arki

IDIOOTTIHELPPO KANA/NUUDELIWOK

Kana/nuudeliWOK kahdelle

1pkt kanaa 
2pss vermisseliä/nuudeleita
pala kesäkurpitsaa
pala paprikaa
porkkana
sipuli 
2 valkosipulin kynttä 
puolikas chili 
kourallinen pitkiä papuja 
kourallinen herkkusieniä 
muutama minimaissi
puolikkaan limen mehu
1-2rkl soijakastiketta
oliiviöljyä 
ripaus hunajaa, suolaa, pippuria, paprikajauhetta, basilikaa, timjamia /mitä tahansa mausteita, mistä pidät 

Pitkästä aikaa Vapise Jamie Oliver -tyyppistä sapuskaa tarjolla! Tämä kuuluu jälleen niihin ruokiin, mitä tulee väsäiltyä silloin, kun aika on kortilla tai pitää saada jääkaapista raaka-aineita käytettyä mahdollisimman tehokkaasti. Pannulle ja paistumaan, ei mee kauaa ja Pauliina-siskoki osaa. Hehhhh. Raaka-ainelistauksen löydät kuvan alapuolelta. Käytännössä tähän ruokaan voi kuitenkin käyttää mitä tahansa kasviksia tai proteiinin lähdettä. Mausteita voit lisätä tai tiputtaa pois sen mukaan, mistä itse eniten pidät. Edellisellä kerralla tein saman setin naudan minuuttisuikaleista ja kasviksissa oli silloin muun muassa parsaa ja kukkakaalta, mitä ei tästä sitten taas löydy. Nyt jälkikäteen se oli sekä minun että miehen suosikki näistä kahdesta, vaikka hyvää oli tämäkin setti. Siispä, vain taivas on rajana. 

Ei muutaku let's go: 

1. Pilko kaikki kasvikset kulhoon. Purista joukkoon limen mehu. Lisää sekaan reippaasti oliiviöljyä, ripaus hunajaa sekä soijakastiketta. Lisää haluamasi mausteet. Anna marinoitua sen aikaa, että teet muut työvaiheet tai 5-30min riippuen siitä, miten paljon sinulla on aikaa käytettävänä. Mitä pidempi marinointiaika, sitä parempi maku. Sama pätee kanaan. Minä olen aina kiireinen, joten harvemmin on aikaa hifistellä. Tee kuis tykkäät, hyvää siittä tulee kumminki. 

2. Paista kana. Jos kyseessä on marinoimaton versio, mausta haluamallasi tavalla (jos et ole marinoinut etukäteen). Jos taas kyseessä on valmismarinadi, lisämausteita tuskin tarvinnee. Laita samalla liedelle tai vedenkeittimeen vesi kiehumaan nuudelille/vermisselille (kumpaa sitten käytätkin). Nosta kana hetkeksi sivuun ja laita kasvikset pannulle paistumaan. 

3. Vesi kiehuu, laita nuudelit/vermisselit kypsymään muutamaksi minuutiksi. Itse tykkään, että niihin jää purutuntuma, mutta kypsyysaste on ihan sinun oma valintasi. Kuullota samalla kasviksia 5-10 minuuttia niin, että ne saavat kauniin värin. Lisää kana kasvisten joukkoon. Sekoita hyvin. Nuudelit done, valuta vesi ja annostele lautasille. Tarkista kanakasvisseoksen maku, lisää suolaa ja mausteita tarpeen mukaan. Annostele suoraan nuudelien päälle. DONE.

Tästä setistä riitti siis minulle ja näkymättömälle miehelle runsaat lautaselliset. Ottakaa kuitenkin huomioon, että mies syö vähintäänkin tuplasti sen, mitä minä. Todellisuudessa tästä määrästä saattaisi siis riittää hyvinkin neljälle. 

Nopeaa, hyvää ja helposti muunneltavissa! Maailma kiittää taas, kun raaka-aineet menee roskiksen sijasta pannulle. Tässä sapuskassa nimittäin hieman nuupahtaneet herkkusienet tai väsyny paprika saa ihan uuden ulottuvuuden! 

comments powered by Disqus