ajatuksia

DUE DATE


Jälleen hyvin katkonainen ja sekava yö takana. Sen seurauksena hyvin väsyny muija. Nukuin suunnilleen tunnin pätkissä ja naureskelin peilikuvalleni joka kerta, kun vaapuin vessaan. Tervetuloa silmäpussit ja mustat silmien aluset: tätä se tulee olemaan varmasti seuraavat 5-6 vuotta, VÄHINTÄÄN. Pyörittelin yöllä tulevaa synnytystä taas mielessäni ja jäin junnaamaan kiinni erääseen lauseeseen, minkä kuulin aikoinaan ex-kollegani Emilian suusta: 


"Raskaus ja etenkin synnyttäminen on kuulemma naisen elämän vaarallisimpia hetkiä, jos sen omaa syntymää ei lasketa". 

Pelkohan tästä tykkäsi ja heitti vettä myllyyn. Totta. Huolimatta siitä, että elämme hyvinvointivaltiossa ja useimmiten kaikki sujuu enemmän tai vähemmän mallikkaasti, yhä edelleen synnytys on myös naiselle hyvin riskaabelia touhua. Mitä vain voi mennä vikaan ja in worst case scenario, kuolo korjaa. Ja suthan se korjaa, Pelko nauroi korvaani. Onhan se melkoisen epätodennäköistä, mutta koin siitä huolimatta suuren AHAA-elämyksen: JOS MÄ KUOLEN SYNNYTYKSEEN, NI KUKAA EI TIIÄ ET MILLASET HAUTAJAISET MÄ HALUUN! Siispä, rakkaat läheiseni: jos mä kuolen nuorena 

1. Kaikki, mikä kelpaa luovutettavaksi: luovutetaan. Loput voi polttaa, mutta älkää ripotelko maallisia jäännöksiäni koirakentän pieneläinhautausmaalle, vaan vaikka mummun viereen mieluummin (sisäpiirivitsi). 

2. Ei mitään vässyköitä voileipiä muistotilaisuuteen: vain erinomaisen hyvää ruokaa. 
(sisäpiirivitsi vol2.) 

3. Ei masentavaa virrenveisuuta tai kliseisiä kappaleita. 

4. Kaikki halukkaat saa tulla, mutta jos ne oli mun mielestä oikeesti mulkeroita ni ajakaa pois. 
(sisäpiirivitsi vol 3.). 


Ja jos mä kuolen nuorena "hautajaisissani pukeutukaa mustaan, mutta vain koska se on tyylikästä. Äiti ja isi, älkää vaipuko tuskaan: mä nautin täysillä mun elämästä. Tyttöystävät silmät päähän meikatkaa, JA MENKÄÄ TILAISUUDEN JÄLKEEN TANSSIMAAN. Pojat, laulakaa se laulu, joka sai mut aina nauramaan". 

Muun muassa tällaisia ajatuksia sisältyi viime yön hirviöhetkeen. Oikeasti synnytys ei hirveästi pelota tai jännitä vieläkään. Ku vaa alkais pia ni hyvä ois. Mikäli kuitenkin tosiaan sattuisi käymään niin, että ette enää jostain syystä pääse nauttimaan sielukkaista teksteistäni, haluan kertoa itsestäni vielä muutaman hyvin tärkeän jutun. Näitä asioita ette ehkä vielä tienneet minusta.



Olen kasvanut isoksi piirrettyjen, erityisesti Disney-klassikoiden ja Hopeanuolen, voimalla. Rakastan piirettyjä edelleen. Eilen illalla katsoin Netflixistä Inside Outtia ja huutoporasin, koska siinä se mielikuvitus elefanttinorsukissamikälie uhrasi itsensä muiden puolesta. MÄYLIMÄYLIMÄYLIMÄYLIMÄÄÄÄÄ kesteminen loppui siihen paikkaan. 

Minulla on paljon luomia. Joskus yhdistelen niistä tussilla erilaisia kuvioita. 

Harjaan hiukset hyvin harvoin. Kauhea vaiva. Ehkä kerran viikossa jaksaa. 

Haaveilen, että pukeutuisin tyylikkäästi ja klassisesti. Silti päällä on aina samat kollarit ja virttynyt huppari. Koskamukavuudenhalu. 

