perhe

21. LUUKKU

Aikataulutettu joulu. Kuulostaa sanaparinakin jo helvetin esikartanolta, vai mitä? Nyt, kun tämän perheen joulun aikataulut on lyöty lukkoon, voisin avata hieman, mitä se käytännössä tarkoittaa. Joulun kyläilyt etenevät jokseenkin seuraavasti: 

Jouluaatto 

Aamupäivä (13-17) mamman luona, kera muutaman muun Heikkosen. Hautausmaakierros (17). Ilta mummulassa (17-). Kotiin sitten, kun Ruususen iltatoimien aika koittaa (+/- 19-20).

Ruususen osalta Aamupala kotona. Ensimmäiset päiväunet+lounas kotona. Välipala mammalla. Toiset päiväunet mammalla/kotona. Päivällinen mummulla. Iltapala kotona. 

Joulupäivä 

Aamupäivä pappan luona (11-14(15). Ruususen toisten päiväunien aikaan kamat kasaan ja auto kohti Kojonperää (15-16). Ruokaa, lahjoja, sauna, lapselle iltapuurot ja nokka kohti kotia toivoen, että prinsessan saa nostaa autosta suoraan sänkyyn (20).

Ruususen osalta aamupala kotona. Ensimmäiset päiväunet matkalla pappalle/toivottavasti pappan pihassa. Lounas ja välipala pappalla. Toiset päiväunet autossa. Päivällinen+iltapala Loimaalla. 

Kaikki itsenäisen elämäni joulut ovat koostuneet jossain määrin erilaisista aikataluista, sekä paikasta toiseen ravaamisesta.  Vaikka tällaisessa joulussa on puolensa, olen jo pitkään kaivannut lapsuuteni jouluja. Pyhien aikana kävimme korkeintaan vain yhdessä paikassa kylässä ja muuten joulu laitettiin kotona, vailla tarkkoja suunnitelmia. Meille sai aina tulla kylään, mutta me emme pahemmin kyläilleet. Odottaessani Ruususta vannoin, että en hänen ensimmäisenä joulunaan enää lähtisi tähän paikasta toiseen juoksemiseen. Vaan tässäpä sitä taas ollaan. Entistä tarkemman aikataulun kanssa. 

Suurin syy tähän päätökseen on se, että asuntomme keittiö on niin minimaalisen pieni. En saisi sinne mitenkään sovitettua jouluruokien kanssa enempää kuin neljä ihmistä kerrallaan. Olisi ollut mahdoton tehtävä valita, keitä kutsutaan ja keitä ei. Tai sitten olisi pitänyt porrastaa, jos olisi halunnut kutsua kaikki. Ja taas oltaisiin aikataluissa. Asunnon etsinnän painaessa päälle kyläilyjoulu alkoi sittenkin kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta. Lisäksi kyseessä on Ruususen ensimmäinen joulu ja tiedän, että jokainen isovanhemmista toivoo saavansa siitä edes pienen murusen. Enkä minä halua sitä heiltä missään nimessä evätä. Onhan joulu tänä vuonna perheellemme melkoisen ainutlaatuinen. 

Aikataulutettu joulu tuottaa aina jollakin tapaa pientä päänvaivaa. Ainakin allekirjoittaneelle, sillä metatyö näiden eri kyläilyjen sopimisista on jotenkin aina langennut minulle. Keiden luo mennään aattona, keiden joulupäivänä tai tapanina. Mitä syödään missäkin ja mihin aikaan. Mihin pussiin mitkäkin lahjat laitetaan, että ne varmasti tulevat mukaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Mitä puetaan päälle mihinkin ja mitä pitää olla mukana. Mitä pitää ostaa kotiin ja millä ruokamäärällä kissat pärjäävät meidän humputellessamme pitkin kyliä. Pitääkö pesettää ja tankata auto ja missä välissä. Missä välissä käydään hautausmaalla ja kenen kanssa? Ja näkymätön mies ihmettelee, mikä toista nyt niin stressaa ja känkättää. Sen kun mennää kylää vaa. So simple is that.  -NIINPÄ. 

