arki

ARKIHAASTE


Sain tuossa muutamia päiviä sitten Facebookissa arkihaasteen. Neljän päivän ajan piti julkaista arkinen kuva, missä ei kuulemma saanut näkyä ihmisiä tai rakennuksia (?!). No, enhän minä niitä ohjeita lukenut, joten vituiks reisille meni ensimmäinen kuva. Johtuen siunatustani tilastani, näihin neljään päivään on todellakin mahtunut erilaisia arjen HAASTEITA. Tässä niistä muutama: 


ARJEN HAASTE NRO1: vauvanhäätölenkkeily on vaarallista. 

Lenkkeily on hyvin vaarallista. Erityisesti talvella ja viimeisillään raskaana. Minulta on yritetty viimeisten viikkojen aikana evätä oikeutta tähän hengenvaaralliseen liikuntamuotoon useita kertoja. Olen kuitenkin uhmakkaana rikkonut tätä kieltoa ja lähtenyt vauvanhäätötoimenpiteisiin. Usein näkymätön mies on lähtenyt henkivartijaksi, sillä ilmeisesti vaara saattaa vaania missä tahansa. Mutta mikäli pleikka on ollut kiinnostavampi, olen uhmannut kieltoa ja salaa pukenut vaatteet päälle ja yrittänyt nopeasti livahtaa ovesta. Kertaakaan en ole onnistunut vielä lähtemään ilman, että olisin saanut muutaman ohjeen astuessani ulos: 


"Et sitten mee mihinkä pitkälle".

"Siel on liukasta". 
"Onks sul neuvolakortti mukana"? 

Yhtenä päivänä sisko sattui tulemaan sopivasti Harjavaltaan ja totesin miehelle, että menemme kävelylle. 


"Mihin te meette"?!
"No kävelylle". 

"No juu juu, mutta MINNE"?
"NO IHAN KUULE TUOHON KESKUSTAAN MENNÄÄN, ETTÄ VARMASTI KAIKKI IHMISET NÄKEE MEIDÄT JOKAISESTA ILMANSUUNNASTA". 

Kuten totesin, lenkkeily on hyvin vaarallista. Lenkin aikana sisko huusi minulle kuin lonkkavaivaiselle Rollevainaa-koiralleen aikoinaan: "varovasti nyt saatana" ja "mää ainaki kerron miehelle, että sää meinasit kaatua ei yksi, ei kaksi vaan KOLME KERTAA". Hän myös ehdotti, että vaihdettaisiin kenkiä, koska hänellä on sellaiset mummonastat kengissä. Ei vaihdettu. No ehkä MUUTAMAN KERRAN vähän LIUKASTUIN, mutta tilanne oli KOKO AJAN HALLINNASSA. Kävimme myös mammalla kylässä ja oli kyllä erittäin hyvä jättää mainitsematta, että olimme käyneet kävelyllä.  

"Älä nyt vaan enää kävele missään tuolla ku siel on liukasta". 
"JUUU en". 

(Pekkapokkana rouva 85vee kuitenkin itse kertoi, miten oli juuri PYÖRÄILLYT pitkin kyliä, vaikka hänelle on jo aikapäiviä sitten hankittu sellainen seniorimenopeli. Niin, että kenellä täällä oli valmiiksi operoitu lonkka, puolitoimivat keuhkot ja YKSI MUNUAINEN!!!!!! Ja se kuriton ilme, mikä hänen silmiinsä syttyi, kun siskon kanssa toruttiin ja kiellettiin pyöräily liukkailla keleillä. Eipä tarvitse ihmetellä, mistä tämä jääräpäisyys periytyy.)

Tosiaan, jos joku teistä ei ole vielä tietoinen, Harjavallassa on tällä hetkellä liukasta. Näkymättömän miehen, siskon ja mamman lisäksi myös muutama ohikulkija on kokenut tarpeelliseksi kertoa minulle tästä sääilmiöstä. Naapurin vaarin mielestä en olisi saanut roskia viedä, koska on liukasta. Ilmeisesti he pelkäävät, että raskauden lisäksi minusta on myös tullut sokea ja itsetuhoinen. Vaikka verisuoni päässäni kiristyy joka kerta, kun joku näistä kullannupuista minua ojentaa, samaan aikaan sydämeni täyttyy lämmöllä. Eivät he minua kiusallaan komenna, ovat vain rassukat huolissaan, että jotain sattuu. Toistaiseksi sekä minä että vauva olemme kuitenkin säilyneet yhtenä kappaleena, vaikka salaa toivoinkin, että lenkkeily olisi tuottanut tulosta ja saanut synnytyksen käynnistymään. Ja vitut. 

ARJEN HAASTE NRO 2: Ratchet and Clank on saatanasta

Näkymätön mies hoitaa meillä pleikkarin ylikuumentamisen hyvin tehokkaasti. Toisinaan minulla on kuitenkin harvinainen tsäänssi päästä kokeilemaan ja silloin saan aikani kulumaan ihan ikioman Ratchet and Clank pelin seurassa. Kyseessähän on siis noin 10v suunniteltu lasten peli, mutta minun pleikanpeluuhistoriallani (joka on hyvin lyhyt) se tarjoaa todellakin riittävästi haasteita. Ilmeisesti jonku täällä pitäisi kuitenkin kohta hoitaa vauvaa, siksi olen yrittänyt päästä tätä perkeleen peliä läpi ennen vauvan syntymää. No, kävi ilmi tässä yhtenä päivänä, että loppuraskaus ja pleikkapelit eivät sovi samaan lauseeseen. Hakattuani noin kolme tuntia pelin viimeistä vastusta tuloksetta ja käytettyäni kaikki osaamani kirosanat puhki, tulin siihen tulokseen, että olkoon perkele. 

