vauva

Armottomat yöt

Mä tässä just tulin suihkusta ja kirosin, että onpa huonoa meikinpoistoainetta ku ei lähteny kaikki. Kunnes tajusin hetken hinkattuani, että ne onkin vaa mun tummat silmänaluset eikä ripsivärijäämää. #mombielife4ever 

Tapahtui eilen illalla, sen jälkeen, kun olin juuri saanut Ruususen nukkumaan. 20-00 välissä hän heräsi kahdesti. Menin suosiolla 00 vierassänkyyn ja otin hänet viereeni nukkumaan. 03.30 heräsin siihen, että hän kiipeili minua pitkin. Otin syliin ja pomputtelin vähän aikaa, hän tuntui rauhoittuvan ja nukahtavan. Laskin takaisin viereen ja tassutin toisella kädellä. Juuri, kun olin nukahtamassa, hän säpsähti hereille ja kääntyi lähteäkseen konttamaan. Käänsin takaisin kyljelleen. Kuiskasin: "nyt on yö ja yöllä nukutaan. Hyvää yötä". "Buuuuuuuuuuuuulllllllsssssshit", hän vastasi minulle ja kääntyi jälleen. Otin syliin, pomputtelin. Välillä hän lähti hakemaan unta, kunnes muisti, että höpöttely ja riekkuminen on hauskempaa. 04.30 hän alkoi jo olla itsekin väsynyt omaan spedeilyynsä. Riemun kiljahtelut ja jumppaaminen vaihtuivat nälkään ja kiukkuun. "Mämmämmämmämmäääääääääääääääääää ää ä äääää", hän huusi korvaani ja vaati saada maitoa. 05 syötiin ja NUKUTTIIN, huimat 40minuuttia. Syötiin taas. Ja 08 hän repi minua hiuksista ja silmään tökkien ilmoitti, että ei aio nukkua enää sekuntiakaan.

Äidin unisaldo viime yön jälkeen: rapiat 3h katkeamatonta unta, +/- 2h koiran unta. Ja mikä parasta, aamukahvi jäi juomatta, koska maito oli loppu. Silmät ristissä allekirjoittanut lähti heittämään Herr Heikkosta linja-autoasemalle. Siinä pappan kanssa kahvia juodessa kiusaus hypätä hänen seurakseen bussiin ja ottaa äkkilähtö Thaimaan lämpöön meinasi muuttua houkuttelevasta ajatuksesta suoritukseksi. Tällä kertaa kuitenkin vain yksi Heikkonen suuntasi nokan kohti HelsinkiVantaata ja Thaikkuja. Tullessani kotiin, olohuoneesta kuului *läpsläpsläps* "ääääääääiiitttttttttthhhhhhi", pienen nelivedon kontatessa tuhatta ja sataa minua vastaan, korvasta korvaan leveästi hymyillen. Yhtäkkiä en halunnutkaan olla missään muualla. 

Mutta "nää yöt ei anna armoo". Jo reippaan kuukauden on ollut vain huonoja tai hyvin huonoja öitä. Huonona yönä Ruusunen herää tiheästi tarkistamaan, että häntä ei ole hylätty, mutta nukahtaa helposti ja nopeasti takaisin. Hyvin huonona yönä hän nukkuu ensimmäisen unipätkänsä hyvin, kunnes herää keskellä yötä höpöttelemään/naureskelemaan/jumppaamaan ja saattaa olla helposti kaksikin tuntia hereillä, ennen kuin alkaa väsymyskiukuttelemaan tai nälkä iskee. Ja turha kuvitella, että hän haluaisi olla hereillä yksinään. Mikäli jätän hänet omaan sänkyyn jumppaamaan tai yritän nukkua edes vieressä, hän alkaa känkkäämään. "HALOOOOOOOOOOOOO Prinsessa Ruususen yöesitys alkaa. YLEISÖÄ, minä vaadin yleisöä paikalle heti". Vain syliin hän rauhoittuu. Olen pitänyt kiinni siitä, että maitobaari pysyy suljettuna 00-05 välisenä aikana. Tämä on sujunut hyvin, koska neiti ei edes pyydä ruokaa ennen kello viittä. Ongelma tuntuu olevan enemmänkin siinä, että hän ei saa syvästä unesta millään kiinni. Kevyeen uneen hän nukahtaa välittömästi pienen pomputtelun ja sylittelyn jälkeen, mutta muutaman minuutin kuluttua sänkyyn laskemisesta hän säpsähtää hereille ja palaamme takaisin lähtöruutuun. Ja sitten, kun hän nukahtaa, olen itse vironnut jo niin hereille, että kestää tovi saada unen päästä uudelleen kiinni. 