Nyt, kun Ruusunen on mukana kuviossa, metatyötä tuntuu olevan tuplasti. On mietittävä ruokailuja, päiväunia, vaatteita ja vaihtovaatteita. Ja vaikka onnistuisin sopimaan kyläilyt niin, että kummankin vanhemmat puolisoineen ja mamma tulevat mahdollisimman tasapuolisesti huomioiduksi, joka vuosi minulla on kuitenkin hiukan huono omatunto. Pelkään, että kaikesta huolimatta emme ole olleet riittävän tasapuolisia. Usein minusta tuntuu siltä, että väistämättä jollekin tulee aina vähän paha mieli, koska aikataulumme luovat kiireentuntua ja suorittamista juhlaan, minkä tulisi olla ilon ja rauhoittumisen aikaa. Pelkään heidän ajattelevan, että me haluaisimme olla jossain muualla kuin heidän kanssaan. Ja minä kun niin kovasti haluaisin, että jouluna kaikilla olisi hyvä fiilis. Siksi huomaan ponnistelevani pyhien aikaan todella paljon, että kukaan ei tuntisi jäävänsä osatta. Sosiaalisuudestani huolimatta huomaan usein olevani totaalisen uupunut, kun pyhät ovat ohi. Ja se on sääli, koska minä todella rakastan erilaisia juhlia sekä sitä, että koko perheen kanssa saa kokoontua saman pöydän ääreen. Ja tämä vuodesta toiseen jatkunut turhan huonon omantunnon kokeminen on varmasti painavimpia syitä siihen, miksi tämä tulee TOIVOTTAVASTI olemaan perheemme viimeinen aikataulutettu joulu. 

Onneksi kaikissa asioissa on aina kaksi puolta. Keksin heittämällä ainakin 5 hyvää asiaa aikataulutetussa joulussa:

  1. saa kävellä aina valmiiseen ruokapöytään 
  2. ei tarvitse laittaa kotona mitään kovin erikoista tai stressata joulukoristeiden laittoa ja sittemmin siivousta, kun joka päivälle on lämmin ruoka tiedossa muutamaankin otteeseen ja kyläilyjen yhteydessä pääsee nauttimaan erilaisista joulukoristeista. 
  3. lahjoja saa avata pitkin päivää, joten erityisesti lapsen näkökulmasta varsin mieluisaa ja varmasti lieventää lahjojen odotukseen liittyvää jännitystä 
  4. näkee muutamassa päivässä yllättävän monta sukulaista 
  5. illan viimeisiä tunteja osaa arvostaa ihan eri tavalla. Kun saapuu pitkän ja toiminnantäyteisen päivän jälkeen puhtaaseen kotiin, eikä tarvitse mennä enää minnekään. Jos ei itse halua. Usein käyn pitkässä suihkussa ja sen jälkeen pukeudun mukavimpiin olovaatteisiini, sekä paketista repäistyihin villasukkiin. Kaadan lasin viiniä tai teen glögiä pienellä terästeellä. Käperryn sohvan nurkkaan ja tartun lahjaksi saamaani kirjaan. Tai sitten valitsemme jonkin leffan. Ja käyn mielessäni läpi päivän tapahtumia. Miettien, miten kiitollinen saan läheisistäni olla. Ja huomaan joka vuosi miettiväni, mikäs minua siinä aikatalutetussa joulussa nyt niin kovasti harmittikaan? Sillä usein, kun metatyö on huolella suunniteltu, aikataulu ei enää tuntunutkaan suorittamiselta.  

Olen nyt opetellut tätä never say never -mantraa, joten en aio sanoa, että en enää koskaan lähde metatyöskentelemään joulun kyläilyjen johdosta. Sen sijaan TOIVON, että Ruususen toisena jouluna saisimme tehdä joulun ikiomaan kotiin. Aika näyttää, miten meidän käy. Ja nyt, kun tämän joulun osalta metatyöt on työskennelty vuosien kartuttamalla rutiinilla, voin löysätä pipoa ja nauttia täysillä lapseni ensimmäisestä (masun ulkopuolisesta) joulusta. Minusta tuntuu ihanalta, että hän saa vanhempiensa lisäksi jakaa sen jokaisen isovanhempansa, isoisoäitinsä, kahden kummitätinsä sekä monen muun tärkeän läheisen kanssa. Pienellä säädöllä, mutta kuitenkin. 

Miten teillä vietetään joulua? Kyläillen vai vieraita vastaanottaen? Vai kenties vain oman porukan kesken? 

Ps. Eilisen arvonnan voittaja julkistetaan blogin FBsivuilla! <3