arki

Hollantilaiset ja ranskalaiset

Yhtä asiaa Ruususen kasvussa odotan malttamattomana: hiusten kasvua. Syntyessään prinsessalla oli tuuhea peikkotukka, mutta nyt se on katoamaisillaan. Tilalle on kyllä tulossa uutta hiusta, mutta mikäli neiti äitiinsä tulee, hänen tukkaansa ei ensimmäisten elinvuosien aikana paljon letitellä. Malttamattomana kuitenkin odottelen, että pääsisin tekemään hänelle erilaisia kampauksia. Toki, voihan olla, että hän tulee siinäkin suhteessa äitiinsä, etteivät letit ja ponnarit pysy päässä viittä sekuntia kauempaa. Mutta aina sitä saa haaveilla.

Rakastan kampausten tekemistä ja hiuksilla leikkimistä. Yhdessä vaiheessa pohdin jopa parturikampaajan uraa, mutta tulin siihen tulokseen, että jotkut asiat on hyvä pitää vain harrastuksina. Useimmiten illanistujaisissa havahdun siihen, että ihan vain ohimennen letittelen jonkun kaverin tukkaa tai heilun suoristusrauta kädessä, kiharoita muille väsäillen. Tosinaan ystäväni pyytävät ujosti: "voisiksää laittaa"? -Ja laitanhan minä. Oikein mielelläni

Vaikka tykkään kampausten tekemisestä ja haluaisin, että omakin tukka olisi pääsääntöisesti nätisti, tässä vauva-arjen keskellä tukkani muistuttaa useimmiten sotkunutturoineen ja ponnareineen lähinnä harakan pesää. Olen myös äärimmäisen laiska harjaamaan hiuksiani, joten kiitos ja ylistys hänelle, joka keksi Tangle Teazerin. Kuitenkin silloin, kun olemme lähdössä pirtistä pihalle, olen useimmiten ottanut tavaksi laittaa myös tukan jollakin tavalla. Lähinnä itseäni varten. Tulee vain freesimpi olo, kun hiukset ovat nätisti.  Aikaa tukan näpräämiseen ei sattuneesta syystä ole nykyisin kuitenkaan kovinkaan montaa minuuttia. Siksi kampausten pohjana toimivatkin useimmiten letit, joiden tekemisessä olen oppinut kohtalaisen nopeaksi. Aikaisemmissa postauksissa vilahtivatkin jo nämä muutaman päivän takaiset hollantilaiset letit. 

Jälleen kerran kampaus saattaa näytää vaikealta, mutta todellisuudessa se ei sitä ole. Aloitin kampauksen letittämällä kummaltakin ohimolta kaksi hollantilaista lettiä. Sen jälkeen lettien "vapaat loppuosat" nostetaan takaraivolle ristikkäin niin, että vasemman letin pää menee oikean letin alareunaan ja oikean taas vasemman letin alareunaan. Päät pinnitetään tukevasti takaraivolle, ylimääräiset hiustupsut piiloitetaan lettien sekaan. Jos tukka on liukas, suosittelen lakkaa tässä vaiheessa (ja ennen letitystä ripaus vahaa/vastaavaa muotoilutuotetta). Lopuksi lettejä nypitään varovasti kauttaaltaan löysemmiksi, jolloin lopputulos näyttää melkoisen muhkealta. Aikaa kului noin 5 minuuttia. Kampaus pitää myös hyvin kuosinsa päivän toihuissa, eikä tukka tule ikävästi tielle esimerkiksi vauvaa hoitaessa. Perfectoooo!

Jostain syystä hollantilainen letti on mielestäni helpompi ja nopeampi kuin perinteinen ja useammalle tutumpi ranskalainen letti. Toissapäivänä kuitenkin innostuin pitästä aikaa tekemään tämän vanhan tuttavan. Aloitin letittämällä ylhäältä alas yhden ranskalaisen letin. Sitten suihkaus lakkaa ja letin nyppiminen hieman isommaksi. Normaalisti piilotan tuon "ponnarinjämän" vielä kiepauttamalla sen pinnillä tuonne letin sekaan, mutta nyt tuli kiire muihin puuhiin ja siksi se jäi vapaasti roikkumaan. Mikäli tämän tekee polkkamittaan, kuten allekirjoittanut, kannattanee laittaa letin alaosaan vielä muutamia tukipinnejä, ehkäisemään suortuvien karkailua. 

Tiedättekös mihin kiinnitin erityistä huomiota näitä kuvia ottaessani? HEIKKONEN, TOI RYHTI:VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ. Minulla on aina ollut haasteita ryhdikkyyden kanssa ja nyt raskaus +imetys on tehnyt melkoista hallaa aikaisemmin kuntosalilla korjatulle ryhdille. Vähän väliä huomaan hengailevani aivan lysyssä. Pitäisi varmaan pyytää lapsuudenystäväni Katri murisemaan korvani juureen "selkä suoraan", niin kuin hänellä oli lapsena tapana tehdä. Tai sitten ihan vain tehdä paluu sinne salille. Nomut, onneks on tukka sentää nätisti niin ei haittaa, vaikka muija näyttää Quasimodolta.  

comments powered by Disqus