nuhakuumeessa, olemme pidättäytyneet kyläilyistä ja ulkoiluista. Voitte siis ehkä kuvitella, millaiseksi meno on tämän ikiliikkujan kanssa mennyt. Woop woop, woop woop: kädet ilmaan, HOPLAA. Woop woop, woop woop: meno loca locaaaaaaaaaaaaa! 

Ensin hän rakasti Megablocksiensa säilytyspussin hajalle. Oli kai työnnellyt sitä liiaksi pitkin lattiaa. Hätä ei ollut tämän näköinen, sillä neuvokas äiti keksi laittaa palikat laatikkoon. Mutta jostain minulle tuli heti sellainen tunne, että valitsemani laatikko oli kovin ahdas? En tullut ajatelleeksi, että siinä pitäisi olla palikoiden lisäksi tila myös vauvalle. Nyt mikään ei ole yhtä hauskaa kuin kiivetä laatikkoon ja sieltä pois. Ja heitellä siinä samalla blockseja ympäriinsä. Leikkeihinsä hän valitsee aina vain sinisiä palikoita, sillä sininen on hänen lempivärinsä. Muilla voi heittää vesilintua. Tai Piisamirottaa.  Ja turha kuvitella, että voisin leikin loputtua kerätä palikat laatikkoon ja laittaa sen kiinni. Sen tulee pysyä auki, vaikka sillä ei kukaan leikkisikään. Muuten prinsessaa kiukuttaa. 

Sitten hän keksi, että keittiön laatikostot on mukava vetää auki. Yhtä mukavaa ei ole työntää niitä kiinni ja unohtaa sormet väliin juuri, kun äiti ehtii huutaa: "varo nyt, ettei jää sormet väliin. Nooooooooooooonnniiiiiii nyt ne jäi jo. Tuu tänne, äiti puhaltaa". Väittävät, että vahingosta viisastuu, mutta edellämainittu tapahtuma on nyt toistettu jo muutamaan otteeseen. On niin kivaa kurkistella laatikostoon ja yrittää napata sieltä keittiövälineitä. Hieman tylsältä se varmasti tuntuu, kun äiti seisoo haukkana vieressä pelastaakseen sormet juuri ennen kuin ne jäävät vetolaatikoston väliin. 

Tylsyyksissään hän rohkaistui kiipeämään itsekseen hepan selkään. Ja voi sitä riemua, kun vielä suoritusta kehuttiin.  Nyt ei saa enää auttaa ollenkaan, kun hän kiipeää ratsaille ihan itte. Mutta laulu pitää laulaa kuitenkin ja ponia pitää heiluttaa samalla. Ihhahhhaa, ihhahhhahaaa, hepo hirnahtaaa aaa. Ihanaaa ihanaaa, onhan ratsastaaaaaaaa. Onko mitään yhtä ihanaa kuin pyyhkiä vuotava nenä pehmoiseen poniin? 

Kummitäti toi yhtenä päivänä etukäteisjoululahjan Ruususelle. Ikioma vauvapulkka! Ei kuulemma olisi jaksanut paketoida sitä, mikä on varsin ymmärrettävää, ottaen huomioon hänen melkoisen surkeat paketointitaitonsa. Aluksi pulkka oli hieman liian jännittävä ja Ruusunen kiersi sen kaukaa. Seuraavana aamuna iskä sai jo kuitenkin suostuteltua hänet kyytiin ja sitten mentiin pitkin olohuonetta, maton päältä toiselle liukuen. Prinsessa tuli sittenkin siihen tulokseen, että uusi menopeli on mitä mahtavin! 

Tänä aamuna on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että mikään virike ei enää ole riittävän mielenkiintoinen. Kaikki huoneet on jo tarkistettu moneen kertaan. KAIKKI ON JO NÄHTY. Kissat on laitettu ojennukseen ja silitetty nätisti sekä vähemmän nätisti. Tavarat on jo inventoitu, tyhennetty laatikoista lattioille tai siirretty uuteen lokaatioon moneen kertaan. Kaikki kielletty on tehty jo satatuhattaviiskytmiljoonaakertaa. Äidin vitsit, kukkuu- ja pudotusleikit tai konttaushippakaan eivät jaksa enää naurattaa. MINÄ HALUAN JOTAIN MUUTA. TYLSÄÄ. 

"Äiti, joko tänään voidaan mennä ulos kokeilemaan uutta pulkkaa. Kyl me ollaan jo ihan tarpeeks terveitä"? 

Niin. Joulusiivous odottakoon vielä. Nyt täällä niistetään nenät, taistellaan lounas masuun, puetaan lämmintä päälle ja lähdetään koeajamaan uutta pulkkaa! 

comments powered by Disqus