perhe

Äiti arkailee

Olen jahkaillut ja jahkaillut tämän asian kanssa jo pitkään. Prinsessa on jo reilun kuukauden känkkäillyt vaunukopassa hereillä ollessaan. Harmittaahan se, kun sieltä ei näe yhtikäs mitään. Koppa alkaa myös käydä kokonsa puolesta ahtaaksi ja on aurinkoisella ilmalla neiti Hikipään pahin painajainen. Vaikka hän on hyvin jäntevä vauva ja sen puolesta olisi varmasti ollut valmis siirtymään rattaisiin jo pitkään, olen arkaillut asian suhteen. Kokeilin ratasosaa useaan kertaan sisällä ja prinsessa näytti viihtyvän, mutta siltikään en uskaltanut. Hän näyttää niin pieneltä, onkohan kuitenkin vielä liian aikaista, mietin itsekseni ja kyselin mammakerhoissa mielipiteitä. "Ihan hyvin voit jo vaihtaa", monet sanoivat. Enpäs vaan silti vaihtanut, nössö kun olen. Tästä on siis jo liki kuukauden päivät. 

Päiväreissumme Raumalle sai minut vakuuttuneeksi, että ainoa este ratasosan vaihtamiselle on korvieni välissä. Katsokaas Runebergin tyttäret ovat kai jonkinlaisia sielunsisaruksia, sillä heidän kasvunsa ja VAIHEENSA tuntuvat etenevän lähes samanaikaisesti. Kuin kaksi marjaa. Nuppu ja Sari ovatkin kurvailleet ratasosan kanssa jo pidemmän aikaa, minun vielä pohdiskellessani ja jahkaillessani. Eipäsjuupaseipäsjuupas. Käydessämme pienellä vaunulenkillä Vanhassa Raumassa totesin itsekseni, että nyt on kyllä tämänkin äidin aika lopettaa arkailu. Eilen illalla menimme prinsessan kanssa laittamaan pyykkejä ulos ja päätin, että nyt riittää koppailut. Puruleluaan nitistellen neiti kesäheinä katseli rattaistaan äidin puuhastelua, eikä olisi voinut olla oloonsa tyytyväisempi. "VIIMEINKIN sä tajusit, senkin urpo", hän varmasti olisi todennut ääneen, jos osaisi puhua.

Tähän mennessä olen ollut vaunuihin enemmän kuin tyytyväinen, mutta tästä ratasosasta on todettava, että se on pienoinen pettymys. Jos vertaan sitä Sarin ja Nupun Britax Smile II:n, oma Britax Go tuntuu jokseenkin heppoisemmalta. Istuinosaa ei saa säädettyä yhtä alas kuin Smilessa, eikä aurinkosuoja tule yhtä näppärästi eteen. Vyökiinnitys on myös todella väljä, mikä korostuu etenkin siron Ruususen kanssa entisestään. Tosin, voihan olla, että tämä kaikki on vain omaa muutosvastarintaani tätä koko ratasasiaa kohtaan. Ennen oli kaikki paremmin. Heh. Ja varmasti mikä tahansa ratasosa tuntuu aluksi heppoiselta jämäkän ja kovan kopan jälkeen. Asia vaatii selvästi totuttelua allekirjoittaneelta. Voi tosiaan olla, että vika on vain käyttäjässä.

Tämä ratasasia ei ole ainoa juttu, minkä kanssa olen hieman painanut jarrua. Ruusunen on jo pitkään pyrkinyt istumaan esimerkiksi sylissä ja sitterissä. Tuetusti istuskelu ja seisominen ovat hänestä hauskinta ikinä. Jotenkin olen silti arkaillut tämänkin asian kanssa pitkään. Onko liian aikaista ja ei kai vain satu mitään? Tästäkin näkökulmasta tämän viikon mammakerhoilut sekä Raumalla että täällä kotoharjiksessa tulivat hyvään saumaan, kun pääsin näkemään, millä tavalla muut äidit käsittelevät suht samanikäisiä vauvoja. Totesinkin ääneen, että olen ollut ehkä liiankin arka, koska valmiuksia prinsessalla selvästi on. Terveisiä vain Riikalle: oli pakko kokeilla heti kotona hänen ja Eeliksen istumisleikkiä ja kuten arvata saattaa, prinsessa oli aivan pähkinöinä. Taitaa äiti vain seistä menestyksen tiellä! 

Niin. 5kk rajapyykki lähestyy uhkaavasti ja äiti täällä vain arkailee, vaikka toinen on jo valmis vaikka ja mihin. Tuntuu jotenkin vaikealta ymmärtää, että hän kasvaa ja kehittyy minusta riippumatta. Olen aivan riemuissani siitä, miten iso ja taitava tyttö hän jo on. Silti samaan aikaan koen haikeuden tunteita siitä, että aika menee aivan liian nopeasti. Hän ei ole enää minun pieni ja hauras vauvani. Hän on jo iso tyttö. Hän haluaa ajella isojen tyttöjen rattailla ja leikkiä isojen tyttöjen riehakkaita leikkejä. Ehkäpä äidin pitäisikin nyt lopettaa turha arkailu ja hypätä leikkiin mukaan! Ihme nössöilijä sä oot, Heikkonen.

comments powered by Disqus