ajatuksia

HEIKKONEN, Janika Helena

Siltä varalta, että blogin pariin löytää vanhojen tuttujen lisäksi uusia kasvoja, haluan kertoa itsestäni muutamia asioita. 

Minä olen Janika Helena Heikkonen. 27-vuotias satakuntalaisdaami, Harjavallasta. Asuin myös opiskeluaikana reilut kolme vuotta Tampereella ja sinne sydämeni kaipaa yhä edelleen. Suhde näkymättömään mieheen ajoi kuitenkin porsaan kotiin ja viime kesän alussa palasin takaisin kotinurkille. "Tämä kylä on kuin autiosaari". Jep, ei siitä sen enempää. Olen koulutukseltani restonomi (TAMK, 2012-2015). Opiskelin Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa, ts. Degree Programme in Service Management. Olen työskennellyt reippaat 8 vuotta nopean ruokailun parissa ja tällä hetkellä toimin vuoropäällikkönä, Satakunnan Osuuskaupan palveluksessa. Joskin tietenkin nyt olen äitiyslomalla. Olen tunnettu työnarkomaani, itseopiskellut keittiöpsykologi ja Googlelääkäri. Perheeseeni kuuluvat näkymätön mies, Prinsessa Ruusunen (02/17), enkelityttäremme Varpu (02/16) sekä kissat Jalo ja Pipa. 

Harrastan hyvää ruokaa, elokuvia ja kirjallisuutta, kirjoittamista (sekä blogiin että pöytälaatikkoon), liikuntaa ja haaveilua.Tykkään: hyvästä ruoasta, syömisestä, hitaista aamuista, liian pitkistä romaaneista, eläinvideoista, liikkumisesta, elokuvateattereista, hipsuttamisesta, tulikuumasta suihkusta, väittelystä, valokuvaamisesta, kissoille lässyttämisestä, paljain jaloin kävelystä, puhtaista lakanoista, irtokarkeista. En tykkää: laskujen maksamisesta, jauhelihaperunasosevuoasta, epäkunnossa olevasta elektroniikasta, imuroimisesta, kirjoitusvirheistä, kissojen kujeiluista, vaatekaapin järjestämisestä, kiukuttelusta, helteestä, ilotulitteista.

Minä olen avoin, rohkea, reipas, rehellinen, leikkisä ja empaattinen. Olen utelias seikkailijaluonne ja kaipaan alati uusia kokemuksia sekä haasteita elämääni. En juurikaan viihdy paikoillani tai pitkään saman askareen parissa, vaan minulla on aina monta rautaa tulessa samanaikaisesti. Olen kilpailuhenkinen ja kunnianhimoinen. Olen ekstrovertti ja viihdynkin ihmisten keskellä. Ehkä siksi olen viihtynyt asiakaspalvelutyössä niin pitkään. Minulla on voimakas intuitio ja teen usein ratkaisuja sen pohjalta. Keskityn aina laajoihin kokonaisuuksiin, pikkutarkan näpertelyn tai yksityiskohtien selvittämisen sijaan. Koen, että ennakkoluulottomuus sekä kyky asettua toisen asemaan ovat vahvuuksiani. Minulla on voimakas halu auttaa ja ohjata muita. Toisinaan minua hävettää myöntää, että en ole kovinkaan hyvä loogista päättelykykyä vaativissa tehtävissä. Minulla on myös taipumusta hajamielisyyteen, enkä koskaan muista esimerkiksi tärkeitä päivämääriä tai numerosarjoja ulkoa. Olen hyvin perhekeskeinen ihminen ja olen valmis tekemään lähes mitä tahansa läheisteni puolesta. 

Kirjoittaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Olen kirjoitellut siitä saakka, kun opin lukemaan ja kynä alkoi pysyä kädessä. Päiväkirjoja on kertynyt arkullinen ja pöytälaatikkoon raapusteltuja tiedostoja on ulkoinen kovalevy pullollaan. Lukion jälkeen hain muutaman kerran opiskelemaan tiedotusoppia ja journalistiikkaa, mutta matka tyssäsi joka kerta pääsykokeisiin. Välivuodet ja niiden aikana tehdyt työt johtivat monen mutkan kautta Tampereelle, restonomikoultukseen. Haaveet kirjallisesta urasta jäivät, mutta rakkaus kirjoittamiseen säilyi, nostaen aina hetkittäin päätään. Blogista olin haaveillut jo pitkään, mutta oikeaa aihetta ei vain tuntunut löytyvän. Pelkäsin, ettei kukaan kuitenkaan kiinnostuisi. Että nauraisivat vain. Varpun menetyksen jälkeen ja uuden raskauden edettyä ongelmitta yli puolivälin, tunsin kuitenkin viimein seisovani oikean aiheen äärellä. Olin juuri muuttanut takaisin kotikaupunkiini Harjavaltaan ja halusin löytää itselleni uuden harrastuksen. Niinpä otin rohkaisevan askeleen ja sukelsin bloggaamisen maailmaan, eikä paluuta taida enää olla. Blogista on muodostunut jotain omaa tämän kaiken vauvahömpän keskellä. Se on rakas harrastus, minkä kautta pääsen toteuttamaan luovaa puoltani niin kirjoittamisen kuin valokuvauksen puitteissa. Blogi luo pohjan vuorovaikutukselle ja keskustelulle, toimien henkireikänä itselleni ja toivottavasti vertaistukena samassa elämäntilanteessa uiskenteleville. Itseni kannalta blogi on keskeinen siksi, että olen viimein löytänyt väylän kirjalliselle ilmaisulle. Minä kun olin jo melkein unohtanut, miten paljon tätä rakastan. Minussa tuntuu olevan sellainen sisäänrakennettu ominaisuus ilmaista itseäni sanojen kautta. Toisinaan se on ainoa keino päästä käsiksi todellisiin tunteisiini. Rakastan leikkiä sanoilla. Lapsena haaveilin ryhtyväni kirjailijaksi. Voin paljastaa, että tuo haave on iän myötä muuttunut unelmaksi. Aika näyttää, käykö tuo unelma jonakin päivänä toteen. 

Tällä hetkellä tärkein tehtäväni on olla äiti pienelle prinsessalle. Siinä sivussa myös avovaimo, sisko, ystävä ja paljon muuta. Nykyisin siihen jonoon pitänee kai lisätä myös bloggaajan titteli. Kuulostaapa viralliselta, HUI KAUHIA SENTÄS. Niin. Jospa tämän esittelyn kautta pääsisitte hieman kiinni siitä, millainen tapaus täällä ruudun toisella puolella oikein on. En tohdi kuitenkaan paljastaa kaikkea, muuten tarina stoppaisi alkutekijöhinsä. 

Follow my blog with Bloglovin

comments powered by Disqus