joulu

23. LUUKKU

Selvisimme juuri ja juuri hengissä eiliseltä kauppareissulta. Ruususelle Prisma kaikkine mahdollisuuksineen on vielä onneksi melkoisen rajoittunut ja perheemme osalta prismailu sujuikin melko rauhallisesti, prinsessan ihmetellessä ihmisvilinää ja tavarapaljoutta kärryissä istuskellen. Olisi myös ollut mukavaa saada se kärryn lukkosysteemi suuhun.

Kauppojen vapautuneet aukiolot eivät selvästikään ole poistaneet sitä ongelmaa, että tiettyjen juhlapyhien koittaessa RUOKA VAIN LOPPUU MAAILMASTA. Jos sitä ei hamstraa. Näkymätön mies toipuu edelleen kokemuksestaan. 

Siis ttu. Ihmiset on sekasi. Ne on nii sekasi. En mää pysty käsittää. Ttu mua ahdistaa täällä.

Tässä kohtaa voinkin todeta, että ONNEKSI menemme jouluna valmiiseen pöytään. Jopa minun mielenterveyteni olisi ollut koetuksella, jos olisimme joutuneet tekemään isompia ruokaostoksia. 

Illalla kävimme vielä tonttuilemassa Ruususen kummisedän luona. Von Pippelson oli antanut Ellen neidin joululahjoille viimeisen silauksen, pureskelemalla lahjanarut uuteen uskoon ja tekemällä paperiin valmiit alut. "On sitten helpompi avata", hän totesi minulle kun tiedustelin, mitä helvettiä paketeille oli tapahtunut. Noh, näillä mentiin. Ulkoilun yhteydessä näkymätön mies hivutti paketit salavihkaa autosta toiseen, eikä kummityttö huomannut mitään. Hän kun oli piiloutunut isäänsä taloyhtiön seinustaan nojaavan penkin alle, eikä ehtinyt tutkailemaan, mitä näkymätön mies sillä aikaa hääräili. Sisällä Ruususta odotti kummisedän itsensä taidokkaasti paketoimat lahjat. Kyllä monikossa. Yritä nyt näitä pitää kurissa. Ruususen osalta paketteja ei vielä tarvitse pahemmin piilotella, hän kun ei vielä ihan pysy kärryillä siitä, mikä niiden funktio on. Mutta kotiin hän ei olisi malttanut lähteä millään, sillä kylässä lelut ovat aina paljon mielenkiintoisempia kuin kotona. 

Joulun things to do -lista alkaa olla taputeltu. Vielä se madafaking joulusiivous. Siis tuumasta toimeen. Tämän päivän teema olkoonkin:

Kas näin heiluu moppi ja moppi heiluu näin. Kas näin heiluu moppi ja moppi heiluu näin.

Toivon, että edes osalla teistä joulupuuhastelut on jo puuhasteltu ja saatte jo löysätä pipoa. Ja jos jollakin hommat ovat yhtä pahasti tai pahemmin vaiheessa kuin täällä: sovitaanko, että viimeistään klo 20:00 tänään kaikki hommat on TSEK ja voidaan ottaa iisisti. Sovitaanhan? 

Tuskin maltan odottaa, että saan päästää Ruususen aamulla ensimmäisten pakettien kimppuun. Kaikesta saarnaus- ja valistustyöstäni huolimatta niitä nimittäin piisaa. No, menköön nyt tämän kerran. Onhan sentään rakkaani ensimmäinen joulu. Toivon, että onnistun luomaan siitä kiireettömän ja ikimuistoisen. "Miksi? Ei vauva kuitenkaan muista siitä mitään". Niin. Ehkä ei, mutta aikuisten tehtävä on muistaa ja kertoa siitä myöhemmin uudelleen ja uudelleen. Minä ainakin rakastin lapsena sitä, kun sain kuulla tarinoita ajoista, joista en muistanut itse mitään. Siitä, millainen minä olin. Mitä tein, mitä juttelin ja miten reagoin uusiin asioihin. Ja sitäpaitsi, täällä on pyritty aina elämään hetkessä, vaikka siitä ei aina myöhemmin mitään muistaisikaan. 

Näiden ajatusten myötä luukussa nro 23 joulukorttikuvista valikoitunut lempparikuvani, pienellä näkymätön mies approves -modauksella: 

Ihanaa, rauhallista, lahjarikasta (ja kaikille esikoisvaaveille sekä heidän perheilleen erityisen ikimuistoista) ensimmäistä joulua! <3

Suurella sydämellä toivottaa Heikkonen kakspistenollan poppoo <3