En meinannut lapsena millään oppia sitomaan kengännauhoja, ajamaan pyörää tai piirtämään salmiakkikuviota. Tai no, en osaa oikeastaan vieläkään edellä mainittuja asioita kovin hyvin. 

Lopetin päiväunien nukkumisen hyvin varhain, ilmeisesti noin parivuotiaana (?!). Olen nyt raskauden aikana yrittänyt opetella, mutta ei siitä mitään tule. Kun silmäni mä auki saan, painan sata lasis vaan kooookoooo päivän.

Jos odotan vieraita, tiedän aina alaoven käydessä, että milloin kyse on minun vieraistani. Joka kerta olen oikeassa. Tiedän myös aina, milloin äiti tai sisko soittaa, vaikka en katsoisi puhelinta sen pärähtäessä soimaan.

Luen tietyt kirjasarjat/romaanit tasaisin väliajoin uudelleen. Näihin kuuluvat muun muassa Täällä Pohjantähden alla -trilogia sekä Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjo -teokset. Lukiessani alleviivaan hyviä kohtia ja teen merkintöjä kirjan sivuihin. 

Minulla on hyvin vahva intuitio. Aistin herkästi ihmisten mielialoja ja tulkitsen nonverbaalia viestintää. Minulla on myös tapana kuvitella ihmiset mielessäni erilaisina väreinä. Esimerkiksi vauva on ollut alusta saakka mielikuvissani jostain syystä keltainen. 

Vaikka ensivaikutelman perusteella saatan vaikuttaa sanavalmiilta ja vahvalta persoonalta, olen todellisuudessa hyvin herkkä. Otan kaiken itseeni kohdistuvan kritiikin hyvin voimakkaasti ja erilaiset konfliktit vaikuttavat mielialaani useita päiviä. Herkistyn muiden ihmisten asioista hieman liikaakin ja murehdin paljon sellaista, mikä ei todellisuudessa olisi edes murehtimiseni arvoista. 

Olen lapsena haaveillut (ja haaveilen usein edelleen) urasta kirjailijana. Mielessäni pyörii useita aiheita ja tarinoita, mutta vielä en ole löytänyt sitä oikeaa. Kenties jonakin päivänä. Yksi kirjallinen haaveeni olisi kirjoittaa lasten/nuorten romaani. 

Minulla on hyvin erikoinen huumorintaju. Ystäväni Sanna sanoisi tässä kohtaa, että aivan paska surkea. Hahhah. Tuntuu, että erityisesti nyt raskauden aikana olen välillä nauranut aivan käsittämättömän tyhmille jutuille. Lakonisuus, sarkasmi ja ironia ovat itselleni hyvin keskeisiä huumorin ja komedian osia. Tämä aiheuttaa väistämättä joskus enemmän ongelmia kuin sitä tarkoitettua hauskaa. Nauroin muun muassa tälle valehtelematta vartin putkeen 


Ehe eh heh hheh heheh heh heheh. 

Tiedättekös muuten, mikä päivä tänään on? DUE DATE. Laskettu aika. Synnytyspäivä. Rehellisesti voin sanoa, että tämä päivä tuntuu hyvin merkitykselliseltä. Ei siksi, että kuvittelisin synnytyksen käynnistyvän juuri tänään. Se tuntuu erityiseltä, koska niin pitkään ajattelin, että tätä päivää ei koskaan tule. Tässä me kuitenkin olemme. Yhdeksän kuukautta. Se on hurjan pitkä aika. Ja kenties päivien tai viikkojen kuluttua, hän siirtyy keskuuteemme. On käsittämätöntä, miten voi kaivata ja ikävöidä, vaikka en ole häntä vielä kunnolla tavannutkaan. Niin tärkeä ja tuttu hänestä on kuitenkin tullut kuluneiden kuukausien aikana. Oma lapsi. Pieni rakas. 

Ennen kello kymmentä olin saanut jo kolme viestiä liittyen synnyttämiseen. Kysyin vauvalta, mitä mieltä hän on tästä asiasta 


"F**k that shit. Meitsi pysyttelee täällä just niin kauan ku te kaikki tiedustelette, että jokojoko meidän Janika synnyttäääää osaaaaako se hengitttäääääää. Sitäpaitti, ettekste o kuullu et hyvää kannattaa AINA ODOTTAA". 
comments powered by Disqus