ajatuksia

HAAVEISSA AKTIIVINEN SYNNYTYS


Olen tässä jo tovin herätellyt ajatuksiani tulevaa synnytystä kohtaan. Pohdiskelin mahdollisia toiveitani ja pelkojani The Synnytysvalmennus -tekstissä, joka poiki oikein mukavasti keskustelua Facebookin puolella. Iso kiitos kaikille oman synnytyskokemuksensa jakaneille! Tekstiä kirjoittaessani synnytys tuntui kuitenkin edelleen jotenkin hieman kaukaiselta ajatukselta. Ehkä silloin vasta annoin itselleni todella luvan ajatella, että tämä raskaus todellakin tulee hyvin suurella todennäköisyydellä päättymään elävän lapsen syntymään. Masu on alkanut jo laskeutua ja vauva hengailee yhä vain alempana. Muutamina öinä on jo ollut epäsäännöllisen säännöllisiä supistuksia. Hiljalleen H-hetki alkaa lähestyä ja täytyy alkaa hieman miettiä tulevaa koitosta eri tavalla. 

Tässä kohtaa kaikki konkarisynnyttäjät sanovat ne kuuluisat sanat:

”Ei synnytystä kannata/voi/saa suunnitella etukäteen, kun ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu”. 

”Kyllä siellä on ne kätilöt sitä varten, että ne kertoo mitä pitää tehdä ja missä vaiheessa”. 

Niin. Osittain totta. Näin minäkin ajattelin, kun Varpun synnytys tuli ajankohtaiseksi. Ei yllättäen, mutta silti hieman puun takaa. Tilanne ja henkinen kapasiteetti olivat silloin mitä olivat. Ei riittänyt voimia ottaa etukäteen selvää, mitä tulee tapahtumaan. Jättäydyin täysin hoitohenkilökunnan ja lääketieteen ”armoille”, mikä oli toisaalta hyvä ja toisaalta huono juttu. Tämä ensimmäinen niin sanottu synnytyskokemukseni oli traagisista piirteistään huolimatta myös osittain positiivinen kokemus. Tiedän, miten kehoni reagoi kipuun. Tiedän, että selviän siitä. Tiedän, mitä haluan tällä kertaa toisin. Varpun synnytys oli alusta loppuun hyvin lääkkeellinen tapahtuma. Mikäli lääkkeiden tarkoitus oli saada pääni sekaisin, siinä onnistuttiin. Muuta hyötyä niillä ei sitten saavutettukaan, pikemminkin päinvastoin. Siksi tämä ensimmäinen synnytyskokemukseni herätti kiinnostuksen aktiivista synnyttämistä kohtaan. Päätin, että jos vielä joskus synnyttäisin, haluaisin pärjätä mahdollisimman pitkään ilman lääkkeellistä puuttumista tilanteeseen. Halusin valmistautua ennakkoon niin hyvin kuin se nyt synnyttäessä voisi olla mahdollista.
The Synnytysvalmennus Porissa oli osittain hyödyllinen, mutta aktiivisen synnyttämisen näkökulmasta se ei tarjonnut kovinkaan paljon. Itselleni jäi sellainen fiilis, että ”tulette sitten sairaalan, KUN ETTE ENÄÄ PYSTY OLEMAAN KOTONA”. Jo lähtökohtaisesti oletus on siis se, että kivun kanssa ei pärjää ja sairaalaan lähdetään nimenomaan kovempia troppeja hakemaan. Epit selkään ja sänkyyn pötköttämään, niinkö? Myös ponnistusasentoja läpikäydessä positiivisten asentojen painotus tuntui olevan kätilöiden omia työskentelyasentoja suosiva (puoli-istuvat ym. asennot), kun taas aktiivisen synnytyksen suosimat asennot (jakkara, pysty- ja kyykkyasennot) käytiin hyvin nopeasti läpi. Valmennuksen jälkeen jäin kaipaamaan enemmän tietoa siitä, miten pystyisin lievittämään kipua kotona mahdollisimman pitkään ja mitä keinoja sairaalassa kannattaisi hyödyntää ENNEN kipulääkitykseen tai puudutteisiin turvautumista. Onneksi päätin kirjoittaa aiheesta, sillä teksti poiki paljon keskustelua Facebookin puolella ja sain kutsun aktiivista synnytystä käsittelevään keskusteluiltaan, mikä järjestettiin eilen Lapsis ry:n tiloissa Porissa. Onneksi tuli lähdettyä. Pääsin juttelemaan omista kokemuksistani ja toiveistani muiden odottajien ja konkarisynnyttäjien kanssa. Paikalla oli myös doulia, joiden vinkit painoin tarkasti korvan taakse. Kävimme läpi synnytyskokemuksia, synnytystoivelistan laadintaa sekä naisen oikeuksia synnytystilanteessa. Ilmapiiri oli tosi avoin ja lämminhenkinen. Sain myös illan aikana paljon uutta tietoa Porissa synnyttämisestä, ensimmäisistä hetkistä vauvan kanssa ja vinkkejä imetyksen tehokkaaseen käynnistämiseen. Käteen jäi myös nippu käyntikortteja liittyen Imetyksen tuki ry:n, Lapsis ry:n ja äitiysfysioterapian toimintaan Satakunnan alueella. Kotiin lähtiessä oli todella rento ja hyvä olo tulevaa koitosta kohtaan, toisin kuin aikaisemman PowerPoint -shown jälkeen.

