hyvinvointi

IHMISKOE

Kuva TÄÄLTÄ
”Onks sulla Janika ollu lähiaikoina yhtään sellasta työpäivää, ettet sä telois itteäs johonki tai ettei jotain menis paskaksi rikki”? 

Olen aina ollut vikkeläliikkeinen ja suurpiirteinen kaikessa tekemisessäni. Nyt raskauden aikana, etenkin kuluneiden viikkojen aikana, tähän on tullut lisämausteeksi aimo annos kömpelyyttä ja huolimattomuutta. Välillä tuntuu, että mikään ei enää pysy kädessä. Pudottelen tavaroita jatkuvasti ja törmäilen milloin mihinkin kulmaan, kun en tajua olevani isompi kuin ennen. Joku ulkopuolinen voisi luulla minua itsetuhoiseksi tai kotiväkivallan uhriksi, niin railakkailla mustelmilla ja naarmuilla kaikki raajani tällä hetkellä ovat. Kaikki on kuitenkin oman sähläykseni aikaansaannosta. Pelkästään viime viikon saldona käsissäni komeilee kuusi uutta palovammaa/muuta naarmua. Iho muuten paranee jotenkin älyttömän hitaasti raskauden aikana! Olen huomannut ihan selkeän eron normaalitilan ja raskauden välillä, mitä tulee esimerkiksi haavojen paranemiseen.

”Se nyt vaan vähän on niin, että Heikkonen menee kolme sekuntia edellä ja ajatus tulee vasta perässä”. Miten totta tuo esimieheni tekemä leikkimielinen havainto minusta nykyisellään onkaan. Etenkin nyt, kun aivoni tuntuvat olevan jatkuvassa syväjäässä. Tästä päästäänkin aasinsiltana ihmiskokeeseen, minkä aion nyt käynnistää: Bio Oil, toimiiko se todella?

Varpun odotuksen alussa suhtauduin vielä raskauteen ja sen tuomiin muutoksiin kehossa hieman paniikinomaisesti. Pelkäsin, että saan sanoa hyvästit vatsalihaksille ja raskausarvet kuvioittaisivat koko kroppani päästä varpaisiin. Googlasin kaikki mahdolliset apukeinot raskausarpien synnystä niiden ennaltaehkäisyyn ja jälkihoitoon. Aloitin mahan öljyämisen/rasvaamisen ennen kuin se edes kunnolla kasvoikaan. Kevään tapahtumien aikana sain sitten hieman toisenlaista perspektiiviä elämään. Kaikki ne alkuraskauden ulkonäkökeskeiset pelot tuntuivat toissijaisilta ja lapsellisilta. Uuden raskauden alussa kävin tämän ulkonäkökeskustelun itseni kanssa uudelleen. MITÄ VÄLIÄ, kunhan lapsi kasvaa ja kaikki menee hyvin. Rehellisesti voin sanoa, että havahduin tähän ihonhoitoasiaan ensimmäisen kerran viime viikolla, kun masu otti oikein kunnon kasvupyrähdystä ja halusin kiristävään tunteeseen jonkinlaista helpotusta. Hain nopeasti Tokmannista Bio Oil -purnukan ja nyt olen näkymättömän miehen iloksi öljynnyt mahani aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Hän ei oikein arvosta tämän ihmeaineen ällömakeaa tuoksua. Bio Oil lienee ehkä tunnetuin raskausarpien ennaltaehkäisyssä ja jo syntyneiden arpien hoidossa käytetyin valmiste. Olen erilaisia ja eriaiheisia blogeja selatessani törmännyt tuotteeseen useampaan kertaan. Mitä tämä ihmeaine sitten pitää sisällään ja ennen kaikkea, mitä se lupaa saada aikaan?


