arki

Ananas ja kookos

Tiistaina ajeltiin jälleen mammatreffeille. Tällä kertaa brunssipöytää rakennettiin Sarin ja Nupun luona, iki-ihanassa vanhassa Raumassa. En koskaan lakkaa ihastelemasta heidän kotiaan. Vanha lautalattia ja olohuoneen hirsiseinä. AHHHHHHH. Sen kauneuden äärellä pitää olla hetki ihan hiljaa. 

Jälleen aika hujahti kuin siivillä, kun herkuteltiin, höpöteltiin ja paimennettiin kuka kenenkin vauvaa. Ensimmäisillä treffeillämme oli seesteistä tissittelyä ja kiireetöntä kahvittelua. Nyt näiden seitsemän kanssa alkaa tulla jo kiire. Kahvikupit ja brunssilautaset sekoittuvat, kun kesken pitää hakea oma tai kaverin vauva pois pahanteosta. Mutta hyvää ruoka on, ei sillä sitten niin väliä, kenen lautaselta se tulee syötyä.

On ihana huomata, miten lastemme temperamentti- sekä persoonallisuuserot alkavat erottua yhä selkeämmin. Siinä, missä toinen tarkkailee rauhallisena leluröykkiön keskellä, toinen kiipeää koiraporttia pitkin päästäkseen toisella puolella olevaan karvakamuun käsiksi. Yksi konttaa ja toinen ryömii, mutta määränpää on sama: viherkasvia on päästävä maistamaan. "Ai ei saa syödä tätä? Jos maistan silti". Ja kun silmä välttää hetkeksi, noustaan pöytää vasten ja tavoitellaan äitien puhelimia tai kahvikuppia. Ja molemmat kädet irrotettuaan kaatuva pötkö kaapataan juuri ennen kopsahdusta kiinni. Mutta sillä aikaa toinen on jo ryöminyt kukkapurkin kimppuun ja levitellyt mullat kaverin päälle. "Miettikää, millasta tää on sit ku nää puhuu ja oikeesti liikkuu vielä enemmän. Mein tarvii varmaan siirtää treffit johonki puistoon ja vaa päästää nää irti toivoen parasta". 

Vertaistuen merkitys korostuu porukassamme ehkä siitäkin syystä niin voimakkaasti, koska jokaiselle vauva on esikoinen. Tai noh, Ruusunen kantaa wnbesikoisen viittaa, mutta tiedätte kyllä mitä tarkoitan. Kaikki tapahtuu tässä porukassa ensimmäistä kertaa, ihan jokaiselle meistä. Vauvat ovat lähes samanikäisiä, joten samoja vaiheitakin eletään suht samaan aikaan. Ei ole tyhmiä kysymyksiä tai odotahan vain -lauseita. Ei aikaisempaa vertailupohjaa tai tietoa siitä, mitä seuraavaksi on tulossa. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Yhdessä tuskastellaan unettomia öitä. Jaetaan vinkkejä ja pohditaan yhdessä ratkaisuja. Tuetaan toisen päätöstä lopettaa imetys, yösyöttö tai perhepetinukkuminen ja tsempataan vaikeiden päätösten äärellä. Tsekataan picohaalareita kirpparilta ja mietitään, paljonko kannattaa tarjota. Ja kun toisen vauva nukahtaa äidin syliin aivan kuin vastasyntynyt, sen äärelle herkistytään yhdessä. Minne meidän vauvat karkaa?

Ja mikä ihaninta, nämä pienet rakkaat alkavat yhä enimmissä määrin kiinnostua toisistaan. Näitä varovaisia ja vähän vähemmän varovaisia tunnusteluja on ihana päästä seuraamaan vierestä. Aitiopaikalta. 

Ollaan onnellisia, jookos?
Niin kuin ananas ja kookos.
Ollaan rypäle ja rusina,
saadaan kevätkääryleitä tusina.
Olet minulle uskomattoman tärkeä,
en koskaan aio sun sydäntäsi särkeä!
 

Voi Runebergit ja kumppanit, mu sydämeni pakahtuu rakkaudesta aina, ku mä nään teidät <3. 

PS. Blogi juhlii tänään 1v synttäreitä! Sen kunniaksi arvon Facebookissa aikaisemmin järkkäämäni arvonnan voittajan myöhemmin illalla!