perhe

1v paardit

Palattaisiinko tänään takaisin viime sunnuntain tunnelmiin ja Ruususen yksivuotispaardeihin? Tämän töihinpaluuhäsläämisen ja järjestyksessä kolmannen vuoden sisällä rikkoutuneen älypuhelinsäädön keskellä se tuntuu oikein ihanalta ajatukselta. Sääli, ettei tuota kakkua ole enää jäljellä. Nyt kyllä macaronleivos maistuisi. 

En ollut valinnut juhlille mitään erityistä teemaa. Kehitin itselleni kuitenkin pakkomielteen lumihiutaleista, koska mielestäni ne sopivat helmikuiselle kuin nenä päähän. Happy birthday -viirinauha on sama, mikä komeili siskoni 30v juhlilla seinässä. Maailma kiittää, kun sama koriste kiertää useammat juhlat. Nytkin se taiteltiin juhlien jälkeen siististi kaappiin, odottamaan seuraavaa käyttökertaa. 

Foliopalloa sainkin metsästää kissojen ja koirien kanssa, sillä Raumalta sellaista ei tahtonut löytyä. Ja sitten kun löytyi, hinta heliumtäyttöineen oli omaan makuuni turhan korkea. Porista pallo sitten viimein haettiin. Nämä koristeet laitoin yhdessä siskon synttäreiltä jääneiden pom-pomien kanssa keittiöön, kahvipöytää korostamaan. Tämän lisäksi samalla lumihiutaleteemalla oli olohuoneessa toinen seinäkoriste, sekä ilmapalloja Ruususen nimellä koristettuna.

Prinsessa ei vielä pahemmin ymmärtänyt koristeiden, saati teeman päälle, joten tällä kertaa koristeet pysyivät melko maltillisina. Innoissaan hän kuitenkin osoitteli lumihiutaleita ja nimesi ne tähdiksi. Ja vielä mieluummin olisi riipinyt niitä irti seinästä. 

Äidin mielikuva prinsessan juhla-asusta vs. prinsessan oma näkemys eivät tälläkään kertaa aivan kohdanneet. Vauhtimadolle oli aivan pakko laittaa jarrusukat jalkaan, sillä pelkissä sukkahousuissa piili suuronnettomuuden riski. Vaikka olin valinnut päähärpäkkeeksi mahdollisimman kevyen ja huomaamattoman pannan, se pysyi prinsessan päässä tasan kaksi sekuntia. Täysin turhake, hänen mielestään.  Pörhelöhörhelöhamosestaan hän kuitenkin oli enemmän kuin innnoissaan. Hän pyörähteli sinne tänne helmat hulmuten ja hypisteli niitä ilosta kiljahdellen. Kun joku kehui hänen hamettaan, hänen kasvoilleen levisi maailman levein hymy. 

Juhlien suunnittelu meinasi jäädä allekirjoittaneelta HIEMAN viimetinkaan. Tästä syystä kävi niin, että en ehtinyt hankkia tarjottavia mistään valmiina, mikä on kaltaiselleni laiskurille hyvin ominaista. Maksan mielelläni ammattilaiselle, joka tekee tuotteesta juuri sellaisen kuin haluan. Oma toteutukseni kuin harvemmin natsaa mielikuvani kanssa, koska en ole kummoinen leipuri. 

Pieni pelko takamuksessa sukelsin Googlen ihmeelliseen maailmaan ja lähdin metsästämään idioottivarmoja reseptejä. Kaiken kaikkiaan tarjottavien joukkoon valikoituivat 

Tein suurimman osan edellisenä iltana puolivalmiiksi, jolloin juhlapäivänä jäljelle jäi ainoastaan kuorrutus- ja koristelupuuhaa. Tästä huolimatta aika meinasi mennä hieman kortille ja sain kaiken valmiiksi juuri ennen ensimmäisten vieraiden saapumista. Onneksi paras ystävä ja sisko lukeutuivat näihin. He kun osaavat pyytämättä ojentaa auttavan käden. Lisäksi molemmilla on loistava visuaalinen silmä, joten voin huoletta luottaa siihen, että hyvä tulee. Tälläkin kertaa juhlapöytä nousi hujauksessa, kun yhtäkkiä minulla oli muutama osaava apukäsi lisää. 

