ajatuksia

ÄITYLIEN OPETUKSET, osa 3: Mummu


Olen ajatellut sinua viime aikoina paljon. Pelon vallatessa mieleni ja epävarmuuden kalvaessa sisintä, olen kaivannut keittiönpöytäkeskustelujamme enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sinä osasit aina sanoa oikeat asiat ja olla niin järkevä. Et ole käynyt pitkiin aikoihin. Luulet kai, että olen edelleen vihainen siitä viime keväisestä. En minä ole. Ymmärrän, ettei sinulla ollut vaihtoehtoja. Tulisit vaan käymään, edes joskus. Meillä on kaikilla niin kova ikävä. Tänään haudallesi sytytetään taas monta kynttilää. Niin, minä tiedän kyllä, että käyt puhaltamassa ne sammuksiin heti, kun silmä välttää. Typerää palvoa kiviä, sinä sanoit aina. Sytytämme silti, kiusa se on pienikin kiusa. Tänään minä ostan Ilta Sanomat. Istun keittiön pöydän ääreen ja keitän kahvit. Luen lehden kannesta kanteen ja keskustelen sinun kanssasi päivän uusimmista. Täytän ristikon niin pitkälle kuin osaan. 

Muistatko, kuinka pelottelit aina minua ja siskoa, että jos purukumin nielaisee, niin kakka tulee pussissa ulos? Sinusta oli hauska pelotella lapsia hassuilla tarinoilla ja vääristetyllä totuudella. Kyllä me oikeasti tiedettiin, miten asiat ovat. Että ei siitä oikeasti kasva iso pää, vaikka söisi joka päivä makaronia. Ja että se on esikoulu mihin mennään, eikä esileikkikoulu. Sinä puhuit aina lapsille niin kuin vertaisellesi. Tiesit, että lapset ovat todellisuudessa hyvin fiksuja pikkuotuksia, eikä heille tarvitse lässyttää. Olit ikuinen lapsi itsekin, sillä et kai koskaan kasvanut oikeasti aikuiseksi. Sinulta opin, että ollakseen aikuinen ei tarvitse luopua lapsekkuudesta ja lapsenmielisyydestä. Sitä voi olla aikuinen ja silti tarvittaessa rakentaa majan, jos siltä tuntuu. Ei tarvitse luopua mielikuvituksesta ja leikeistä, että voi kasvaa isoksi.

Sinä opetit minulle, että ihmisen pitää käydä töissä ja kuulua liittoon. Ihan sama mitä töitä. Jos siitä maksetaan rahaa, sinne mennään. Ja liityt liittoon, heti. Työt tehdään aina niin hyvin kuin osataan. Sairaslomalle ei jäädä, jos ei oikeasti olla kipeitä. Jos ei osata, niin opetellaan. Sinä olit todellinen työihminen ja pidit huolen siitä, että yksikään yhdeksästä lapsenlapsestasi ei potkinut turhanpanttina kiviä kylillä tai nojaillut Osuuspankin seinää vasten, että vois sanoo, et nyt o rahaa selän takana.

Sinä opetit minulle, että elämässä pärjää kahdella sanalla: kiitos ja anteeksi. Että sillä ei ole todellisuudessa mitään valtakunnan merkitystä, mikä ihmisen sukupuoli on tai kenestä se tykkää: tytöistä vai pojista. Mitä se tekee työkseen tai kuinka paljon tai vähän sillä on rahaa. Onko se terve vai sairas, tyhmä tai viisas. Kaunis vai ruma. Lihava tai laiha. Sinä kohtasit ihmiset aina ennakkoluulottomasti, sellaisina kuin he ovat. Me ollaan kaikki yhtä arvokkaita ja tärkeitä. Et välittänyt siitä, mitä mieltä joku muu heistä oli tai mitä heistä kylillä puhuttiin. Sinä halusit aina muodostaa omat käsityksesi ja toimia niiden pohjalta. Opetit, että toisen kunnioitus täytyy ansaita. Se ei tule kenellekään syntymälahjana, ikääntymisen mukana tai pelkän statuksen perusteella. Ihmisen pitää olla reilu, rehellinen ja oikeudenmukainen. Omista oikeuksista pidetään kiinni. Auktoriteetteja kunnioitetaan, mutta epäoikeidenmukaisuutta, huonoja käytöstapoja tai huonoa kohtelua ei kenenkään tarvitse sietää.

