perhe

Hän on 28, se tiedetään

Viime perjantaina vietin merkkipäivääni. Kaksikymmentäkahdeksan vuotta vanha. Achtundzwanzig Jahre alt. Puhelimeeni sateli viesti, jos toinenkin, missä minua varoiteltiin kolmenkympin olevan melkein nurkan takana. Melkein jo tunsin hikikarpaloiden valuvan otsalla. Mutta, ei hätiköidä. Ei panikoida. Kertoessani perjantaina töissä, että vietän syntymäpäivääni, eräs vanhempi herrasmies katsoi minua hetken päästä varpaisiin ja kysyi sitten pilke silmäkulmassaan, täytänkö kenties seitsemäntoista. Repsahtaessani nauramaan hän meni hämilleen. Vielä enemmän hän hämmentyi kun kerroin, että tuohon arvioon tulisi lisätä kymmenisen vuotta lisää, jotta oltaisiin lähempänä totuutta. "Naisen ikää on mahdotonta arvioida", hän naureskeli. Mutta minun mieltäni lämmitti. HUH. Ilmeisesti tästä juuri kertyneestä lisävuodesta ei siis tarvitsekaan olla niin kovin huolissaan.  

Ootko miettiny kuinka vanhalta 28 joskus tuntu? Nyt ei niinkään enää :D, 

ystäväni kysyi minulta whatsupissa. Mietimme, miten sitä jo kymmenen vuotta sitten piti itseään niin kovin aikuisena. Valmiina. Ja mietin, että voi kumpa olisin jo silloin tiennyt kaiken tämän, minkä tiedän nyt. Silloin varmasti moni asia olisi mennyt eri tavalla. Nimittäin ikävuodet 17-25 olivat elämässäni hyvin ratkaisevia monellakin osa-alueella. Mutta toisaalta, ehkä silloin en olisi juuri tässä ja minä. Vaan jossain ihan muualla ja joku muu. Ja juuri tällä hetkellä, en halua olla missään muualla, enkä varsinkaan kukaan muu. Ja nyt olen jälleen vuoden vanhempi, se tiedetään. Mitä muuta tiedetään? 

Minua luullaan todella usein vasenkätiseksi, koska käytän sujuvasti molempia käsiä. Etenkin työssäni käytän huomattavasti enemmän vasenta kättä ja siksi saatan laittaa tavaroita "vasureille" sopivalla tavalla, mikä herättää kummastusta työkavereissani. Kirjoitan oikealla kädellä, mutta saatan esimerkiksi lusikoida jogurttia suuhuni yhtä hyvin vasemmalla kädellä, täysin sujuvasti, asiaa sen kummemmin miettimättä. Vauvavuoden jälkeen huomaan tekeväni asioita jopa enemmän vasemmalla kuin oikealla kädellä. Ilmeisesti Ruususta on tullut kannettua enemmän oikealla, jolloin vasen käsi on tehnyt kaiken muun. 

Ostan usein kirjoja omaksi, jotta voin tehdä niihin merkintöjä. Alleviivaan mielestäni hyviä kohtia, teen omia kommentteja ja palaan niihin myöhemmin uudelleen. Usein hyödynnän näitä katkelmia omissa teksteissäni. Haen inspiraatiota tai väritän tekstiäni sanoilla, jotka joku muu on osannut sanoa minua paremmin. Ja haaveilen, että jonakin päivänä joku haluaisi alleviivata minun tekstiäni. Ajattelisi, että olipa hyvin sanottu. 

Olen oikeasti enemmän koiraihminen, vaikka minulla on kaksi kissaa. Haaveilen, että vielä jonakin päivänä elämämme olisi sellaisessa tilanteessa, että voisimme ottaa koiran. Tai kaksi. KOLME.  

Olen hakenut yliopistoon kahdesti. Tiedotusoppia ja journalistiikkaa, Tampereelle. Kummallakin kertaa aika loppui pääsykokeissa kesken, sisäänpäädyn jäädessä haaveeksi. 

Otin ensimmäisen lävistykseni ollessani kuusi. Korviksen. Yksikössä. Minusta se sattui niin paljon, etten antanut laittaa toista. Lävistin toisen korvalehteni vasta teini-iässä. En muuten kovinkaan usein pidä korvakoruja, koska työni puolesta on helpompaa pitää korvat koruttomina. Arkenakin ne sitten tuppaavat jäämään rasioihinsa. 

Olen todella kipuherkkä. Lapsena juoksin äitiä karkuun, kun kynnet olisi pitänyt leikata. "SE SATTUU", minä huusin. Tatuointi on edelleen keskeneräinen, koska se sattuu. Hammaslääkärissä otan aina puudutteen, koska se sattuu. Onkin melkoinen ihme, että selvisin Ruususen synnytyksestä yllättävän kivuttomasti. 

Jos Ruattin & Tallinnan laivaristeilyjä ei lasketa, olen matkustanut ulkomaille vain kerran. Paras ystäväni asui kolme vuotta Espanjassa ja vietin yhtenä keväänä hänen luonaan kymmenen melkoisen kosteaa päivää. Silloin nimittäin satoi melkein yötä päivää. Ja oli kyllä nesteytys muiltakin osin kohdillaan. Siinä määrin, etten ole tuon reissun jälkeen koskenut Tequilaan pitkällä tikullakaan. Ystäväni on aina uhonnut, että mennään vielä joskus uudelleen. Vielä ei ole tullut lähdettyä. Mutta kuka tietää, ehkä vielä jonakin päivänä. 