Liikkumisen ihmeet+hampaat+nuha+yskä+läheisyyden kaipuu ja muu maailman tuska lisättynä äidin iltaisiin nukahtamisvaikeuksiin ovat saatanallinen yhdistelmä. Kuluneisiin viikkoihin sisältyy aina 1-2 yötä, milloin olen saanut nukkua yhtäjakoisesti 5-6h katkeamatonta unta. Kaikki muu on yhtä sekalaista silppua ja koiran unta. Jos jumppapallolla pomputtelusta järjestetään maailmanmestaruuskilpailut lähiaikoina, olisin takuuvarma ykkönen. Niin jumalattoman monta tuntia olen pallon päällä viimeaikoina viettänyt. Olen alkanut ymmärtää unettomuudesta kärsiviä ihan uudella tavalla. Miten paljon se ärsyttääkään, kun joku toteaa: "nuku silloin, kun vauvakin nukkuu" tai "mene illalla aikaisemmin nukkumaan". Sitten, kun väsymys ja unettomuus on mennyt tiettyyn pisteeseen, asia ei ole enää niin yksinkertainen.

Koen riittämättömyyden tunteita, koska olen niin väsynyt, että en jaksa mitään ylimääräistä. Pinna on jatkuvasti kireällä ja hermot palavat alta aikayksikön, jos asiat eivät suju oletetulla tavalla. En ole jaksanut soittaa ystäville ja kysellä kuulumisia tai nähdä ketään. En pysty keskittymään mihinkään pitkäjänteisesti. Huomaan turhautuvani helposti keksusteluihin ja esimerkiksi lukemiseen, koska en pysty keskittymään riittävästi. Välillä yksinkertaisten ohjeiden tai lauseiden ymmärtäminenkin tuottaa vaikeuksia. Välillä puhun ihan mitä sattuu. En muista mitään, ellei se lue jossain ylhäällä tai ellei siitä muistuteta minua muutaman tunnin välein. En jaksa kirjoittaa, koska punainen lanka sekoittuu yhdeksi isoksi lankakeräksi selkeän ja järkevän tekstin sijaan. "Pitäisi, pitäisi, pitäisi, pitäisi", pyörii päässäni taukoamatta. Mutta mitään en saa aikaan, koska en jaksa, eikä huvita. Mutta pienen ihmistaimen touhuja seuraan mielelläni, mombiekoomasta huolimatta. Siltikin, vaikka lähiaikoina arki hänen kanssaan on ollut ajottain melkoista tahtojen taistelua, hänen kokeillessa rajojaan. Tahtotyttö temperamentteineen on kuoriutumassa esiin. Hän harjoittelee tukea vasten kävelemistä ja konttaa tuhatta ja sataa ympäriinsä. Laakereillaan hän ei lepää hetkeäkään. Hän komentaa, höpöttää, tutkii, testaa, hihkuu ja kujeilee. "Voi että sentäs, kyl sää oot kiva", mamma sanoo hänelle ja kikattaa, nuorentuen samalla vähintään kymmenen vuotta. 

Se hän on. Kiva, ihana ja rakas. Mutta välillä tuo ihana pieni tyttö voisi nukkuakin. Tai antaa edes äidin nukkua. Edes ihan pikkuisen. 

comments powered by Disqus