hyvinvointi

HANDSFREE


Vauva-arkea on nyt takana hippasen päälle kuukausi. Tähän asti se on ylittänyt kaikki odotukseni, raskaistakin hetkistä huolimatta. Tuntuu siltä, että elän elämäni parasta aikaa. Jokainen päivä on melko samanlainen ja silti niin erilainen. On ihmeellistä nähdä, miten Ruusunen kasvaa päivä päivältä isommaksi ja kiinnostuu hiljalleen ympäristöstään. Ja miten nopeasti hän muuttuu! Yhdessä hetkessä hän on ilmetty isänsä, sitten seuraavassa hetkessä hän muistutaakin jompaa kumpa tätiään. Hän näyttää kaikilta ja silti itseltään. Mystinen nainen!

Muistatteko, kuinka raskausaikana pohdiskelin, että mitä vauva tarvitsee? Mietin myös, millainen persoona neitimme mahtaakaan olla. Kuukauden aikana on käynyt erittäin selväksi, että vauva tarvitsee ruokaa, kuivan vaipan, lämpimän sylin ja rakkautta. Melko vähällä siis pääsee alkuun! Tällä erää myös näyttää siltä, että Ruusunen ei ole allerginen kissoille (HUH) ja vaikka hän ehkä haluaisikin nukkua omassa sängyssään, vielä en itse raaski häntä sinne yöksi laittaa. Kävi siis täysin päinvastoin kuin kuvittelin, silloin aikanaan, nukkumisjärjestelyjä pohdiskellessani. Perhepeti oli sittenkin meidän (tai heheh minun) juttuni.
Kuten totesin, Ruusunen ei siis paljoakaan tarvitse, ollakseen tyytyväinen. Hän on seurallinen ja viihtyy siellä, missä kaikki muutkin ovat. Hän on varsinainen sylikissa ja rakastaa sitä, kun saa äidin tai isin sylistä tarkastella maailmaa tai ottaa pienet nokoset. Lisäksi hän nukahtaa parhaiten liikkeessä. Hytkytystä, tärisytystä: mitä tahansa. Siksi onkin hyvä olla muutamia apuvälineitä, koska toisinaan äiskänkin on pakko saada kädet vapaaksi. Onneksi näistä vauva-arjen handsfreelaitteista osan olin hankkinut jo raskausaikana. Nimittäin; huolimatta perhepetiratkaisusta, ostamani ensisänky on jo maksanut itsensä takaisin. Ruusunen nukkuu usein päiväunensa sen suojissa. Sänkyä saa kätevästi rullailtua huoneesta toiseen ja onpa neiti nukutettukin maton päällä rullaillen useammin kuin kerran. Nappiostos siis!

Haaveilin kantamisesta jo raskausiakana ja tilasin kantoliinan ihan raskauden loppuvaiheessa, Ipanaiselta. Harjoittelin perussidonnan jo silloin ja nyt sen tekemiseen ei enää mene kuin ihan muutamia sekunteja. Otin liinan testiin jo muutama päivä kotiutumisesta, Ruususen ollessa viikon ikäinen. Ja KYLLÄ: hän viihtyy! Kantoliina onkin käytössä lähes päivittäin. Useimmiten otan Ruususen kyytiin aamun ensimmäisen ruokailun jälkeen, kun hän on virkeä, mutta saattaa kuitenkin nukahtaa vielä muutamaksi tunniksi takaisin. Itse olen kuitenkin ehtinyt usein herätä jo sen verran, että uni ei enää tule. On äärettömän kätevää sujauttaa tyytyväinen vauva liinan suojiin, jolloin saan molemmat kädet vapaaksi. Ruusunen ei ole todellakaan meluherkkä ja liinailu mahdollistaakin esimerkiksi siivouksen erinomaisen hyvin, neidin vedellessä sikeitä. Odotan sitä, että kevät etenee ja ilmat lämpenevät, niin pääsemme kokeilemaan myös ulkoilua liinassa. Täällä Harjavallassa keli on sen verran mystinen päivästä toiseen, että nyt ei tulisi mieleenkään lähteä liinan kanssa ulos luistelemaan.