Energiajuomat olivat ennen paheeni, koska en pitänyt kahvista. 2012 muutin ruokailutottumuksiani radikaalisti ja aloin tehdä niin aikaisia aamuvuoroja, että päätin energiajuomien sijaan opetella juomaan kahvia. Nykyään juon kahvia usein vain aamuisin, yhden suuren kupillisen. Ja energiajuomia satunnaisesti, koska joskus vaan on pakko saada kylmä red bull tai battery. Jokainen energiajuoma-addikti tietää, mitä tällä tarkoitan. 

Olen käyttänyt melkein kymmenen vuotta samaa ripsivärimerkkiä. Sitä Sensain, mikä murenee vain 38 asteessa pois. PARASTA. Ja ostan sen AINA alennuksesta, koska olen pihi. Kosmetiikasta ripsiväri on ainoa, mistä luopuminen olisi minulle haasteellista. Olen perinyt isältäni pitkät, tuuheat ja VAALEAT ripset. Jos lähden ilman ripsiväriä ulos, minulta kysytään, olenko a. väsynyt b. juuri herännyt tai c. kipeä. 

Pidän huonekalujen kasaamisesta. Siltikin, vaikka en ole siinä kovinkaan hyvä. 

En koskaan muista salasanoja tai käyttäjätunnuksia. "Unohditko salasanasi" on minulle erittäin tuttu. Jos palvelu on sellainen, mitä en käytä päivittäin, unohdan tunnukseni taatusti. En myöskään muista kovinkaan hyvin puhelinnumeroita, syntymäpäiviä tai mitään muitakaan tärkeitä numerosarjoja ulkoa. 

Minulla on kuitenkin erittäin hyvä kasvo- ja kuvamuisti. 

Tykkään katsoa telkkarista miestä lainatakseni "kaikenlaista aivotonta hömppää". Realitysarjat ja Emmerdale lienevät paraatiesimerkkejä näistä. Puolustuksen sana: katson myös paljon dokumentteja ja ajankohtaisohjelmia. Huomenta Suomi esimerkiksi on hyvin keskeinen osa aamuani. 

En kuuntele musiikkia kovinkaan aktiivisesti. Työmatkoilla ja töissä tulee kuunneltua radiota ja useimmiten Spotifysta valitsen valmiita listoja sen sijaan, että tekisin omia. Rakastan livemusiikkia, mutta keikoille tulee lähdettyä kovin harvoin. Se, mitä kuuntelen, on minulle tärkeää vain luovan kirjoittamisen yhteydessä, muuten olen musiikin suhteen hyvin kaikkiruokainen. Eräs Kuhalainen toteaisi tähän, että toisin sanoen musiikkimakuni on *tun paska. 

Olen muuttanut elämäni aikana 11 kertaa. Tämän lisäksi olen ollut tekemässä muiden muuttoja lukemattomia kertoja. Useimmiten siskoni kanssa. Olemme aina nauraneet, että jos joskus jäämme jostain syystä työttömiksi, voimme aina perustaa yhdessä muuttofirman. Sen verran sukkelaan sujuu nimittäin, kun on yhdessä harjoiteltu kerta, jos toinenkin. 

Perhe ja läheiset ovat minulle kaikki kaikessa. Olen äärimmäisen huono soittelemaan ja kyselemään kuulumisia, mutta ajattelen läheisiäni usein. Sydänystävieni lukumäärä voidaan laskea sormin, mutta takaan ja alleviivaan, että laatu korvaa määrän. Heidän murheensa ovat minunkin murheitani ja heidän ilonsa on minunkin iloni. Olen aina valmis auttamaan, tukemaan ja kannustamaan. Lohduttamaan ja kuuntelemaan. 

Mennyt syntymäpäiväni sai minut jälleen pohtimaan sitä, kuka olen, mistä tulen ja minne olen menossa. Mistä asioista pidän itsessäni, missä haluaisin kehittyä. Millaisena muut näkevät minut tai millaisena haluaisin heidän näkevän minut. Mitä olen jo saavuttanut, mitä haluan vielä saavuttaa. Mistä haaveilen, mistä unelmoin. Mistä nautin, mistä saan voimaa. Ovatko unelmani realistisia ja mitä minun tulisi tehdä, että ne toteutuisivat.

Tiedetään, että olen jälleen vuoden vanhempi. Ja ehkä jo hieman viisaampi. Katsoessani 28 vuotiasta itseäni peilistä, tunnen rauhaa ja iloa. Onnea siitä, että saan olla tässä. Tyytyväisenä siitä, että mistään ei tarvitse tuntea katumusta tai katkeruutta. Itsevarmana ja levollisena sen suhteen, mihin suuntaan olen kulkemassa ja keiden kanssa. Olen utelias ja nälkäinen tulevaisuuden suhteen.

Vaan siltikin, joka päivä huomaan oppivani lisää. Itsestäni ja muista. Ja luulen, että todennäköisesti taas kymmenisen vuoden kuluttua naureskelemme ystäväni kanssa, miten 28 vuotiaana sitä jo kuvitteli nähneensä ja kokeneensa kaiken. Minä nimittäin uskon, että ihminen ei lopultakaan tule koskaan valmiiksi. Että ei elämää opita kuin elämällä. Että aina on olemassa jokin nurkka, minkä taakse ei ole vielä kurkistanut. Ja kun pitää kaikki ovet avoinna, uteliaana niistä kurkistellen, mieli ei vanhene koskaan. 

Tiivistelmä: ei ikäkriisiä.