Täytekakku toimi juhlapöydän kruununa, joten sen koristeluun käytin eniten aikaa. Macaronleivoksia en sentään alkanut pipertää itse, vaan nappasin ne mukaan Prisman leivoshyllystä. Lisäksi käytin koristelussa pensasmustikoita, syötäviä kukkia, vadelmia ja mustikkajauhetta. Lopputulokseen olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä tämä oli ensimmäinen täytekkakku sitten vuoden 2004, minkä leivoin alusta loppuun itse. Selkeästi ystäväni Emilian aka kakkukeisarinnan vuosientakaiset sepustukset leipomisesta eivät ole menneet hukkaan! 

Täytekakun lisäksi valmistin myös yhden gluteenittoman ja maidottoman tarjottavan. Koristelussa käytin kuitenkin macaronleivoksia, joten täysin gluteeniton tuote ei ollut kyseessä (etenkään, kun ottaa huomioon ettei keittiöni todellakaan ole allergeenivapaata aluetta :D).

Kakkupohjaa kokeilin ensimmäistä kertaa ja nyt jälkiviisaana voin todeta, ettei se tällaiseen kakkuun ollut ehkä paras mahdollinen. Se kun on nimittäin alkujaan tarkoitettu kääretortulle, joten kakkupohjaksi se oli hieman haastava. Kakku olisi myös pitänyt kostuttaa jo edellisenä iltana/valita suklaavadelmavaahdon rinnalle jokin toinen täyte. Pienistä moitteista huolimatta olin kuitenkin tähänkin kakkuun oikein tyytyväinen, sillä en ollut koskaan aikaisemmin leiponut gluteenitonta+maidotonta kakkua. Erityisesti suklaatäyte, höystettynä vadelmalla oli sellaisenaankin hyvää ja uskon, että sitä on mahdollista soveltaa monenlaiseen maidottomaan leipomiseen. 

Pelkäsin täytekakkujen olevan täydellisiä failureita, joten valitsin niiden rinnalle vielä muffinsseja. Porkkanakakku on yksi suosikeistani, joten se tuntui luonnolliselta ja varmalta valinnalta kahden eri suklaakakun kaveriksi. Nopealla googlauksella valkkasin reseptin Uinon blogista. En ehkä juuri näitä muffinsseja nimittäisi kuitenkaan porkkanakakuiksi, sillä perinteisen porkkanakakun reseptiikan kanssa niillä on varsin vähän tekemistä. Kyse oli pikemminkin perinteisestä muffinssista, porkkanalla. Maku oli kuitenkin todella ok, joskin melko ällömakea. Suosittelinkin monelle vieraalle jakamaan muffinin kaverin kanssa, koska omaan suuhuni ne maistuivat todella makeilta. 

Suolaisten tarjottavien osalta halusin oikaista, koska makeiden leipominen vei leijonanosan käytössä olevasta ajastani. Niinpä menin osaksi sieltä, mistä aita oli matalin ja käytin puolivalmisteita. Kinuskikissan suolaista lauantaipiirakkaa leivoin kaksi. Paistoin pekonin todella rapsakaksi ja mielestäni se toimi muuten melko mehevässä piirakassa todella hyvin!  