Olit loputtoman kiinnostunut tieteestä ja tutkimuksista. Erityisesti ihmiskeho ja ravitsemus kiinnostivat sinua. Yksikään uusi tutkimus ei tullut julkaistuksi tai uutisoiduksi ilman, ettetkö olisi heti soittanut kaikkia sukulaisia läpi ja jakanut lukemaasi tai kuulemaasi uutta tietoa muille. Rakastit väitellä ja kiistellä politiikasta, terveys- ja ruokatrendeistä sekä päivän polttavista puheenaiheista. No moro, mää katoin tänään kuule A-studioo ja siellä sanottiin, että on ihan OOKOO syödä kunnon voita ja juoda punasta maitoo. NI. Sinä opetit minutkin suhtautumaan avoimesti uusiin tutkimuksiin ja tieteeseen. Sait minut kiinnostumaan ravitsemuksesta ja ruoasta uudella tavalla. Ja siltikin, arvostit herkutteluja ja hyvää ruokaa. Juhlissa sinusta sai aina kaverin santsikierrokselle, eikä yksikään ruokalaji jäänyt sinulta kokeilematta. Et ollut kummoinen kokki, mutta rakastit kokeilla kaikenlaisia reseptejä. Älä pelkää, ei niitä kirjasia ja vihkosia sekä lehtileikkeitä hävitetty. Minä otin ne talteen.

Sanoit aina, että rumat ne vaatteilla koreilee. Opetit, että vähemmälläkin tulee toimeen ja sitten vasta ostetaan uutta, kun vanha on kulutettu loppuun. Afrikan lapset olis kuule tyytyväisiä tostakin vähästä, jaksoit aina muistuttaa, jos joku lapsenlapsistasi valitti muka kurjaa ja epäreilua elämäänsä tai haukkui kouluruokaa pahaksi. Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Monella on asiat paljon huonommin. Jos haluat jotain, sen eteen pitää tehdä töitä. Mikään ei tule ilmaiseksi.

Opetit minulle, että itselleen pitää osata nauraa. Ei elämää pidä ottaa niin vakavasti. Jos sitä nyt vahingossa lähtee yöhousissa ja risasissa Ainoissa kauppaan ja huomaa sen vasta kaupan pihassa, niin entä sitte. Ei se oo aina niin justiinsa. Jos unohtaa äitienpäivänä ottaa valmiin pakastekakun sulamaan niin sen voi yhtä hyvin sulattaa mikrossa sitten, kun vieraat saapuu. Jos kaupan hiusväri lupaa sulle kauniin punasävyisen tukan ja lopputulos onkin paloauton punainen, niin sitten sulla on punainen tukka. Jos leipoo kakun, eikä siitä tuu sellanen ku kuvassa, niin ei se nii haittaa. Jos maku on hyvä, ni mitä sen on sit nii kauheesti väliä. Ei kaikki asiat aina mene niin kuin ois suunniteltu. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Sinä kasvatit aina kaikkien lapsia. Omien lastesi lisäksi sinulla oli päivittäin naapuruston muita lapsia nurkissa hyörimässä. Kutsuit heitä ottopojiksesi ja ojensit heitä aivan samalla tavalla kuin omiasi. Kahvipakettia vastaan he saivat tulla ovesta sisään milloin tahansa. Sama päti meidän kanssa. Aina sai tulla kavereiden kanssa mummulle kaffeelle. Jaksoit olla loputtoman kiinnostunut meidän muka dramaattisista elämänkuvioista. Et koskaan nauranut tai vähätellyt. Jos joku asia oli minulle maailmanloppu, se oli sitä sinullekin. Ei ollut sellaista aihetta, mistä sinun kanssasi ei olisi voinut jutella. Ja joskus oltiin ihan vain hiljaakin. Osasit asettua toisen asemaan ja jaksoit aina kuunnella, vaikka sinulla olisi ollut omiakin murheita. Annoit neuvoja ja kerroit mielipiteesi silloinkin, kun sitä ei kysytty. Sinä otit kaikkien tyttö- ja poikaystävät omiksesi, osaksi perhettä. Muistit kaikkien nimet ja olit eronkin tullessa silti kiinnostunut siitä, mitä kenenkin eksille kuului. Kerran osa perhettä, aina osa perhettä. Sinä opetit minulle, että läheisistä pidetään huolta. Etenkin silloin, kun elämä potkii päähän.