Aluksi jännitin vauvan asettamista kantoliinaan ja tein sidonnasta liian kireän (kuten näissä ihan ekoissa kuvissakin ehkä näkyy). Lisäksi tein sen liian ylös, jolloin vauvakin jäi hieman liian ylös ja jouduin tukemaan niskaa toisella kädellä koko ajan. Nyt homma kuitenkin sujuu jo melkoisen hyvin. Tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin. Onneksi neiti on yllättävän kärsivällinen liinaan asetettaessa, vaikka äiskä välillä vähän sekoilisikin.



Lähtiessämme ulkoileman, neiti pitää usein kunnon palopuheen. Olen varma, että koko taloyhtiö tietää, että Ruusunen ei arvosta ulkovaatteitaan pätkääkään. Kuitenkin hän nukahtaa sillä sekunnilla kun vaunujen kanssa astutaan ovesta ulos ja nauttii selvästi lämpöpussin suojissa makoilusta. Vaunuilu onkin osoittautumassa hyvää vauhtia yhdeksi parhaista nukutuskeinoista. Tämäkin ostos siis jokaisen euron arvoinen. Kuten myös Jollyroomista tilaamani lämpöpussi. Tosin näkymätön mies on ottanut asiakseen ryöstää vaunun vauvoineen aina itselleen. Aina pitää hiukan kiukutella tai kettuilla, että saan työntää edes muutaman kymmenen metriä.


Vauva-arkemme tällaisenaan on myös tulossa pian päätökseensä, sillä näkymätön mies aloittaa työt ja minä jään neidin kanssa kaksin kotiin. Raskausaikana olin vakuuttunut, että emme tule koskaan tarvitsemaan sitteriä. Kuitenkin tässä Dvitamiinikokeilujen aikana aloin pyörtää ajatustani sen suhteen, sillä kroppani alkoi väsyä imetysmaratoneihin ja jatkuvaan vauvan hytkyttelyyn joko jumppapallon päällä tai muuten liikkeessä. Pahimpien iltahepulien aikaan Ruusunen ei myöskään rauhoitu kantoliinaan, siispä se oli poissuljettu vaihtoehto tässä kohtaa. Niinpä päädyimme tilaamaan kehutun Baby Björnin sitterin Jollyroomista, mikä saapui postissa maanantaina. Aluksi Ruusunen oli sitä mieltä, että hän ei mokomassa häkkyrässä aikaansa vietä, mutta jo eilen aamulla hän katseli siitä tyytyväisenä aamun puuhastelujamme. Uskonkin, että sitteri tulee olemaan välillä hyvä apu sitten, kun jään neidin kanssa kaksin kotiin. Hän viihtyy siinä mainiosti, kunhan on mieluisaa katseltavaa ja joku höpöttelee hänelle samalla ja välillä polkaisee hiukan vauhtia sitteriin. Pitkiä aikoja en häntä siinä aio kuitenkaan pitää, vaan kyseessä on todellakin esimerkiksi siivoushetkiä varten hankittu apuväline. 


Luksuselämäni on siis tällä viikolla tosiaan tulossa tiensä päähän. Tähän asti vauva-arki on nimittäin sujunut todella kivuttomasti, koska olemme miehen kanssa olleet kumpikin kotona. Rohkenen epäillä, että jatkossa esimerkiksi kodin siisteys saattaa hivenen kärsiä, enkä varmasti saa enää syödä ruokaani aina lämpimänä. En kuitenkaan jännitä sitä, että jäämme Ruususen kanssa kaksin. En tiedä olenko kertonut teille tällaista kuolematonta lausetta vielä kertaakaan. Tämä oon siis 12PAJOlaisten kesken sellainen sisäpiirivitsi, mutta paljastan sen nyt teille kuitenkin: 

"Ei sinulla ole mitään hätää! Muiista, että olet restonomi. Restonomi on moniosaaja, joka voi tehdä IHAN MITÄ TAHANSA". 

So simple is that. Miksi tässä pitäisi siis olla huolissaan? Oman elämänsä multitaskaaja selviää kyllä kodista ja vauvasta yksinkin. Eikö? Kissat kehrää, pulla tuoksuu, lämmin ruoka odottaa pöydässä, lapsi nauraa ja minä hääräilen sädehtivänä kodin pikku askareita puuhastellen, kun mies saapuu työn raskaan raatajana kotiin. Putosinkohan nyt taas johonkin vaalenapunaiseen kuplaan? En kai sentään, pois se minusta! 
comments powered by Disqus