Bio-Oil on erikoisihonhoitoöljy, joka lupaa vähentää arpien, raskausarpien ja ihon sävyn epätasaisuuksien näkymistä. Maailmanlaajuisesti lanseerattu Bio-Oil on voittanut 309 ihonhoitopalkintoa, ja se on noussut myydyimmäksi arpien ja raskausarpien hoitotuotteeksi 23 maassa. Bio Oil sisältää kasviuutteiden ja vitamiinien lisäksi mullistavan PurCellin Oil™ -ainesosan, joka tekee Bio-Oilin koostumuksen kevyeksi ja rasvattoman tuntuiseksi ja varmistaa, että vitamiinien ja kasviuutteiden hyödylliset ainesosat pääsevät imeytymään. Turvallisuutta on arvioitu Euroopan parlamentin ja neuvoston kosmeettisista valmisteista antaman asetuksen mukaisesti. Jokaisen ainesosan toksikologinen profiili, kemiallinen rakenne, sisältyvä määrä ja päivittäisen altistumisen kokonaistaso on arvioitu ja todettu turvallisiksi käytössä, myös raskaana olevilla. Tuote valmistetaan farmaseuttisessa tuotantolaitoksessa ja kaikki ainesosat testataan epäpuhtauksien ja mikrobiologisten muutosten varalta ennen tuotantoa. Jokaisesta valmistetusta tuote-erästä otetaan näyte, joka testataan laboratoriossa, säilytetään ja valvotaan viiden vuoden ajan.
(Bio Oil, 2016.) 

Mainiota ainetta, täytyy sanoa, totesi kilpikonna muumipeikon nuoruuden eliksiiristä. Voisiko Bio Oil todella olla lupaustensa arvoinen tuote? Suhtaudun tällaisiin ihmeaineisiin nimittäin melko skeptisesti. Olen vähän sitä mieltä, että raskausarpia tulee, jos on tullakseen, eikä siihen paljon öljyt ja rasvat auta. Kaikki on enemmänkin kiinni geeneistä, elämäntavoista ja tuurista (?) kuin ihonhoidon aktiivisuudesta ja käytetyistä ihmeaineista. Olen kuitenkin valmis KOKEILEMAAN, VOISIKO tästä paljon hypetetystä öljystä olla apua. Tästä päästään takaisin ihmiskokeeseen ja alun pohjustukseen käsieni tämänhetkisestä tilanteesta. Aion laajentaa tämän ihmiskokeen sekä raskausarpien ennaltaehkäisyyn että jo olemassa oleviin ihovaurioihin. Siispä, heitän haasteen Bio Oilille ja julistan ihmiskokeen alkaneeksi. Tutkimuksessa on kaksi osaa. 


Osa 1: Miten Bio Oil vaikuttaa jo olemassa oleviin ihovaurioihin? 

Kuten kuvista näkyy, kädet ovat tällä hetkellä oikein kauniit. Oikean käden haava syntyi, kun otin rahoja vastaan, enkä saanut laatikkoa kunnolla auki. Voimaa (ja voimasanoja) kehiin: tadaa! Laatikko aukesi, mutta samalla sain pintanaarmun käteen. Tästä alkujaan mitättömästä pintanaarmusta kehkeytyi kuitenkin ihan kunnon jälki. Kaksi muuta ovat vauhdikkaan burgerin paiston tuotoksia; siis palovammoja. Jep, ehkä pitäisi joskus keskittyä tekemiseen koheltamisen sijasta. Katsotaan, mitä taikatemppuja Bio Oil tekee näille kaunokaisille!

Osa 2: Bio Oil ja raskausarpien ennaltaehkäisy. Lähtötilanne: viimeinen kolmannes ja tällä hetkellä ahkerasti venyvä, mutta arveton masu: 



Toistaiseksi olen siis öljynnyt mahan aluetta muutamia päiviä. Kiristävään tunteeseen ja kuivuuteen öljystä on ollut huomattava apu. Iho tuntuu myös pehmeämmältä. Öljy on kuitenkin melkoisen sottaavaa ja imeytyminen ottaa todellakin oman aikansa. Kärsivällisyyttä touhu siis vaatii. Miinusta tuo myös ällömakea tuoksu, joka on todella voimakas.

Aion käyttää tuotetta säännöllisesti, 1-2 kertaa päivässä sekä käsien näkyviin jälkiin, että mahan öljyämiseen. Katsotaan tilanne muutamien viikkojen kuluttua: onko mitään mainittavaa eroa tapahtunut vai onko tämä vain yksi keino riistää odottavien äitien rahat? Onko Bio Oilin käytöllä todella raskausarpia ennaltaehkäisevä/vähentävä vaikutus? Veikkauksia asian todellisesta laidasta, sekä omakohtaisia kokemuksia Bio Oilista otetaan vastaan sekä kommenttiboxissa että Facebookissa! Mikäli haluat ottaa osaa ihmiskokeeseeni, en missään nimessä estele! Katsotaan, onko tästä aineesta todellisuudessa yhtään mihinkään! 


Lähteet: 


Bio Oil. 2016. Haettu 21.11.2016. 

https://www.bio-oil.com/fi



comments powered by Disqus