perhe

Kaipuuta polttavaa

Minä olen miettinyt sinua paljon. Paljon enemmän kuin ketään muuta. Kaipuuta polttavaa olen tuntenut kylmin illoin. Miettinyt sinua silloin enemmän kuin muita.

Minä olen muistanut sinut hyvin. Niin paljon paremmin kuin ketään muuta. Minä olen muistanut sinut niin kauniina kuvina. Vakavina unina muistanut paremmin kuin muita.

Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana. Suruna sielussain, valona yössä vain.

Minä olen valvonut tuhat yötä. Tehnyt typiötä tyhjää niin kuin kuolemaa. Kaipuuta polttavaa olen tuntenut näillä teillä. Elämäni kintereillä ajanut eteenpäin. Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana. Suruna sielussain, valona yössä vain. Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana. Suruna sielussain, valona yössä vain.

(Kim Lönholm, MInä olen muistanut. 1989.) 

Näissä tunnelmissa on menty nyt muutamia päiviä. Eilen illalla olisin voinut tappaa, saadakseni palan oreopatukasta. Tai ihan sama mistä suklaasta. Tai irtokarkeista. Tai tai tai tai tai. Niin, että ihan sellaista vaan, että ihan pienet sokeriviekkarit päällänsä. 

Osa tekemistäni herkuttelupäätöksistä on ollut täysin tietoisia, sillä imetyksen jatkuvuuden takaamiseksi olen välillä tarvinnut nopeaa energiaa ja ylimääräisiä hiilareita. Raskauskilojen pudottua huomasin, että maidontuotanto oli täysin riippuvainen siitä, mitä pistin suustani alas. Ja mitä enemmän höttöä, sitä nopeammin ja paremmin maitoa tuli. Koskaan sitä ei ole tullut pisaraakaan ylimääräistä, mutta suurilla ruokamäärillä olen onnistunut jatkamaan imetystä ongelmitta näin pitkään.

Toisinaan syöminen on ollut niin tai näin ja väsymys on painanut silmänurkkia. Mikä onkaan silloin ollut helpoin ratkaisu saada energiaa nopeasti ja vaivattomasti. Gimme some of those oreos. Ruusunen on lähiaikoina vähentänyt rinnalla käymistä, sekä siinä viettämäänsä aikaa. Ei malta, ei ennätä. Sanoisin, että lopun alkua, niin haikeaa kuin se onkin. Entisen 5-7 imetyskerran sijaan tissittelyjä on nyt 3-4 päivässä.  Nyt olenkin alkanut kääntää katsetta omaan ruokavaliooni ja sen lukuisiin puutteisiin. Etenkin sokeriin, koska sen käyttö lähti keulimaan jo raskauden loppuvaiheessa. Nyt äitiysloman aikana, mopo on lähtenyt kädestä ihan huolella. Gimme some of those oreos. 

Arvioisin, että olen äitysloman aikana syönyt jotain hyvää päivittäin. En suinkaan pussikaupalla, siksi se niin petollista on ollutkin. Suklaapala siellä, toinen täällä. Vähän pågenia kahvipöydässä. Hiukan poppareita telkkarin äärellä. Erityisesti kyläillessä on herkuteltu huolella. Puhumattakaan kaikista sipsipusseista, mitkä olemme näkymättömän miehen kanssa tuhonneet viikonloppuisin, Ruususen mentyä nukkumaan. Aamupalasmoothieni ovat kuin varkain kadonneet jonnekin erittäin uskottavien tekosyiden saattelemana. Tilalle on tullut esimerkiksi merkillinen tapa juoda aamuisin tuoremehua. Sokeria suoraan suoneen, Heikkonen. 

Joulun jälkeen aloin tietoisesti kiinnittää huomiota sokerinsyöntiini. Toisin sanoen, oon pyrkiny vähentää. Tämä on hieman haasteellista siksi, että näkymätön mies ei ole vielä täysin mukana tässä. Vaikka minä jättäisin ostamatta herkkuja, hän saattaa sen tehdä edelleen. Ja jos se on saatavilla, houkutus kasvaa melkoisen suureksi. Ai miksi sitten pitää vähentää, vaikka raskauskiloista on päästy? Siksi, koska 

1. en halua opettaa lapselleni, että herkuttelu on osa jokapäiväistä elämää/itsensä palkitsemista milloin mistäkin asiasta. En myöskään halua vaatia häntä sitoutumaan sääntöihin, joita en pysty noudattamaan itse. Se tuntuisi hieman tekopyhältä. 

2. sokeri suurissa määrin ei ole hyväksi yhtään kenellekään. Olipa sitten vauva, vaari tai jotain siltä väliltä. Tai näyttipä painoindeksi mihin suuntaan tahansa. 

Nyt olen ollut kolmisen päivää ilman ylimääräistä herkuttelua. JA VOIN KERTOA, että melkoisen kylmä kalkkuna iskee erityisesti iltaisin, kun Ruusunen on käynyt nukkumaan. Miten ihanaa olisi kruunata iltapalalautanen suklaalla. Tai irtokarkeilla. JOTAIN MAKEAA HETI HETI HETI.  

Olen ollut tässä tilanteessa ennenkin, joten tiedän, että tästä on mahdollista selvitä. Antakaa mulle viikko tai pari, niin lakkaan uikuttamasta oreon perään Kim Lönholmin tahtiin. En silti aio edelleenkään olla ehdoton, sillä rakastan herkkuja liikaa luopuakseni niistä kokonaan. Nyt vain olen päässyt lipsumaan melko pahasti, joten tarvitaan hieman raffimpaa vieroitusta. Katsotaan siis kuinka ämmän käy. Tänä aamuna kikkailin aamupalan jälkeen ympäri olohuonetta, puhisten näkymättömälle miehelle oispa jotain makeeta -jupinaani. Vaikuttaa siis erittäin lupaavalta! 

"Hätäsanome STOP lähettekee paljon sokerea osoitteeseen Puriskatu STOP Erittein vakave hoomanin sokerepitoisuuden laskusuhdanne STOP myös kastikette ja herkkunapuje saa lähettee STOP sellaiste, mikä on Mustiste ja Mirriste, ei marketiste STOP". 

comments powered by Disqus