ajatuksia

ÄITYLIEN OPETUKSET, osa 1: mun äiti

Isosisko: 
”Äiti, mikset sä koskaan huuda Janikalle”. 
Äiti: 
”Nokun ei sille tarvii huutaa, kun se tottelee aina”. 
Isosisko: 
”Nomut voisit sä silti huutaa sille, edes joskus”. 


Omaa äitiään oppii kuulemma todella arvostamaan sitten, kun tulee itse äidiksi. Toiset taas sanovat, että vasta sitten oppii katsomaan omaa äitiään kriittisillä silmälaseilla, kun alkaa kasvattaa omaa lastaan. Uskon että kummassakin toteamuksessa on perää. Olen kuluneiden kuukausien aikana kelannut muistoissani pitkälle menneisyyteen, pyrkien löytämään keskeisiä asioita äitiydessä, mitä haluaisin vaalia oman lapseni hoitamisessa ja kasvattamisessa. Niin hyvässä kuin pahassa. Sukumme koostuu etenkin äitini puolelta hyvin persoonallisista ja voimakastahtoisista naisista. Erityisesti jo edesmennyt isoisoäitini oli hyvin voimakas persoona. Olen kuullut lukuisia tarinoita tästä daamista ja olen ymmärtänyt, että tuo nainen tiesi oman paikkansa maailmassa, eikä pelännyt osoittaa muille omaansa. Pienessä kylmäkoskelaismökissä hän kasvatti käytännössä yksin suuren lapsikatraansa, sekä hoiti vielä lisäksi usein lapsenlapsiaan. Uskon, että sukumme sitkeys, rohkeus sekä musta huumori ovat verenperintöä juuri tältä rääväsuiselta naiselta, joka opetti, että nainen pärjää elämässä vallan hyvin itsekseen:

”Ei niistäkään muuhun o ku yöks alle ja päiväks kuivuu”, totesi isomummu kummitädilleni tämän kerrottua isosiskojen uusista poikaystäväkokelaista.

”Mitä se meidän Ulla paskalla tekee ku ei sillä maatakaan o”, tokaisi isomummu tyttärensä uudesta vävykokelaasta aikanaan. 

Jep, se oli Salon Aune se. Minulla ei koskaan ollut mahdollisuutta tavata isoisoäitiäni. Hän elääkin mielikuvissani vain näiden värikkäiden tarinoiden kautta. Uskon silti, että hänen elämänsä heijastuu sukumme naisissa tavalla tai toisella. Sen sijaan keskeisimmät roolimallit, oman äitini lisäksi, elämässäni ovat olleet molemmat isoäitini. Äidin äiti, aka Mummu, asuu nykyisin siellä jossakin, mutta siitä huolimatta hän kulkee kanssani edelleen päivittäin. Isän äiti, aka Mamma, on saavuttanut jo kunnioitettavan 85 vuoden iän. Innolla hän jo odottaa neljännen sukupolven ensimmäistä edustajaa saapuvaksi. Äiti, mummu ja mamma ovat kaikki persoonia isolla P:llä. Olisi sääli jättää heidän elämänviisautensa jakamatta. Siksipä haluan omistaa kolme postausta näiden äitylien opetuksille. Heissä on paljon muutakin, mutta esiin nostamani asiat ovat niitä, mitä haluan painottaa oman lapseni kasvattamisessa. 

Aloitettakoon siitä ilmeisimmästä: mun äidistä. 


”Meidän mukulat ei kulje tuolla kylillä kiviä potkimassa. Jos ei opiskella, ni sitten mennään töihin tai tehdään molempia”.

Kiitos äiti, että


Annoit luvan tulla viereen nukkumaan silloin, kun näin pahaa unta tai kun olin kovin kipeä. Otit aina syliin ja jaksoit kutitella selästä tai jalkapohjista. Sait minut tuntemaan, että minua rakastetaan. Että olen tärkeä ja minusta välitetään. 

Pidit tiukasti kiinni arjen rutiineista. Sen ansiosta opin säännöllisen ruoka- ja unirytmin ja kaipaan edelleen lauantaisaunaa.