Parhaat saamani vinkit tulevaa synnytystä silmällä pitäen olivat: 

1. Suhtaudu synnytykseen avoimesti ja rauhallisesti. Kipu on hyvää kipua ja jokainen supistus tuo vauvan lähemmäs sinua. Älä taistele ja jännitä, vaan antaudu ja hyväksy. Synnytys on LUONNOLLINEN tapahtuma ja naisen keho on LUOTU selviämään siitä. 

2. Tutustu hyvissä ajoin synnytyksen vaiheisiin, erilaisiin kivunlievitysmenetelmiin sekä asentoihin niin avautumisen kuin ponnistamisen vaiheissa. Ota selvää oman synnytyssairaalasi tarjoamista vaihtoehdoista.

3. Tiedosta riskit, mutta älä kuuntele liiaksi kauhukertomuksia. Mitä enemmän olet ottanut asioista selvää tai mitä paremmin olet henkisesti valmistautunut, sitä todennäköisempää on, että synnytyksesi sujuu hyvin. 

4. Pidä huoli, että tukihenkilö, puoliso tai doula ovat tietoisia synnytykseen liittyvistä toiveistasi. He pitävät puoliasi sitten, jos et itse kykene siihen. 

5. Hyödynnä monipuolisesti erilaisia kivunlievitysmenetelmiä. Kuuntele kehoasi ja mene sen kehottamiin asentoihin. 

6. Älä pidä liikaa kiinni suunnitelmastasi, mutta tiedosta, että sinulla on aina OIKEUS vaatia perusteluja ja muita vaihtoehtoja sen sijaan, että suostut automaattisesti erilaisiin toimenpiteisiin. Synnyttäjä ei ole potilas, vaikka synnytys tapahtuukin sairaalassa.

7. Jos toiveitasi ei kunnioiteta tai kemiat eivät muuten vain kohtaa, sinulla on oikeus vaatia toista kätilöä paikalle. 

8. Sinulla on oikeus valita itsellesi paras ponnistusasento. Synnyttävä äiti ei ole potilas, vaan aktiivinen toimija. Kätilön työergonomia on prosessissa toissijaista. 

Puhuin jo edellisessä synnytystä käsittelevässä tekstissäni TOIVEISTANI tulevaa synnytystä kohtaan. Koen, että asioiden selvittäminen etukäteen sekä henkinen valmistautuminen ovat olleet todella kannattavia ja hedelmällisiä sen sijaan, että olisin vain h-hetken koittaessa lampsinut sairaalaan ja vaatinut kaikki käytettävissä olevat huumausaineet tai luottanut siihen, että kyllä ne kätilöt sitten tietää. Varmasti tietävät, mutta minähän sen duunin teen joka tapauksessa. Minä olen oman kehoni asiantuntija. Siispä: minun mielestäni synnytykseen saa ja kannattaa valmistautua. Tiedostan sen, että tilanteen kulkua ei voi tietää ennalta ja mieli kannattaakin sen osilta jättää avoimeksi. 

Miten sitten olen valmistautunut ja valmistaudun synnyttämään? No, ensin olen ottanut selvää

1. synnytyksen vaiheista, sekä niihin liittyvistä kivunlievitysmenetelmistä niin lääkkeellisessä kuin aktiivisessa synnytyksessä (hyviä linkkejä aiheen pariin edellisessä tekstissäni). 

