meilletuleevauva

ENNEUNI; hope not.


Öinen elämäni on ollut aina hyvin kirjavaa. Lapsena olin kova kävelemään unissani, eikä tapa ole vieläkään täysin jäänyt. Nimimerkillä, jos lapsesi tuppaa kävellä unissaan ulos ulko-ovesta: hanki koira. Saksanpaimenkoiramme Altti herätti kerran äidin, että tulepa hakemaan pentu sisälle, kun minä olin kovasti lähdössä unissani leikkimään. Usein tähän unissakävelyyn liittyy myös höpöttelyä. Friikkiä siitä tekee sen, että minulla on todella usein silmät auki ja kanssaeläjät luulevat minun todella olevan hereillä. Jos höpöttelyn tai toimintani keskeyttää, usein suutun, tiuskaisen jotain ja palaan takaisin sänkyyn nukkumaan. Lukioaikana minulla oli usein tapana pakata reppu valmiiksi ja pukea vaatteet päälle unissani. Usein repusta löytyi myös jopa ihan oikeat kirjat. TIEDÄN: FRIIKKIÄ. Unissakävely on nyt aikuisiällä ollut vähentymään päin, mutta mitä vilkkaammasta unesta on kyse, sitä enemmän höpöttelen siitä edelleen ääneen. Ja sekös näkymätöntä miestä aina naurattaa. Hän on oppinut, että ei kannata kysellä tai keskeyttää, muuten stoori loppuu kesken. 

Unimaailmani on myös ollut aina hyvin värikäs. Näen paljon erilaisia unia, lähes joka yö. Usein muistan ne kristallin kirkkaana herätessäni. Paniikkihäiriön ollessa pahimmillaan näin todella paljon painajaisia, jolloin opettelin tietoisesti herättämään itseni unesta. Tästä on poikinut "kyky" nähdä selkounia, joissa pystyn osittain ohjailemaan tapahtumien kulkua ja päättämään, milloin herään. 

Raskauden aikana unien näkeminen ei ole omalla kohdallani juurikaan muuttunut, vaikka monet kertovat nähneensä paljon unia tämän teeman ympärillä. Muutamia raskaus- ja vauvaunia tähän odotukseen on kuitenkin mahtunut. Usein niissä vauva on jo syntynyt ja olemme hänen kanssaan kotona. En osaa yhtään hoitaa vauvaa ja joku muu, usein mies tai äiti, siinä sitten minua opastaa ja neuvoo. Synnytyksestä en ole nähnyt muistaakseni vielä yhtään unta (kopkopkop koputetaan puuta) ja toivon, että en näekään. Olen hieman aika taikauskoinen ja enteellisiltä tuntuvat unet aiheuttavat lievää ahdistusta aina heräämisen yhteydessä. Siksi toivonkin, että alitajuntani säästää minut mahdollisilta synnytysunilta. Eilen aamulla katselin juuri ennen heräämistä kuitenkin unta vauvan ristiäisistä. 

"Olemme Harjavallan seurakuntatalolla ja paikalla on kummien lisäksi muutamia läheisiä, sekä pappi. Yht'äkkiä havahduin ajattelemaan: ei helvetti, eihän me olla edes päätetty sitä nimeä vielä! Miten meillä voi olla vauvan ristiäiset, kun mä en yhtään muista, että olisin käynyt edes synnyttämässä. Tuijottelen epäuskoisena kadonnutta mahaa: kyllä, olen synnyttänyt, mutta en muista siitä mitään. Samaan aikaan äiti kävelee luokseni ja kysyy, missä vauva on. En minä vaan tiedä, vastaan. Äiti tuijottaa minua epäuskoisena ja lähdemme etsintäpuuhiin. Vauva ja näkymätön mies löytyvät pienestä huoneesta, missä mies on ilmeisesti ollut pukemassa vauvalle kastemekkoa. Mikäs sen nimeksi tulee, kysyn näkymättömältä mieheltä silmät pyöreinä. Höh, no kyllähän sä sen nyt tiedät, hän vastaa. En mä muista. Miten en voi muistaa oman lapseni tulevaa nimeä. Sitten näkymätön mies kertoo nimen minulle ääneen. Se on aivan kauhea. Ei yhtään sitä, mitä olemme ennalta ajatelleet. Puhkeaa hirveä riita. Pappi pistää päänsä ovesta ja kysyy, joko aloitetaan. NO EI TODELLAKAAN ALOITETA, huudan hänelle pää punaisena. Riita jatkuu. Äitini poistuu vauvan kanssa paikalta ja jättää meidät kahden. Kaivelen repustani nimiluonnostelmia ja heilutan niitä uhkaavasti näkymättömän miehen edessä: TAJUAKSÄÄÄÄ ETTEI TOTA NIMEÄ EDES OLE NÄISSÄ MEIDÄN SUUNNITELMAPAPEREISSA. Hän ei aio antaa periksi. Tuijotan häntä epäuskoisena: kuka tämä mies on ja minne minun mieheni on viety. Sitten sisareni tulee kysymään, että miksi homma seisoo. Totean hänelle, että mies on mennyt päättämään jonkun aivan hirveän nimen ja nyt ei voida aloittaa, koska muuten lapsen elämä on pilalla. No ei kai se nimi nyt niin tärkeä asia ole, voit antaa sille sitten jonku oman lempinimen, milä kutsut sitä, sisko yrittää lohduttaa. EI EI EI EI JUMALAUTA mää en ala tähän, tihrustan itkua jo. Näkymätön mies hymyilee voitonriemuisena. Sisko ehdottaa, että tulisin hänen kanssaan haukkaamaan happea ennen kuin aloitetaan. Menemme ulos ja keskustelemme nimiasiasta. Sisko saa minut vakuuttumaan siitä, että ei nimi vauvaa pahenna. Hän kertoo, että se on kuulemma jo ilmoitettu papille, eikä asiaa voi enää perua. Luovutan. Palaamme takaisin sisälle ja törmäämme mieheen sekä lapsen tulevaan kummisetään, jotka ovat ilmeisesti jo matkalla papin luokse. Sitten luon katseeni vauvaan. Kastemekko on vaihdettu POJAN minatyyriseen smokkipukuun ja vauvan kaulassa komeilee kirkkaan punainen solmio. Miehet hymyilevät ylpeyttä loistaen, ovat selvästi erittäin tyytyväisiä aikaansaannokseensa. MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU, huudan niin kovaa kuin kurkusta lähtee. 

"No me tässä ajateltiin, että jos se nimi ei kerran kelpaa niin valehdellaan sitten sille papille, että tää on poika ja tehdään siitä OTSO". 

Tää ei jumalauta voi olla todellista enää, ajattelen. Mies katsoo minua niin kuin ei alkuunkaan voisi ymmärtää, mitä kummallista tässä nyt muka sitten on. Vauva tuijottaa minua hymyillen pyöreillä silmillään (jotka ovat btw vihreät). Hän on suloinen, ajattelen ja hymyilen vauvalle takaisin. Jos siitä ei tule poikaa ja Otsoa, niin en mä sitä sitten halua, tiuskahtaa näkymätön mies vihaa uhkuen ja HEITTÄÄ vauvan minulle. Juuri kun olen saamassa kopin, minä herään"

Enteellistä? -TOIVOTTAVASTI EI. Ja mites se OIKEA nimiasia? No ei ole mietittynä, mutta jos tätä unta pitäisi lähteä tulkitsemaan, niin parempi kai jättääkin vielä hautumaan hetkeksi. 
comments powered by Disqus