ARJEN HAASTE NRO 3: Vauva haluaa 

En tiedä uskallanko kirjoittaa tästä tänne, koska tästä aiheesta oli eilen hirvittävä shitstorm käynnissä eräässä FBryhmässä. Uutisvirrassani on pyörinyt muutamina päivinä kuvaketjuja, missä vauva on mukahalunnut herkutella milloin mitäkin. Omasta mielestäni juttu oli ihan hauska, joskin toki vitsi alkoi hiukan jo vanheta muutaman päivän päästä. Itselläni on kuitenkin taito skipata sellaisia aihekokonaisuuksia FBn uutisvirrasta, mitkä eivät itseäni niin kiinnosta. Ärsytyskynnys on toki kaikilla erilainen ja tästä vauva haluaa -vitsistä jotkut nyt sitten niin mielensä pahoittivat. Ja sitten ne, jotka pitivät vitsiä hauskana niin mielensä pahoittivat, kun toiset niin mielensä pahoittivat. Aina ei huumorintajut ja persoonallisuuserot kohtaa. "Sandincous pimpious" ja niin poispäin. NO, tästä huolimatta käytän tätä vitunärsyttävää en se minä ollut, mutta kun vauva halusi -lausetta tässä asiayhteydessä. Olen nimittäin onnistunut loppuraskauden aikana kehittämään itselleni kunnon sokerikierteen. On hyvä syyttää vauvaa, koska enhän minä muuten. Hehhe, enpä tosiaan. Lähipäivinä sokerihimo on ollut erittäin kova. Yhtenä päivänä mies lähti kahville ja lupasi käydä samalla reissulla kaupassa.

Mies: "Mitä sä haluat syödä tänään".

Minä: "Jätskiä, kermavaahtoa, kinuskikastiketta ja keksejä. Mieluiten samanaikaisesti". 
Mies: *tuijottaa hetken silmät pyöreänä* "......justjust".

Mitäs kysyi. Sitäpaitti, en se minä ole, vaan VAUVA HALUAA.

Sitten pysättiin siskon lenkin aikana Ärrälle, kun piti hälle syöpäkääryleitä saada. No, vauva halusi tarjoussuklaata. Minä söin kaksi, sisko yhden. Toissapäivänä kokeilin kunnon sokeriövereitä ja vedin kaikkia herkkuja samanaikaisesti. Still NO baby. Eilen teki mieli makeaa: söin turkkilaista jugua mustikoiden kanssa. Terveisiä lapselleni sinne vatsaan: jos ei kerran tulla pihalle, niin sitten ei saa mitään hyvääkään. NI. 


ARJEN HAASTE NRO 4: Anopin muutto 

Olen muuttanut elämäni aikana, erityisesti lähivuosien aikana, useita kertoja. Sisko on usein ollut mukana näissä puuhissa ja olemmekin naureskelleet, että pitäisi laittaa muuttofirma pystyyn, kun olemme siinä nykyään niin eteviä. Miten tämä liittyy anoppiin? No, hänet siirrettiin eilen uuteen lokaatioon ja minulle tuotti ihan lieviä haasteita olla osallistumatta aktiivisesti. Etenkin, kun eräs nimeltä mainitsematon mieshenkilö yritti evätä minulta ensin oikeutta lähteä mukaan ollenkaan. Lähdin silti, hulluksihan kotona olisin tullut. Hänen mielestään en olisi saanut koskea mihinkään, enkä varsinkaan herranjestas KANTAA MITÄÄN. Hetken kuuntelin tätä miesten komentelua, kunnes kilarimuija pääsi semisti irti. 


"On se nyt saatana, että kaupasta saa kyllä kantaa raskaan kauppakassin kotiin, mutta yhtä sohvatyynyä ei kyllä voi edes koskea". 

Saatoin ehkä myös naurahtaa, että 


"On se jännä, että aina te miehet ootte toppuuttelemassa ja komentelemassa mua, kun te nyt ette tästä raskaana olemisesta edes ymmärrä tuon taivaallista". 

Tämän jälkeen sain erittäin vastuullisia tehtäviä. Sain kantaa sohvatyynyt, yhden lampun, muutaman kevyen muovipussin sekä kissan kantokoppineen. Aina kannattaa antaa palautetta! 

Mutta hei, kuitenkin kermana kakun päällä: 



"Kato nyt mihin sää astut ku TÄÄLLÄ ON LIUKASTA". 

Siinä. Neljä päivää arkiHAASTEITA kerrakseen. Ja edelleen yhtenä kappaleena, kuinkas muutenkaan. Eilen saunassa totesin miehelle, että ensimmäistä kertaa alkaa tuntua olo hiukan isolta ja tukalalta. Noh, enää IHAN MAKSIMISSAAN PARI VIIKKOA, sitten viimeistään tapahtuu JOTAIN. Toivottavasti. Ja mitäs mieltä vauva itse on tästä kaikesta huseeraamisesta? Hän rauhoittuu heti, kun lähden liikkeelle. Jos pysähdyn sohvan nurkkaan, alkaa hirvittävä hulabaloo ja kylkiluut ovat koetuksella. Hän viihtyy liikkeessä, joten läheistemme kohoilevista verenpaineista huolimatta liikkeessä me pysymme niin kauan kuin olotila sallii. Muahahahhahahaha. Nyt tekisi mieli lähteä ulos, mutta hei:


ONKOHAN SIELLÄ LIUKASTA? 
comments powered by Disqus