Sinä et koskaan luonut menestyspaineita kenellekään meistä. Sinulle riitti, että koulussa käytiin ja oli jonkinlaisia suunnitelmia tai haaveita elämälle. Et pistänyt ketään paremmuusjärjestykseen koulumenestyksen perusteella. Sinä opetit minulle, että älykkyyttä on myös tunneäly ja kyky asettua toisen asemaan. Että viisas on se, joka antaa omastaan toiselle ja auttaa heikompaa. Jos joku vähän kännissä rellesti ja tappeli, sinä kyllä ojensit, mutta jaksoit aina uskoa, että kyllä elämä kantaa ja opettaa. Uskoit aina, että virheistä oppii ennemmin tai myöhemmin. Jos ei muuten, niin kantapään kautta. Jos pyytää anteeksi, niin saa anteeksi ja sitten menneet on menneitä. Lohdutit aina, että meille jokaiselle löytyy oma paikka. Tavalla tai toisella. Kaikista ei voi, eikä tarvitse tulla aivokirurgeja tai hävittäjälentäjiä. Ja se on ihan ok.

Viimeisinä aikoinasi opetit minulle, että kuolemaa ei tarvitse pelätä. Sanoit, että sen tietää sitten, kun elämä alkaa olla valmis. Että milloin alkaa olla aika. Piilotit pelkosi muilta, paljastaen sisimmät ajatuksesi vain harvoin. Ja juuri se teki sinusta niin mielenkiintoisen. Sinä opetit minulle, että naisen sydän kätkee sisäänsä mittaamattoman määrän salaisuuksia. Osan niistä saatoit toisinaan paljastaa, mutta suurimmat salaisuudet veit mukanasi. Niin paljon jäi kysymyksiä vaille vastauksia, niin paljon olisin vielä halunnut tietää.

Tänään tulee kuluneeksi jo kolme vuotta siitä, kun sinä lähdit. Itsenäisyyspäivänä. Pidit huolen siitä, että kukaan ei olisi surullinen. Lippu korkealla, viimeiseen asti. Kirjoitin silloin sairaanhoitajien viestivihkoon, että sinä lähdit sinne jonnekin. Ettei heidän enää ei tarvitse tulla. Sinulla ei ollut enää kipua, ei tuskaa. Välillä minusta kuitenkin tuntuu siltä, että et sinä lähtenytkään. Olit niin paljon, että edes kuolema ei onnistunut viemään sinua kokonaan mennessään. Se tietty pilke sinun silmäkulmassasi, se ei sammu koskaan. Näen sen, kun katson itseäni peilistä. Kun äiti hymyilee tai kun Paukku kuiskaa juhlissa, että mennään röökille. Kun pieni Niilo voittaa minut Monopolyssa tai Kikka kertoo Tellun pesismenestyksestä. Siellä se on, ihan meissä jokaisessa. Ja unissani, siellä minä näin sinut usein. En koskaan sairauden uuvuttamana, vaan yhtä iloisena ja elinvoimaisena kuin silloin ennen. Kunnes lakkasit käymästä. Sinä opetit minulle, että rehellisyys maan perii. Ole aina rehellinen, vaikka toinen kuinka suuttuisi totuuden kuulemisesta. Älä valehtele, älä anna vääriä lupauksia. Sinä olit raadollisen rehellinen. Sinä pidit lupauksesi aina. Silloinkin, kun kävit viime keväänä. Yritit kertoa minulle, että minun on luovuttava, vaikka se on vaikeaa. En uskonut sinua. Haukuin valehtelijaksi. Sinä olet kuollut, et sinä voi tietää, kuinka tässä käy. Suutuin ja uhosin kaikille läheisille, että mikäli toteutat uhkauksesi, sinulla ole minun uniini enää mitään asiaa. Et tullut enää, mutta tulit hakemaan hänet aivan niin kuin unessani lupasit. Silloin en ymmärtänyt miksi. Olin vihainen ja surusta sairas. Oliko sinulla niin tylsää siellä toisella puolella, että piti ihan minun sydämeni särkeä. Miten sinä saatoit. Nyt ymmärrän kuitenkin. En enää ole vihainen. Tiedän, että sinulla ei ollut vaihtoehtoja. Sillä se on sinun työtäsi nyt. Tulla meitä vastaan, sitten kun sen aika on. Ja vaikka hänen aikansa tuli ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan, sinä tulit vastaan. Nyt sinä opetat hänelle, miten enkeleinä ollaan. Enkä minä pientä tyttöäni kenenkään muun matkaan olisi antanutkaan. Sinua parempaa seuralaista hän ei omalle matkalleen olisi voinut saada. Pidä sinä hänestä huolta vielä toistaiseksi. Tulette minua vastaan sitten jonakin päivänä. Sinä ja Varpu.

Ennen vilkuilin tähtitaivaalle, löytääkseni Otavan. Kolme vuotta sitten, aloin etsiä sieltä sinua. Lämpimiä ajatuksia mummu, siellä jossakin. 

Tulethan taas käymään jonakin yönä, tulethan?




comments powered by Disqus