Jaksoit lukea meille iltasadun joka ilta, kunnes yhtenä iltana kerroin sinulle, että ei enää tarvitse. Olin oppinut lukemaan itse.

Annoit katsoa telkkarista pikkukakkosta tai muita piirrettyjä, vaikka itse olisit mieluummin katsonut jotain ihan muuta. 

Kannustit liikkumaan jo pienestä pitäen. Rohkaisit kokeilemaan lajeja, joita inhosit itse: hiihto ja luistelu nyt mainitakseni. Emme mekään niistä tykänneet. ”Äiti, voidaaks mennä kotiin jo”. Kaikkea sai kokeilla, mutta ikinä et mihinkään pakottanut. 

Pidit huolen siitä, että joka päivä tarjolla oli lämmin kotiruoka. Vaikka välillä meni hermo ja uhkasit myrkyttää koko perheen arsenikilla. 

Et pakottanut pukeutumaan mekkoihin tai pitämään lettejä päässä, vaikka itse ehkä olisit halunnut. Et leiponut meistä väkisin äidin prinsessoja, kun huomasit, ettei meistä sellaisia ole tulossa. 

Olit kärsivällinen nirsoilumme suhteen. Tarjosit uusia ruokia ja makuja silti, vaikka emme koskaan niitä suostuneet syömään. Maistatit meillä ennakkoluulosi peittäen myös omia inhokkejasi, esimerkiksi kaurapuuroa. ”Äiti, onks tätä pakko syödä”? Et lannistunut ja pidit puoliamme tarhassa ja koulussa, kun ruoan kanssa tuli ongelmia. Koskaan ei ollut pakko syödä, mutta maistaa piti. 

Pidit huolen, että meiltä ei koskaan puuttunut mitään. Vaikka rahaa oli välillä niukasti, laitoit meidät aina itsesi edelle. 

Sait kaikki juhlapyhät ja synttäripäivät tuntumaan erityisiltä. Leivottiin yhdessä, vaikka tuli sotkua. Teit aina kakut ja tarjottavat itse ja annoit nuolla taikinakulhon. 

Olit aina valmis auttamaan muita, vaikka meissäkin oli varmasti työnsarkaa enemmän kuin tarpeeksi. Vähän väliä levitettiin siskonpeti meidän huoneen lattialle ja siellä me serkukset supistiin hiljaa keskenämme, vaikka olisi pitänyt nukkua. 

Suunnittelit lomasi aina niin, että meillä olisi kivaa tekemistä. Pakkasit aina pienen auton täyteen serkkuja tai meidän kavereita ja veit maalle katsomaan lehmiä, Särkänniemeen ja Ähtärin eläinpuistoon. 

Olit kärsivällinen hankalan luonteeni kanssa. Huomasit varhain, että olen määrätietoinen, mutta samalla äärimmäisen herkkä. Opit antamaan minulle tilaa tehdä virheet itse, koska huomasit minun oppivan niistä parhaiten. Kannustit ja tuit, mutta samalla muistutit jo varhain, että aina ei voi voittaa, eikä aina tarvitse olla paras. Huomasit myös varhain, että kahta täysin erilaista tytärtä ei voi kasvattaa täysin samalla tavalla. Se mikä toimi isosiskon kanssa, ei toiminutkaan minun kanssani. 

Opetit varhain, että raha ei kasva puussa ja sen eteen on tehtävä kovasti töitä. Mikään ei tule ilmaiseksi. Vaadit tekemään kotitöitä. ”Huomenna, kun mä tulen töistä kotiin, täällä on tiskit tiskattu ja imuri heiluu, onko selvä”.

Pidit aina sanasi, et koskaan antanut katteetomia lupauksia. Jos jouduit jostain syystä pettämään sanasi, perustelit aina syyt sen taustalla.

Opetit, ettei vinkumisella ja kitinällä saavuta mitään. "Hyvä käytös palkitaan aina. Ihmisiä ei nimitellä, tuijoteta tai kohdella töykeästi. Kohtele muita niin kuin haluaisit heidän kohtelevan sinua. Väkivalta on aina väärin. Toisen henkilökohtaista tilaa pitää kunnioittaa. Pidä puolesi, mutta älä kävele toisten yli".