Pienehköön kolmioomme kokoontui kaikkiaan reilu parisenkymmentä juhlijaa. Perheenjäseniä, kummeja, ystäviä. Ikähaitarilla 0-86 vuotta.Tajuttuani tilan pienuuden muutamaa päivää ennen juhlia, olin parhaani mukaan yrittänyt porrastaa vieraiden saapumista. Kävi kuitenkin niin, että valtaosa tupsahti pirttiin samaan aikaan. Onneksi sopu sijaa antoi! Tarjottavat olin arvioinut hieman alakanttiin ja hetken jouduinkin vähän jännittämään, että noinkohan riittävät viimeisillekin vieraille. Milloinkohan oppisin, että tässä suvussa ruokaa tulee aina varata vähintääkin triplasti. Ensin maistellaan, sitten santsataan ja sitten vielä kerta kiellon päälle. Ja niin sen pitää ollakin: syötäväksi ne on tehtykin! Loppujen lopuksi vain kahvi maitoineen oli ainoa asia, mitä näkymätön mies kipaisi hakemaan lisää lähisalesta. Ihan turhaan jännitin!

Ruusunen heräsi päiväuniltaan juuri ensimmäisten vieraiden saapuessa. Hetken aikaa hän ihmetteli silmät sirrissä, että mikä homma ja tervehti vieraitaan sylistäni unisena kurkistellen. Kovin kauaa hän ei kuitenkaan kainostellut. Erityisesti pienten vieraiden saapumisesta hän oli riemuissaan ja ryntäsi heti halailemaan kavereita. Sulassa sovussa he leikkivät olohuoneen lattialla. Mitä nyt synttärisankari välillä meinasi unohtaa, ettei olekaan porukan pienin ja että pientä Sennaa tulee kohdella kuin kissaa: NÄTISTI. 

Lahjapaketeistaan päivänsankari ei jaksanut olla kovinkaan kiinnostunut. Vieraiden kanssa seurustelu ja sohvalle kiipeily oli enemmän hänelle mieleen. Pienellä avustuksella pakettien sisältä paljastui muun muassa 

  • laulava kirja 
  • puhuva/laulava masunalle 
  • koottava palikkaukko 
  • nuppipalapelejä 
  • teeastiasto 
  • nukkevauva 
  • minun ja sisareni vanhoja, kummitädilläni jemmassa olleita, satukirjoja, hellehattuja sekä villatöppöset
  • vauvapulkka 
  • niskatyyny 
  • pehmolelu 
  • 10L vesikanisteri, harjislaisella vedellä (pientä sisäpiirihuumoria) 
  • lakanasetti 
  • moikkauslapaset 
  • lastenlauluja CD 
  • pesämunaa säästötilille 

Varsinaista ohjelmaa juhlissa ei ollut, yhtä pientä elokuvatuokiota lukuun ottamatta. Juhlavieraille esitettiin huikeilla leikkaus- ja editointitaidoillani toteutettu video Ruususen vauvavuodesta. Pätkä kesti reilut 12minuuttia ja sisälsi puhelimella kuvattuja videopätkiä raskauden loppuvaiheesta Ruususen ensimmäisiin askeliin saakka. Itku kyllä tuli moneen kertaan sitä väkertäessä. Vauvani vuosi on ollut huikea matka. Olen kiitollinen, että olen saanut seurata sitä vierestä. Ja muistanut taltioida siitä mahdollisimman paljon talteen. 

Juhlien päätyttyä takki oli yhtä tyhjä kuin ristiäisten aikaan. Aivan kuin olisin juossut puolikkaan maratonin ennätysajassa. Minusta tuntui kuin päivä olisi mennyt yhdessä silmänräpäyksessä ohi ilman, että ehdin vaihtaa kunnolla sanaa yhdenkään vieraan kanssa. Päivä oli mielettömän ihana, mutta samalla melkoisen uuvuttava. Miltei kaikkien tarjottavien leipominen alusta loppuun itse yhdistettynä juhlien houstaamiseen omassa kodissa vei veronsa. Totesinkin, että niin ihanaa kuin juhlien suunnittelu ja järjestäminen onkin, niiden emännöinnistä en loppujen lopuksi nauti yhtä paljon. Ymmärrän nyt, miksi moni ulkoistaa juhlien tarjottavat tai siirtää peräti koko juhlat kodin ulkopuolelle. On helpompi nauttia matkasta, kun osa liikkuvista osista on ulkoistettu. 

