meilletuleevauva

ENSIMMÄINEN KOLMANNES: summa summarum

Keväällä, jälkitarkastuksen aikaan kävimme keskustelua tulevasta. Päätimme, että uusi raskaus saa tulla, mutta mitenkään erityisesti sitä ei lähdetty ovulaatiotikkujen tai muiden vippaskonstien keinoin yrittämään. Menetys pyöri päivittäin mielessä, mutta samaan aikaan syli oli tyhjä. Kaipaus oli välillä niin voimakasta, että ajattelin ettei mikään muu kuin uusi raskaus voisi sitä lievittää. Asuin näihin aikoihin vielä Tampereella ja mies Harjavallassa. Ajattelin, että uusi raskaus tuskin olisi vielä hetkeen ajankohtainen. Antoihan Varpukin odottaa itseään puoli vuotta ehkäisyn poisjättämisestä. Kiertoni on aina ollut todella säännöllinen, lähes kellon tarkka. Paniikkihäiriöstä johtuen tunnen myös oman kehoni erittäin hyvin. Tästä syystä aavistin raskauden mahdollisuuden jo muutamaa päivää ennen positiivisen testin tekemistä. Sain ensimmäisen haalean varmistuksen jo muutamaa päivää ennen kuukautisten alkamispäivää. En pysty sanoin kuvailemaan, miten hämmentynyt ja onnellinen olin. Läheltä toisen lapsettomuutta sekä toistuvia keskenmenoja seuranneena en nimittäin suhtaudu vauvahaaveisiin köykäisesti. Itse nyt yhden menetyksen omakohtaisesti kokeneena ymmärrän, että lapsia todellakin saadaan, ei tehdä. Tunsin kiitollisuutta siitä, että meille oli annettu taas uusi mahdollisuus. Uusi alku, vieläpä näin pian. 


Ensimmäinen kolmannes hujahti älyttömän nopeasti. Sain aikani kulumaan sutjakkaasti taistellessani ensin vakuutusyhtiön ja VVO:n kanssa asuntooni liittyvistä ludeongelmista. Yhtäkkiä minulla oli myös uusi työpaikka Satakunnassa. Muutamissa viikoissa oli aika hyvästellä niin rakkaaksi tulleet työkaverit Linnainmaalla, pakattava elämä jälleen muuttolaatikoihin ja opeteltava kutsumaan itseään jälleen harjavaltalaiseksi. Raskaus jäi aluksi kaiken tämän jalkoihin, kunnes pahoinvointi astui kuvioihin. Henkisen puolen kuviot ja keskustelut Pelon kanssa olivat hieman eri kaliiberia, mutta niihin palaan huomenna Throwback-postauksessa erikseen. 

Hehkeä raskauspahoinvointi & henkilökohtainen sairaanhoitajani Pipa

Kärsin muutamia viikkoja kohtalaisen voimakkaasta pahoinvoinnista. Vahvat hajut ottivat nenään ja saivat palan nousemaan kurkkuun. Pahimpia olivat kissojen kastikeruoat, kahvin keittäminen töissä, voimakkaat hajuvedet ja rasvakeittimien käry. Pahoinvointi ei kliseisesti ollut vain aamujen ongelma, vaan pikemminkin aamusta iltaan kestävä, krapulanomainen olotila. Tasainen syöminen lievensi oloa merkittävästi. Söin ainoastaan sitä, mitä teki mieli. Ravitsemuksen näkökulmasta kävi tuuri, sillä parhaiten upposivat kaikki raikas: kasvikset, marjat ja hedelmät. Elin pääsääntöisesti smoothieiden, frutieiden ja kasvisvoittoisen ruoan avulla. Tosin vaaleaa leipää ja croissantteja upposi enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Himoitsin myös salmiakkia ja lakritsia, vaikka normaalisti kumpikaan ei kuulu suosikkeihini. Näitä koitin kuitenkin välttää, sillä nykysuositusten mukaan (?) niiden syönti on ilmeisesti kokonaan pannassa. Otin myös foolihappolisän ja D-vitamiinin päivittäiseen käyttöön. Olen aina ollut todella hoikka ja taistellut enemmän tai vähemmän painon kanssa. Yritin katsoa, että päivän mittaan tulisi parisataa kaloria ylimääräistä uudelle elämälle jaettavaksi. Käytännössä suurensin aamupalan tai iltapalan kokoa, pääaterialla en lähtenyt annoskokoa muuttamaan pahoinvoinnin takia. En omista vaakaa, joten raskauden lähtöpainosta en osannut sanoa mitään. Paino on kuitenkin pysynyt kutakuinkin muuttumattomana lukioajoista lähtien, joten se merkittiin myös raskauden lähtöpainoksi. Ensimmäisen kolmanneksen loppuun mennessä painonnousu oli noin kolme kiloa, mikä on hentorakenteiselle oikein hyvä. 

Turvotus oli läsnä koko ensimmäisen kolmanneksen ajan. Tuntui, että masu pompahti näkyviin melkein heti, eikä sitten siitä enää juuri muuksi muuttunut. Sain viikata farkut melkein heti kaapin perälle ja koko kesän käytin pääsääntöisesti löysiä housuja tai maksimekkoja. 


Ensimmäisen kolmanneksen loppusuora


Janika: Kauheesti tää maha jo pömpöttää, paljon nopeammin ku viimeks. 
Näkymätön mies: Hhehhhee, se on sun omaa läskiä vaa. 
Janika: -_____________- haistapa vittu. 

Neuvolatäti oli sitä mieltä, että edellinen raskaus vaikutti myös osaltaan mahan nopeaan kasvuun tässä raskaudessa. Muita niin sanottuja ikäviä raskausoireita olivat lisääntyneet näppylät kasvoissa, ihon ja limakalvojen kuivuus, nenän tukkoisuus sekä väsymys. Nukuin joka yö 9-11h yöunet ja silti olin jo iltaisin klo 20 valmis menemään sänkyyn. Mieliala heitteli välillä voimakkaasti ja itku oli herkässä pienestäkin. Positiivisena raskausoireena erottui muiden joukosta hiusten paksuuntuminen sekä niiden kunnon parantuminen. 

Kaiken kaikkiaan kahlasin ensimmäisen kolmanneksen läpi todella iisisti. Jaksoin töissä aivan normaalisti. En kärsinyt minkäänlaisista kivuista tai kolotuksista. Jatkoin liikkumista (lenkkeily, ”kotijumppailu”) väsymyksen suomissa puitteissa, enkä joutunut halaamaan pönttöä kerran kertaa. Välillä ahdisti oireiden vähäisyys, mutta pyrin koko ajan pitämään mieleni iloisena ja positiivisena. Halusin nauttia jokaisesta päivästä, huolimatta siitä, että Pelko istui alati olkapäällä kuiskimassa korvaani: nauti nyt, vielä kun voit. Voi kyllä sen minä tein, vieläpä varsin onnistuneesti.

comments powered by Disqus