2. miten voin vaikuttaa synnytyksen kulkuun ennakoivasti (liikunta, ravitsemus, venyttely, uni, äitiysjooga) ja ”houkutella” vauvaa asettumaan parhaaseen mahdolliseen asentoon. 

3. oman synnytyssairaalani käytänteistä ja mahdollisuuksista 

4. erilaisista synnytyskokemuksista, niin hyvistä kuin huonoista. 

Tämän lisäksi olen pohtinut omaa suhtautumistani kipuun ja kykyyni sietää eriasteisia kiputiloja. Olen kiinnittänyt huomiota kehon rentouttamiseen, keskittyen erityisesti leuan, niskahartiaseudun ja lantion alueeseen. Tulevan h-hetken koittaessa yritän hyödyntää kotona liikkumista, jumppapalloa, kauratyynyä sekä erilaisia pysty- ja kyykkyasentoja kivunlievityksessä. Mikäli suinkin ennätän, aion myös vuokrata TENS-laitteen kotiin ja hyödyntää sitä osana kivunlievitystä. Olen lukenut laitteesta paljon hyvää ja eiliset keskustelut toivat lisää varmuutta siihen, että kyseessä on testaamisen arvoinen juttu. Sairaalaan lähdetään sitten, kun nämä keinot eivät enää riitä. Siellä haluaisin jatkaa TENSsin käyttöä (sillä oletuksella, että minulla ylipäätään on se) ja kokeilla ammetta. Täysin kielteinen en ole lääkkeiden suhteen, mutta yritän välttää niitä viimeiseen asti. Toiveissani on kuitenkin esimerkiksi epiduraalin hyödyntäminen, jos näyttää siltä, että synnytys ei etene tai jää junnaamaan paikoilleen.

Tärkeimpänä koen kuitenkin henkisen valmistautumisen. Suhtaudun tulevaan synnytykseen pienellä jännityksellä, mutta positiivisesti. Odotan sitä mielenkiinnolla. En lietso itseäni mahdollisilla kauhuskenaarioilla. Riittää, kun tiedostan, että kaikki voi mennä joko ihan tosi hyvin tai ihan tosi huonosti. Kukaan ei tiedä sitä ennalta, joten miksi stressaisin itseäni etukäteen? Hoen mielessäni itselleni ja vauvalle: me pystytään siihen. Niin on kaikki muutkin pystyneet. Useat naureskelevat aktiivisen synnytyksen puolestapuhujille tai siitä haaveileville. ”Joo joo, sanot vaan nyt ja sitten otat kuitenkin kaikki lääkkeet, mitä annetaan ja ponnistat puoli-istuvassa asennossa niinku kaikki muutki”. Ehkä. Mahdollisesti. En kuitenkaan usko, että muiden vaihtoehtojen punnitseminen tai kokeileminen olisi millään tavalla negatiivinen juttu tai positiivisen synnytyskokemuksen este. Syke-sarjan yhdessä jaksossa oli hyvä esimerkki tyypillisestä stereotypiasta, mikä aktiivisen synnytyksen ympärille on luotu. Ambulanssissa synnytystoivelistojaan heiluttava ja synnytyslauluja hyräilevä, hipihtävä odottaja, jonka synnytys sitten meneekin aivan toisin kuin listaan on kirjattu. On ikävää, että asiat pitää aina näyttää juuri kärjistettyinä ja mustavalkoisina. Eilisen perusteella voin todeta, että aktiiviset synnyttäjät voivat olla jotain muutakin kuin kynsin ja hampain omista toiveistaan kiinni pitäviä hippejä.

Minulla on raskauden alusta saakka ollut jonkinlainen tunne siitä, että raskaus ei tule kestämään laskettuun aikaan saakka. Ensi viikolla tiedän enemmän, kun pääsen käymään neuvolalääkärin juttusilla. Aika näyttää, että onko intuitioni täysin väärässä vai lähempänä totuutta kuin arvaankaan. Ennakkovaroituksia on leijunut ilmassa jo parisen viikkoa. Aavistuksia ja jännitystä. Koen kuitenkin, että nyt olen valmistautunut niin hyvin kuin voin. Minulla ei ole muutenkaan tapana jännittää asioita ennakkoon, vaan paniikki iskee sitten, kun tilanne on jo päällä. Laukku on muuten kans edelleen pakkaamatta. Enää ei tarvitse kuin rentoutua ja odottaa, että hänkin on valmis. Ja sitten mennään. KÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK.
comments powered by Disqus