perhe

Aamuriiviö

Herättää koko perheen tinttaamalla sängyssään tasajalkaa, samalla äänekkäästi julistaen: "KELLO ON 6:30 JA MINÄ OLEN HERÄNNYT. MAITOA OTTAISIN NYT, KIITOS". Itkuhälytin alkaa olla melkoinen turhake. 

Pyörähtää aamutissiltä salamana ympäri ja lähtee uhkarohkeaan syöksyyn kohti lattiaa. Ja nauraa räkäisesti, kun äiti "sai just ja just kiinni ajoissa". Hän tökkii iskää silmiin tai nenään ja repii tukasta, että hänkin varmasti herää. 

Kiemurtelee yöpukua ja vaippaa riisuessa, minkä ennättää. Ja naureskelee samalla ilkikurisesti. 

Ei anna pestä hampaita, vaan lipaisee hammastahnat äkkiä harjan päästä ja laittaa sen jälkeen kielen hampaiden eteen. "Jos on aivan pakko, niin haluan tehdä sen itse. Ei tartte auttaa, kiitos vain". Ja kas näin, hän tunkee harjan suuhunsa väärinpäin. 

Ei todellakaan antaudu puettavaksi, vaan käännähtää salamana ympäri ja lähtee karkuun. Ja kiinni jäätyään järjestää sellaisen kohtauksen, ettei naapureillekaan jää epäselväksi, mitä hän pukeutumisesta ajattelee. 

Ei halua tissiä, mutta haluaa silti tissiä. Jos voi jumpata samaan aikaan. Ja ehkä vähän puraista. 

Nyppii karpalot apinaeväästä ja tiputtelee ne sitten hiljalleen lattialle kuvitellen, että kukaan ei huomaa. 

Räjäyttää 90% aamiaisestaan tuhannen kappaleiksi pitkin keittiötä. 

Konttaa kymmenen minuuttia aamiaisen päättymisestä keittiöön ja yrittää syödä tähteitä, roskia ja kissankarvoja rikkalapiosta. 

Suorittaa uhkarohkeita jumppaliikkeitä ja kävelyharjoitteita. 

Liikkuu niin salamana paikasta toiseen, että hetkien tallentaminen kameralle alkaa olla haasteellista.

Ei välitä leluistaan pätkän vertaa. Hän haluaa tutkia kissavessaa, repiä kengät kenkätelineestä, repiä kenkätelinettä, tonkia hoitolaukkua, pyykkikoppaa tai iskän lattialle unohtunutta reppua, läpsyttää televisota rasvaisilla sormilla, heitellä pleikkaohjaimet pitkin lattiaa, viskellä kirjat pitkin lattiaa, laittaa pleikkarin päälle, repiä modeemin johtoja, repiä kaikkia johtoja, heitellä kaukosäätimiä, kontata äitiä karkuun huoneesta toiseen ja työntää kaikkia mahdollisia tavaroita eteenpäin. 

Muistuttaa niitä Pikku Myyn sisaria siitä muumien jaksosta, missä muumipeikko rakentaa talon. Äiti on tämän tarinan muumipeikko. 

Aamuriiviö herää joka aamu viimeistään 7:30 ja nukahtaa ensimmäisille päiväunilleen viimeistään 11:00. Ennen nukahtamistaan hän on pistänyt koko asunnon hyrskynmyrskyn ja äiti on kaivanut vähintään 5 kiellettyä asiaa hänen suustaan. Hän saa äidin harkitsemaan leikkikehän hankkimista ja rukoilemaan, että "leikittäisiinkö ihan hetki näillä leluilla. Kato miten hienoja. Ai ei".

Aamuriiviö ymmärtää paljon erilaisia lauseita, kuten esimerkiksi: 

  • "tules pois sieltä nyt". 
  • "annas olla". 
  • "EI". 
  • "hei älä viitti, jooko". 
  • "nyt ihan oikeesti Ruusunen".
  • "jos sä et kohta rauhoitu, niin äiti/iskä pistää sut sitterii jäähylle". 
  • "ei tuu tämmösestä yhtään mitää hei".
  • "montako kertaa pitää pyytää, että et koskis siihen" 
  • "miks sää teet koko ajan kaikkea, mitä ei sais tehdä. Ihan ihme touhua nyt koko ajan hei". 
  • "miks kiusaat äitiä". 
  • "miks täytyy tehdä tommosia jekkuja vaan koko ajan. Miks oot tommonen kelmi? Eiks vois vaa leikkiä tässä näillä leluilla äidin kanssa". 

ja hän päättää ignoorata ne kaikki. Koska on paljon hauskempaa katsella vanhempien reaktioita, kun tekee jotakin kiellettyä tai liian uhkarohkeaa. Hänen suunsa leviää irvikissamaiseen virneeseen ja hän tekee kielletyn asian uudelleen. Ja sitten, kun hänet haetaan pois kielletyn asian luota, hän komentaa kovaan ääneen: "minua ei määräillä"

Mutta viipotettuaan koko aamun sata lasissa, pieni riiviö hiipuu. Hän rauhoittuu ja malttaa hetken leikkiä äidin kanssa leluillaan. Sitten kiipeää syliin ja kainosti nykii äidin paitaa. "Otettasko kuule tissit ja sitte unille", minä kysyn riiviöltä. Hän katsoo minua hetken totisena ja kuiskaa hiljaa: "tiffffffi". Ja siihen syliini, pieni aamuriiviö rauhoittuu. Silmät alkavat painua kiinni, kun joku ripottelee unihiekkaa silmiin. Nopeasti puetaan, siirretään pöpperöinen nyytti rattaisiin ja ulos. Ja sinne parvekkeelle, pieni aamuriiviö nukahtaa. Jätän oven raolleen ja huokaisen. Viimeinkin. Hetki rauhaa ja hiljaisuutta. Paikallaanoloa. 

Katselen hetken riiviön aikaansaamaa kaaosta ja marssin sitten keittiöön. Keitän uudet aamukahvit, koska edelliset löytyvät olohuoneen matolle levinneenä. Istahdan rauhassa alas ja nautiskelen kahvista Somettaen tai Emmerdalen uusintaa katsoen. Ja pikkuhiljaa herään tähän päivään. Hetken päästä jo naureskelen, miten niin pienessä ihmisessä voi riittää niin paljon energiaa. Mikä jekkuilija ja jäärääpää. Ei sekuntiakaan paikoillaan. Kaikki kielletty kiinnostaa ja tutut jutut on niin nähty jo. Kehen lie tullut, tää ikiliikkuja Ruusunen? 

Reilun tunnin kuluttua parvekkeelta kuuluu tunnustelevaa höpöttelyä. Kurkistan rattaisiin ja tapaan sieltä hymyilevän prinsessan. "No heräsikkö. Sää nukuitkin makeasti. Tais olla hyvät unet, vai mitä".

-Joo, oli kyllä. Mutta nyt äiti: taas mennään! Ja lujaa!

Älä sinä siinä komentele, kun minä seikkailen. Komenna vaan, niin komennan takaisin. Estä vaan, niin yritän uudelleen vieläkin innokkaammin. Ja kato, kato, kato äiti: hepskukkuuu, näin seistään ilman käsiä!". 

comments powered by Disqus