Illalla päivänsankari ei olisi malttanut nukahtaa millään. Pitkään hänen huoneestaan kuului iloista höpöttelyä ennen kuin hiljaisuus laskeutui. Ja sittenkin, sieltä kuului vähän väliä unista ihmettelyä, kun hän kävi päivän tapahtumia läpi unissaan. 

Oli jo myöhä, kun hän pääsi suihkun kautta oikaisemaan itsensä sohvalle. Hän katseli seinällä yhä riippuvia ilmapallloja ja mietti, ettei raaski vielä riisua niitä alas. Hetken päästä viereen hyppäsi piilossa lymyillyt Piisamirotta. Tuli kuuntelemaan hiljaisuutta, joka laskeutui hiljalleen asuntoon kuin näkymättömyysviitta, peittäen alleen päivän äänet, touhut ja puheet. Pikkuveli liittyi seuraan ja kysyi: 

"Hooman, minne ne kaikki oikein menivät"? 

"Kotiin, Pipa. Ne meni niiden omaan kotiin". 

"Minä kyllä pidän vieraista. Mutta se on kyllä niin, että. Että. Minä en varmaan oikein pidä niin monista vieraista yhdellä kertaa. Paitsi niistä kissanaisista. Niistä minä tykkään, vaikka ne tulisi kaikki yhdellä kertaa.", hän totesi mietteliäänä. 

"Veli, ole vaiti ja auta. Ne kirotut lääppivät päästä varpaisiin", Piisamirotta murahti tyytymättömänä. Hän oli pahoittanut mielensä päivän aikana jo niin monen monituista kertaa, että hänen päätään särki ajatellakin asiaa. Eivät edes kakkua antaneet.

"Mutta hooman, tuleeko ne vieraat vielä takaisin tänne", Pipa kysyi ja loi katseensa kohti eteistä ja suljettua ovea. 

"Ei. Ne tulee vain kerran vuodessa. Sitten, kun on taas prinsessan syntymäpäivä. Se on vain kerran vuodessa". 

"Thänkkkkgggggggaaaaaaaaaaad", Piisamirotta murahti tyytymättömänä. 

Pipa mietti asiaa hetken aikaa, kunnes ymmärsi, että tämän(kin) asian sisäistäminen olisi hänen ymmärryksensä ulkopuolella. Hän ryhtyi pesemään veljeään, peitellen ymmärtämättömyytensä toimeliaisuuden alle. 

"Eivätpä vaan ole kohta yhteentoista vuoteen tulleet minun syntymäpäivilleni. Ei ole tultu pakettien kanssa, eikä ilman niin. Kyllä minä niin mieleni pahoitin tästäkin asiasta. Pahoitin niin", filosofi jupisi itsekseen. 

Sitten he olivat vaiti ja katselivat hetken televisiota, ihan hiljaa. Kunnes tuli myöhä ja oli aika mennä nukkumaan. Hooman sammutti valot ja veti verhot ikkunoiden eteen. Kävi vielä tarkistamassa, että pinnasängyssä uinuvalla päivänsankarilla oli kaikki hyvin. Ei liian kuuma, ei liian kylmä. Sitten hän kävi sänkyynsä pitkälleen ja mietti, että tähän päivään ja hetkeen se kaikki nyt sitten päättyi: arki vauvan kanssa kotona. Jotain kosteaa tuntui silmänurkassa ja hän pyyhkäisi sen nopeasti pois, ennen kuin näkymätön mies taas nauraisi hänen vetistelyilleen. Hän käänsi kylkeään ja nukkui heti.

Prinsessa Ruususen ensimmäinen syntymäpäivä oli juuri päättynyt. Se päivä, oli kaunis. Ja ihana. 

comments powered by Disqus