ajatuksia

Taas kesätöissä

Sanovat aina, että rikollinen kyllä palaa rikospaikalle. Niin tuntuu tekevän, minä ajattelin, kun huomasin pitkästä aikaa kurvaavani Porin Tiiliruukin suuntaan. Tervehdin iloisesti uusia ja vanhoja kasvoja. Ja kävelin tutun kassan ääreen, kuten aiemmassa postauksessani ennustin. Ja sitten alettiin taas. Vaikka minä niin jo vannoin näiden hommien olleen tässä.

”Miks ihmees sä menisit takas samoihi hommii, mist sä just lopetit. Eihä siin ny o mitää järkee”, näkymätön mies pyöritteli silmiään.

Niin. Ei siinä kai olekaan. Hullultahan se kuulosti omaankin korvaani. Mutta jokin sanoi minulle, että tähän kannattaa nyt tarttua. Ehkä se sama merkillinen voima, mikä on saanut minut melko usein tekemään ratkaisuja, missä ei ole päätä eikä häntää. Siispä tässä sitä taas ollaan: kesätöissä Esan baarissa. 

Seitsemän vuotta sitten saavuin viimeiseen työvuorooni Porin Porttiin ystäväni kyydillä, järkyttävässä krapulassa. Esan pää pilkisti toimistosta ja huikkasin nopeat tervehdykset ja juoksin oikopäätä vessaan oksentamaan. Ajattelin, että tänään on se päivä, jolloin kuolen. Sopertelin anteeksipyyntöjä Esalle ja Mirvalle ja lupasin selviytyä viimeisestä vuorostani kunnialla. ”Nii. Mie tässä jo vähän odottelinkin, että kumpi sieltä tulee. Sie vai tekstiviesti”, Esa sanoi naureskellen. Olin yhdeksäntoista ja ajelehtimassa vauhtisokeana aivan väärään suuntaan. ”Se on ihan positiivista, että sie nyt kuitenkin oot siinä”. Ikuinen optimisti, tuo Ukkonen. Ehkä hän tiesi jo silloin, että ymmärtäisin lopulta jarruttaa ajoissa. Että kääntyisin oikeaan suuntaan. Ja kuten arvata saattaa, en sitten kuollutkaan. Paitsi ehkä siinä mielessä, että en enää tuon illan jälkeen saapunut oksennuskrapulassa töihin. Minnekään. 

Seitsemän vuotta myöhemmin kassan taakse on palannut joku aivan muu Heikkonen kuin se huithapeli seikkailija, jonka kujeita Esa ja Mirva saivat seurata melkoisen läheltä useamman vuoden. Saan olla kiitollinen siitä, että he kaappasivat minut välivuosien ajaksi Nesteen suojiin. Näkivät rääväsuisessa ja levottomassa teinarissa jotain, mitä hän ei itse vielä ollut huomannut. Nuo kesätyöt ovat omalta osaltaan kasvattaneet minua ja poikineet melko värikkään uran. Eivätkä mitkään opinnot olisi voineet antaa minulle yhtä paljon kuin vuodet nopean ruokailun ja asiakaspalvelun värikkäässä maailmassa. Puhumattakaan kaikista mahtavista tyypeistä, joiden kanssa olen saanut kunnian työskennellä. Kuten Ylppö laulaa, paluu näille kulmille tuntuu oudolta. Mutta silti yllättävän hyvältä. Koen jollain lailla ympyrän sulkeutuvan. 

Ilmeisesti ihmisiä sittenkin haetaan kotoota töihin. Olenkin onnellinen siitä, että luottamus minun ja Kuutospalvelu Oy:n välillä on vuosienkin jälkeen niin vahva, että he haluavat soittaa juuri minulle. Siltikin, vaikka olin jo uhonnut nopean ruokailun olevan minun osaltani tässä. He kokevat minun olevan oikea tyyppi tähän hommaan. Ja minä yritän parhaani mukaan olla tuon luottamuksen arvoinen. Tuntuu mahtavalta, että pääsen viimein hyödyntämään kunnolla kaikkea oppimaani juuri siellä, mistä kaikki oikeastaan alkoikin. Motivaatio, jonka luulin jo kadonneen, onkin syttynyt uudelleen.

Tässä blogissa on nähty muutamia takinkääntöjä ennenkin, mutta rohkenen väittää, että tämä on tähänastisista kaikkein eeppisin. Ja mikäli olette yhtään oppineet tuntemaan minua, ehkä arvaatte, että ne tuskin jäävät tähän. Mutta muistatteko, mitä olen myös useampaan kertaan sanonut? -Never say never. Olen aina luottanut intuitiooni ja uskon, että tälläkin kertaa se johdattaa minua oikeaan suuntaan.

Elokuussa kuitenkin muutokset tempaavat matkaansa, kun koulu ja tradenomiopinnot alkavat. Tulevaisuus on siis yhä edelleen tabula rasa ja hyvä niin. Se pitää kaiken mielenkiintoisena ja saa tarttumaan varmasti yllättäviinkin juttuihin. Valmistuminen siintää kuitenkin vielä hamassa tulevaisuudessa ja minulla on tapana elää enimmäkseen tässä ja nyt. Ja tässä ja nyt keitellään tällä erää kahvia. Joskin, viimeksi näissä kesätöissä vierähti useampi vuosi, joten parempi ehkä olla sanomatta yhtään mitään. Ja sitä paitsi, minä olen aina pitänyt kahvin keittämisestä. Olen siinä hommassa nimittäin aika hitokseen hyvä. Suorastaan erinomainen.