Näytit minulle itsenäisen ja voimakkaan naisen mallin. Miten vaihdetaan lamppu itse tai katsotaan autosta öljyt. Kehuit minua aina ja sanoit kauniiksi. Pyrit parhaasi mukaan osoittamaan, ettei minussa ollut mitään vikaa, vaikka olin pienempi kuin kaikki muut, enkä koskaan kasvanut minkään valtakunnan käyrien mukaisesti. 

Meille sai tulla aina leikkimään, vaikka et aina olisi jaksanutkaan talon täydeltä ”vieraita mukuloita”. Kohtelit aina muiden lapsia kuin he olisivat omiasi. 

Opetit mitä on oikeudenmukaisuus ja toisten kunnioittaminen. Miten jokainen ihminen on tärkeä. Miten rehellisyydellä ja suoraselkäisyydellä pärjää pitkälle. Miten pyydetään ja annetaan anteeksi. Mikä on oikein ja mikä väärin. 

Olit tasapuolinen minulle ja siskolleni. AINA. Vaikka lapsena väitimme vähän väliä, että toinen saa aina enemmän, näin ei todellisuudessa ollut. Sinun kanssasi nallekarkit menivät AINA tasan. Toinen ei saanut senttiäkään enempää kuin toinen. 

Kannustit aina opiskelemaan ja käymään koulut kunnolla. Painotit, että käymme siellä itseämme, emme sinua tai isää varten. Kehuit hyvistä tuloksista ja kannustit kehittymään paremmaksi, mutta et koskaan vaatinut tiettyjä arvosanoja tai tuloksia. 

Asetit rajoja, mutta annoit samalla riittävästi vapautta olla nuori ja tyhmä. Annoit minun etsiä itseäni. Sain värjätä hiukset, meikata ja pukeutua mitä kummallisempiin vaateyhdistelmiin. Et koskaan nauranut minulle tai saanut minua tuntemaan itseäni idiootiksi. Olit sopivassa määrin auktoriteetti ja silti tietyllä tapaa joustava. Halusit aina tietää missä liikutaan ja kenen kanssa. Suutuit harvoin, vaikka näitä rajoja välillä koeteltiin. Et juuri koskaan korottanut ääntäsi, vaikka olisit ollut kuinka huolissasi tahansa. Jaksoit aina selittää syyt asettamiesi rajojen taustalla uudelleen ja uudelleen. Jätit silti aina neuvotteluvaraa ja annoit luottamuksen kasvaa. Opetit myös, että kaveria ei jätetä ja toisista täytyy aina pitää huolta. Meille sai aina tulla yöksi, jos ei omaan kotiin uskaltanut mennä tai piti päästä nukkumaan pää selväksi. 


En muista, milloin olisin viimeksi riidellyt äitini kanssa. Emme ole koskaan paiskoneet ovia tai pitäneet toisillemme mykkäkoulua. Hän on aina sanonut, että halusi vahvistaa minussa ja sisaressani niitä ominaisuuksia, jotka hän koki itsellään heikoiksi osa-alueiksi. Hän halusi meistä kasvavan vahvoja, oman arvonsa tuntevia naisia. Toisinaan olen ajatellut hänen onnistuneen tässä ehkä liiankin hyvin. En ole koskaan, edes teininä, kokenut tarvetta hävetä äitiäni. Hän on aina ollut tuki ja turva, jolle voi aina soittaa, vaikka keskellä yötä.

Omaa sukuaan ei voi valita, niiden kanssa on opittava elämään. Perheenjäsenten eritoten. Itse voin puhtaalla sydämellä kuitenkin sanoa, että olen saanut syntyessäni sen seitsemän oikein. Kiitos äiti, että saan toisinaan vieläkin olla sun pieni vauva. Olet pian saamassa ylennyksen. Ei riitä, että olet minulle maailman paras äiti. Sinusta on tulossa kovaa vauhtia maailman paras mummi.
comments powered by Disqus